Löytyykö onni valmiiden raamien ulkopuolelta? Silja Liukkonen flirttailee suhdesääntöjen kanssa

Kuvat: Jonne Räsänen / Otava

Sukupolvesta toiseen me etsimme kaltaisiamme, ja rakkaustarina pitää pintansa suurena kertomuksena. Vieläkö ihmissuhteista voi kirjoittaa jotakin uutta?

Silja Liukkosen toisessa romaanissa Tunkeutuja (Otava, 2023) minäkertojalla on kaikki päällisin puolin hyvin. Hänellä on työ taidegalleriassa, ystäviä ja jotain tekemistä. Huonoimpinakin hetkinä hänen elämänsä on muutakin kuin selviytymistä.

Kaikki on kuitenkin hyvin hatarasti kasassa ja huonot hetket varsin huonoja. Kertojaa vaanivat toistuvat masennuskaudet ja menneen vähäosaisuuden jättämät jäljet. Taideopinnot ovat jääneet kesken, eikä suunnitelmia ole – elämältä puuttuvat ääriviivat. Muutama ymmärtävä ystävä löytyy, mutta joukkoon sulautuminen on vaikeaa, ja tapa rakastaa on hukassa. Sitä ja itseään hän etsii deittisovelluksien virtaavasta tarjonnasta ja kauniiden ihmisten BDSM-bileistä.

Hätkähdyttävä tapaus löytyy pornoelokuvan ensi-illasta. Kertoja tapaa avoimessa avioliitossa olevan miehen, jonka kanssa ryhtyy ensin kevyeltä vaikuttavaan suhteeseen. Kun miehen vaimokin hivuttautuu läsnä olevaksi ensin puheisiin, sitten samaan vuoteeseen, kertoja huomaakin olevansa rakastumassa molempiin. Kolmisuhteeseen ei löydy niitäkään vähäisiä valmiita raameja kuin parisuhteeseen. Voiko sellaisessa olla julkisesti ja onnellinen?

Tunteissaan kompuroivan kertojan ikuisen sinisen hetken läpi leikkaa terävästi ulkopuolisuuden kokemus. Hän on entinen taideopiskelija, mutta esittelee leipänsä eteen muiden taidetta. Hän on kasvattanut itsensä epätavallisessa lapsuudenkodissa ja välillä jopa teltassa asumisesta siistiin sisätyöhön, mutta on yhä tunkeutuja sellaisessa elämässä, vaikka se on hänen omaansa.

Intohimonaan kertojalla on ottaa valokuvia, katsoa asioita kameran läpi vaikuttaen niihin mahdollisimman vähän. Rakastajansa vaimoonkin hän ihastuu ulkopuolelta, valokuvia katsellen ja muiden kertomaa kuunnellen. Ja myös häntä itseään katsellaan koko ajan ulkopuolelta: deittiehdokkaat arvioivat, työnantaja kyttää ja naapurit moitiskelevat. Jossakin vielä kauempana ulkopuolella on kuvasta häipynyt sisko, jonka kertoja toivoisi näkevän hänet ja sanovan, mitä pitää tehdä.

* *

Inhoisessa vieraantumisessa on myös pehmeää tragikomiikkaa. Menneisyyttä voi samaan aikaan sekä haikailla että vihata. Ihmissuhteiden hankaluus saattaa tiivistyä vaikkapa roskiksesta dyykattuun paitaan ja elämän isoihin haasteisiin kuuluu se, että töissä pitäisi istua suorassa.

Erilaisia suhdemuotoja ja latautuneita kohtaamisia täynnä oleva tarina voisi langeta itsetarkoitukselliseen hekumointiin tai muuttua hullupiirteiseksi mallikurssiksi. Josko romaania lukiessaan joutuukin pistämään välillä tupakaksi, se ei johdu seksikohtauksista. Liukkosen teksti on kuin valokuvaa, joka tallentaa kaiken tarkasti mutta arvottamatta. Ulkoisten tapahtumien ja sisäisten havaintojen kuvaaminen on niin intiimiä, että lukijakin on kuin tunkeutuja kertojan suhteessa itseensä.

Ei rakastuminen odotuksineen ja kipuineen ole muuta kuin rakastumista, vaikka rakastuisi kahteen samaan aikaan, eikä Tunkeutujassa tapahdu kovin paljon muuta. Sen vaihtuvavärisen linssin läpi romaani kuitenkin kuvaa osuvasti ihmisten erilaisia lähtökohtia, joilla on otteensa, vaikkei niistä puhuttaisi. Myös rakkaustarina itsessään nappaa intiimin kerronnan ja läheiseksi tulevan päähenkilön ansiosta tiukasti kurkusta. Kertojaa ymmärtää, vaikka välillä tekisi mieli nuhdella. Viimeiset sivut lähestyvät aivan liian nopeasti, ja silloin kolmisuhteen kohtaloa jännittää kuin trillerin loppuratkaisua.

Eli Harju

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua