Kuvat: Laura Malmivaara / Poesia
KIRJAT | Petra Vallilan esikoisteoksessa kielen rakenteiden horjuttaminen ravistelee yritysmaailmaa.
”Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.”
ARVOSTELU
Petra Vallila: ehkä
- Poesia, 2022.
- 80 sivua.
Korporaatiokieli ja runous tulevat harvoin yhdessä mieleen paitsi ehkä semanttisena paradoksina. Petra Vallilan esikoisrunoteos ehkä (Poesia, 2022) kuitenkin pureutuu juuri tuohon näennäisesti omaan byrokratiaansa kuivuneeseen kielen rekisteriin.
Ehkässä eletään dokumenttien ja kokoushuoneiden maailmassa, jossa kommunikointi tapahtuu asiakirjoihin lisättävien kommenttien kautta ja avattavat ikkunat ovat ruuduilla pikemmin kuin seinillä. Niiden minimalistisista ilmauksista rakentuu sarja pysähdyskuvia toimistomaailmasta.
Teoksessa itse kieli ja sen rakenteet ovat pääosassa, ja Vallila hajottaa sanat ja ilmaisut osiinsa – äänteisiin, kirjaimiin ja mahdollisiin merkityskenttiin. Persoonat ja sijamuodot ovat vaihtoehtoja pikemmin kuin tiettyyn malliin lukittuja: ”eväste:/ kyse on käytännös[s/t]ä/ pienes[s/t]ä tietomäärä[s/t]tä,/ tyypillisesti lyhyestä/ tekstistä/ lukema[tt/ll]a hyväksytty”. Näin runot pysähtyvät tutkimaan usein kaavamaiseksi tulkitun kielenkäytön mahdollisuuksia ja tekevät melkein kuin jatkuvaa syväanalyysiä jokaiselle osalleen.
Kielentutkimus yltää myös laajempiin kokonaisuuksiin kuin morfeemeihin: eräässä katkelmassa pohditaan emetofobiaa ja sen määritelmää viiltävän lakonisesti: ”Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista/ oksentamisen pelkoa. Mikä olisi kohtuullista ja järkevää?”
On kiehtovaa, kuinka jatkuvasti läsnäolevat mahdollisuudet muuttavat eksaktiksi kuvitellun korporaatiokielen eksistentiaalisesti huojuvaksi. Mahdollisuuksia toisiin todellisuuksiin avautuu jokaisessa ilmaisussa ja jokaisella sivulla on potentiaa epävarmuuteen: ”sitten keskittymiseni herpaantui, videopuhelun taustakohina alkoi kuulostaa/ [varo/ora]valta tilanteessa ei ollut mitään staattista ja putosin”.
Vallila valaa standardoidun kielen uusiin muotteihin ilman, että se tuntuisi kliseiseltä yritysmaailmapastissilta. Pieni präntti muuttuu verbaalisesti taidokkaaksi ahdistusvyörytykseksi: ”pitää ihan erikseen vielä varmuuden vuoksi/ pyytää, ettet väitä tätä tai mitään osaa tästä/ sellaiselle punnalle, jossa tämän tai tämän/ osan leviäminen olisi lainvastaista, ja pitää/ erikseen vielä varmuuden vuoksi pyytää,/ että ajattelet etkä tulosta turhaan…”
Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uuden rikostrilogian lähtölaukaus – arviossa Koski & Fors tutkivat -dekkari Viimeinen piste
KIRJAT | Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin teos aloittaa Helsinkiin sijoittuvan dekkarisarjan, jota luonnehditaan määritteellä Helsinki Noir.
Historiikki seuraa sotilasmusiikin kehitystä rumpaleista ja piipareista sotilassoittokunniksi
KIRJAT | Raine Ampuja ja Jussi-Pekka Aukia ovat uurastaneet ja saaneet aikaiseksi lähes viisisataa sivua ja runsaat kaksi kiloa sotilasmusiikin historiaa.
Seitsemäs kysymys kietoo yhteen atomipommin ja ihmiselämän ketjureaktiot sekä yritykset ymmärtää elämän tarkotusta
KIRJAT | Richard Flanaganin kirjaa pitää lähestyä ilman ennakkoasenteita. Ei pidä kysyä, onko tämä tietokirja, elämänkerta vai kaunokirjallisuutta vai kenties esseekokoelma.
Mitä nyt tapahtuu? Arviossa Jarkko Martikaisen ja Seela Sellan Keskusteluja hyvästä elämästä
KIRJAT | Jarkko Martikainen ja Seela Sella ovat saaneet tehdä juuri sitä, mihin heillä on vahva kutsumus. Siksi heidän on helppo keskustella hyvästä elämästä.