Kuvat: Elia Lepistö / Enostone
KIRJAT | Satu Lepistön toisessa romaanissa päästään seksuaali-identiteetin kautta perimmäisten kysymysten äärelle ja kuvaamaan kipeitä tunteita liioittelemattomalla intensiteetillä.
”Hehku on kirja, jonka juonta ei ole syytä kertoa, toisin sanoin kuin kirjailija tekee.”
ARVOSTELU
Satu Lepistö: Hehku
- Enostone, 2023.
- 255 sivua.
Kuka minä olen? Entä sinä? Miksi me elämme yhdessä? Satu Lepistön Hehku (Enostone, 2023) on teos, joka repii auki piilotajuisia voimia ja vaikuttaa lukijaan armottoman ravistelevasti. Oli lukijan seksuaalisuus millaista hyvänsä, hän joutuu vastatusten arvojensa ja tottumustensa perusteiden kanssa. Niin voimakkaasti Lepistö tulkitsee henkilöittensä tunteita ja vuorovaikutussuhteita.
Romaanina Hehku on ryöppyävä sotkun kuvaus. Ylivoimaisella energialla ja uskottavuudella etenevä kerronta kuvaa talvisen viikon aikana tapahtuneita ihmissuhdemuutoksia. Sekä ilmaistut että ilmaisematta jääneet tunteet ja mielenliikkeet nostavat pintaan niin elävää elämää, että kirjaa ei voi päästää käsistään. Suggestiivinen tyyli on tiivistä ja intuitiivista: turhia kulisseja ei ole lainkaan mukana, mutta silti se onnistuu kuin ohimennen kritisoimaan nyky-yhteiskunnan rakenteita ja instituutioita. Keskeisinä puskevat eteenpäin tunteet ja niihin nivoutuva toiminta voimakkaina mielenliikkeinä ja tekoina.
Henkilöt
Päähenkilö on mies – tai kolme miestä – sillä Jarilla on useampi identiteetti. Hän on myös ilmastoguru, joka pyrkii pelastamaan maailman, kun ei itseään kykene. Öisin ahdistaa.
Toinen keskushenkilö on vaimo Lea, hoivatyöntekijä, jolla on lapsensaantiongelma. Muutamat sivuhenkilöt ovat välttämättömiä lähinnä muutoksen välikappaleina. Vähäisin mutta varmoin piirroin tulee koko yhteisö näkyviin eikä tarvitse miettiä, onko muidenkin elämä näin myrskyisää. Kaksi ihmistä riittää todistusvoimaiseksi kuvaukseksi siitä, että jokaisella on henkilökohtainen reittinsä yhteisöllisessä todellisuudessa, jossa kukaan ei ole mitään ilman toisia. Ristiriidat kuuluvat elämään ja niiden purkautuminen on tärkeää, ja se tapahtuu kunkin kohdalla yksilöllisellä tavalla.
Hehku on kirja, jonka juonta ei ole syytä kertoa, toisin sanoin kuin kirjailija tekee. Sen verran voi vihjailla, että teoksessa tapahtuu kuten elämässä yleensä: suunnitelmat eivät toteudu, ne pettävät, mutta tapahtuu jotain muuta ratkaisevaa.
Romaania voi suositella, sillä sen lukeminen on puhdistava kokemus kaikille, niillekin jotka vieroksuvat tai jopa kammoavat seksuaalisia ongelmia. Ehkä juuri heihin tekstin hypnoottinen totuus iskee lujiten. Toivoisi myös psykologian ammattilaisten lukevan Hehkua ja kommentoivan sen kerrontaa.
Ongelmakentästä laajemmin
Ihminen törmää elämänsä kehittyessä varmasti ulkopuolisiin, sosiaalisiin ennakkoluuloihin ja vaatimuksiin. Mitä ahdasmielisempi on yhteisö hänen ympärillään, sitä vaikeampi hänen on löytää itseään omimmillaan.
Kuulen vastalauseiden ryöpyn. Ihminen tulee joksikin muka sattumanvaraisten valintojen kautta, joku väittää. Ei tule. Hän pyrkii löytämään oman itseytensä, jolla on myös biologiset juuret. Niin juuri, juuret. Ei elämä ole niinkään erilaisten voimien temmellyskenttä kuin monimuotoisen inhimillisyyden toteutumismahdollisuus, niin kuin Lepistö kuvaa.
Siksi Hehku on syvällinen kuvaus ihmismielen tietoisuuden ja uinuvien voimavarojen kohtaamisesta, ja koskettaa muitakin puolia kuin seksuaalisuutta.
Kirja sanoo: älkää sietäkö liikaa, vaan tunnustelkaa ja herätelkää omaa itseänne ja kyseenalaistakaa sosiaalinen identiteettinne. Ehkä se onkin sattumanvarainen eikä aito?
Olen usein lukiessani mielifilosofini Baruch Spinozan tekstejä katsellut säilyneitä maalauksia ja piirroksia hänestä ja ajatellut, että hän oli, ainakin sisimmältään, nainen. Hän joka kirjoitti Conatuksesta parantavana elämänvoimana ja nosti intuitiivisen älyn rationaalista tärkeämmäksi. Hän joka enteili 1600-luvulla piilotajunnan sekä kollektiivisen tajunnan ja muistin olemassaoloa. Hän joka todisteli, että yhtenäisen maailman lainalaisuuksia voi oppia noudattamaan iloisen aktiviteetin voimalla omana itsenään, tai ajautua painostustilanteissa valitsemaan väärin, kuten hän varoitti.
Satu Lepistö todistaa kirjallaan jotain hyvin samansuuntaista ja tekee sen vakuuttavan oivaltavasti ja rakastettavasti, intuitiivisella älyllä.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.