Kuvat: Anthony Ubaud / Otava
KIRJAT | Helena Liikanen-Rengerin teoksessa kolme vuotta Yhdysvalloissa asunut suomalais-ranskalainen perhe tekee paluumuuttoa eteläiseen Ranskaan.
”Paluumuuttoa on tekemässä nelikymppinen ja itsevarmuutta kerännyt virkanainen, jonka olisi taas luotava nahkansa uudestaan.”
ARVOSTELU
Helena Liikanen-Renger: Koti-ikävä, rebonjour
- Atena, 2023.
- 247 sivua.
Toimittaja, tiedottaja ja kirjailija Helena Liikanen-Renger on tottunut maailmanmatkaaja. Hän on sopivan ennakkoluuloton, reipas ja utelias. Senkin hän tietää, että jonnekin asettuminen vaatii mukautumista. Tärkeää uuteen ympäristöön sopeutumisessa on osata kuitenkin säilyttää myös oma itsensä eikä liueta näkymättömiin miellyttämisen toivossa.
Liikanen-Rengerin uusin teos Koti-ikävä, rebonjour (Atena, 2023) jatkaa matkustamisen ja muuttamisen teemaa. Hänen aiemmassa kirjassaan Maman finlandaise muuttoa tehtiin Los Angelesista Antibesiin, Yhdysvalloista Ranskaan. Nytkin suunta on sama, sillä tällä välin suomalais-ranskalainen perhe on ehtinyt jo matkata Antibesista Washingtoniin ja asua siellä kolme vuotta tehden nyt taas paluumuuttoa eteläiseen Ranskaan.
Irtautuminen entisestä ei ole aina helppoa, vaikka päätös muutosta olisi omakin, saati silloin, kun asia ei niin ole. Helena Liikanen oli teinityttö, kun hänen isänsä Erkki Liikanen valittiin Suomen ensimmäiseksi EU-komissaariksi, jolloin perheen kotipaikaksi tuli Bryssel. Muutto on muutos, joka voi järkyttää lapsen mieltä, mutta onneksi lapset sujahtavat yleensä notkeasti uusiin olosuhteisiin alkuharmituksen jälkeen. Niin kävi tässäkin tapauksessa.
Helena Liikanen-Rengerillä ja hänen miehellään on sopimus, että kiinnostavan työn kutsuessa ollaan valmiita vaihtamaan vaikka maata. Ensin Helena sai mieluisan lehdistöneuvoksen pestin Suomen Washingtonin suurlähetystöstä, siispä perhe siirtyi rapakon taakse. Kolmen vuoden kuluttua aviomiehelle avautui houkutteleva työtilaisuus Ranskasta. Näin perheellä olisi edessä paluu taas takaisin Eurooppaan.
Liikanen-Rengerin oli mietittävä tarkoin omien lastensa riuhtaisemista tutuiksi tulleista ympyröistä, varsinkin kun sellaista oli tapahtumassa jo toistamiseen. Perheessä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Erityisesti tytär ehti alkaa juurtua Yhdysvaltoihin ja juuri tästä asuinpaikasta oli tullut hänelle koti. Ympäristö, naapurusto ja koulutoverit olivat tärkeitä. Myös Helenasta tuntui haikealta luopua amerikkalaisystävistään, työstään ja koko rennosta mutta ahkerasta elämäntavasta.
Koti-ikävä, rebonjour -kirja alkaa tavaroiden pakkaamisesta, hyvästien jättämisestä ja valmistautumisesta irtautumiseen paikasta, jossa he kaikki ovat viihtyneet, johon he ovat kiintyneet ja kotiutuneet näiden vuosien aikana. Aviomies on jo matkustanut Ranskaan. Purkaessaan yksin Amerikan-kotiaan Helena jäsentelee ajatuksiaan. Hän kokee olevansa välitilassa ja epäilee mielessään sopeutumistaan miehensä kotimaahan. Samalla hän toivoo, etteivät ystävät Ranskassa olisi unohtaneet häntä näiden poissaolovuosien aikana. Irrallisuuden tuntu arveluttaa.
