Kuvat: Laura Malmivaara / Poesia
KIRJAT | Petra Vallilan esikoisteoksessa kielen rakenteiden horjuttaminen ravistelee yritysmaailmaa.
”Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.”
ARVOSTELU
Petra Vallila: ehkä
- Poesia, 2022.
- 80 sivua.
Korporaatiokieli ja runous tulevat harvoin yhdessä mieleen paitsi ehkä semanttisena paradoksina. Petra Vallilan esikoisrunoteos ehkä (Poesia, 2022) kuitenkin pureutuu juuri tuohon näennäisesti omaan byrokratiaansa kuivuneeseen kielen rekisteriin.
Ehkässä eletään dokumenttien ja kokoushuoneiden maailmassa, jossa kommunikointi tapahtuu asiakirjoihin lisättävien kommenttien kautta ja avattavat ikkunat ovat ruuduilla pikemmin kuin seinillä. Niiden minimalistisista ilmauksista rakentuu sarja pysähdyskuvia toimistomaailmasta.
Teoksessa itse kieli ja sen rakenteet ovat pääosassa, ja Vallila hajottaa sanat ja ilmaisut osiinsa – äänteisiin, kirjaimiin ja mahdollisiin merkityskenttiin. Persoonat ja sijamuodot ovat vaihtoehtoja pikemmin kuin tiettyyn malliin lukittuja: ”eväste:/ kyse on käytännös[s/t]ä/ pienes[s/t]ä tietomäärä[s/t]tä,/ tyypillisesti lyhyestä/ tekstistä/ lukema[tt/ll]a hyväksytty”. Näin runot pysähtyvät tutkimaan usein kaavamaiseksi tulkitun kielenkäytön mahdollisuuksia ja tekevät melkein kuin jatkuvaa syväanalyysiä jokaiselle osalleen.
Kielentutkimus yltää myös laajempiin kokonaisuuksiin kuin morfeemeihin: eräässä katkelmassa pohditaan emetofobiaa ja sen määritelmää viiltävän lakonisesti: ”Emetofobia tarkoittaa kohtuutonta ja järjenvastaista/ oksentamisen pelkoa. Mikä olisi kohtuullista ja järkevää?”
On kiehtovaa, kuinka jatkuvasti läsnäolevat mahdollisuudet muuttavat eksaktiksi kuvitellun korporaatiokielen eksistentiaalisesti huojuvaksi. Mahdollisuuksia toisiin todellisuuksiin avautuu jokaisessa ilmaisussa ja jokaisella sivulla on potentiaa epävarmuuteen: ”sitten keskittymiseni herpaantui, videopuhelun taustakohina alkoi kuulostaa/ [varo/ora]valta tilanteessa ei ollut mitään staattista ja putosin”.
Vallila valaa standardoidun kielen uusiin muotteihin ilman, että se tuntuisi kliseiseltä yritysmaailmapastissilta. Pieni präntti muuttuu verbaalisesti taidokkaaksi ahdistusvyörytykseksi: ”pitää ihan erikseen vielä varmuuden vuoksi/ pyytää, ettet väitä tätä tai mitään osaa tästä/ sellaiselle punnalle, jossa tämän tai tämän/ osan leviäminen olisi lainvastaista, ja pitää/ erikseen vielä varmuuden vuoksi pyytää,/ että ajattelet etkä tulosta turhaan…”
Ehkä on kliinisen tarkka kielellinen tutkielma, joka horjuttaa horjumattomana esiintyvää korporaatiokieltä — ehkä parasta, mitä pienellä präntillä voi tehdä.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Soraääniä rajan takaa – arviossa Anna Jarovajan Rajantakaiset
KIRJAT | Matkapäiväkirjassa Venäjän rajaseudulta jututetaan venäläisiä, jotka eivät puolusta sotaa vaan uskovat ihmisarvoon ja solidaarisuuteen.
Häpeä työelämässä: tunne, jolla on korkea hinta – arviossa Petri Virtasen Polttava palkka
KIRJAT | Petri Virtasen teos on hyvä muistutus siitä, että työelämän syvimmät haavat eivät synny itse työstä vaan siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.
Keksintöjen kiehtovat visiot – Michel Vernen novellit saavat uuden suomennoksen
KIRJAT | Vaikka Michel Vernen tekstit ovat osittain tiedollisesti vanhentuneita ja paikkansapitämättömiä, ne herättävät edelleen kiinnostusta tieteitä kohtaan erityisesti nuorten keskuudessa.
Matkalippu Gazaan – arviossa Randa Al-Dawoudin esikoiskirja Gazan naiset
KIRJAT | Randa Al-Dawoudin tekee suuren työn antaessaan Gazan naisille kasvot ja äänen, tekee heistä tavallisia ihmisiä.