* *
Liikanen-Rengerin aiemmassa teoksessa Maman finlandaise uuteen maahan asettumista tarkasteltiin nuoren suomalaisäidin silmin. Ranskalaiset tavat olivat selvästi poikenneet maanläheisistä suomalaiskäytännöistä, mutta Liikanen-Renger osasi kirjoittaa niistä kirpeänhuvittuneeseen tyyliin.
Nyt paluumuuttoa on tekemässä nelikymppinen ja itsevarmuutta kerännyt virkanainen, jonka olisi taas luotava nahkansa uudestaan. Helena on epävarma: Miten hän, entinen maman finlandaise, löytäisi itselleen sopivimman tavan olla Ranskassa? Tai ei pelkästään olla, vaan elää. Lapset eivät olisi halunneet lähteä Yhdysvalloista, vaikka Ranska on heidän kotimaansa. Miten vanhempien tulisi menetellä, jotta muutos olisi lapsille mahdollisimman sujuva? Omat tuntemukset olisi osattava pitää taustalla.
Liikanen-Renger kertoo, että hän ja hänen aviomiehensä eivät olleet koskaan riidelleet niin paljon kuin tässä paikalleen asettumisen tilanteessa, jossa etsittiin heille kotia Etelä-Ranskassa sopivan etäisyyden päässä miehen uudesta työpaikasta. Helenalla ei ollut aikomustakaan jäädä pelkäksi kotiäidiksi, lapsethan olisivat koulussa päivät pitkät. Hänellä itsellään on kaksi akateemista tutkintoa sekä vuosien kokemus toimittajan ja tiedottajan tehtävistä jo ennen avioliittoa. Nyt tarkoituksena oli perustaa oma viestinnän alan yritys. Tulevassa kotitalossa kaikkein tärkeintä tulisi olemaan (kirjailija Virginia Woolfin tapaan) oma työhuone.
* *
Koti-ikävä, rebonjour on oikeastaan enemmän pohdiskeleva kuin tarinoiva, vaikka Helena Liikanen-Renger melko avoimesti asioista kertookin eri elämänvaiheitaan muistellen. Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta tuntuu siltä, että menneitä tapahtumia ja omia vaiheitaan kertaamalla hän samalla etsii sitä sisäistä kotiaan. Koti voisi olla mielentila, jolloin pelkkä asumispaikka ei ole se tärkein, vaan suhtautuminen maailmaan ympärillään.
Joko omien ajatustensa tueksi tai teemojen laajentamiseksi Helena Liikanen-Renger on liittänyt kirjaansa muidenkin ihmisten tuntoja vieraaseen maahan muuttamisesta. Kertojat ovat eri-ikäisiä ja toiset myös muualta kuin Suomesta lähtöisin. Joillakin on ollut kaipuu muutokseen, joillakin kenties seikkailunhalua tai haaveita. Jotkut ovat lähteneet ulkomaille vaikkapa opiskelun vuoksi, mutta eivät olekaan palanneet kotimaahan löydettyään rakkauden muualta. Syitä ja maita on monia, eikä kaikki ole koskaan ollut aivan helppoa. Silti kokemukset ovat olleet opettavaisia.
Helena Liikanen-Renger on paneutunut myös aiheesta tehtyihin tutkimuksiin. Omasta puolestaan hän sanoo, että ihmisen muuttaessa uuteen maahan olemisen rajat hakevat aina muotoaan. Jotta pääsisi osaksi vierasta ympäristöä, on yritettävä enemmän kuin tavallisesti. Uuden ymmärtäminen vaatii aikaa ja tilaa.
Paluumuuttajan olisi ehkä heräteltävä edellisen asumiskauden hyviä muistoja ja liitettävä niihin juuri toisaalta saatuja tuoreita oivalluksia, ja alkaa kurottaa kohti jotakin uutta, kauniisti kypsyvää elämänvaihetta. Sulkiessani kirjan Koti-ikävä, rebonjour aistin jotakin tällaista olevan orastamassa.
Ritva Alpola
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.