Kansandemokratiasta kuoromusiikkiin – arviossa unkarilaisten novellien kokoelma Millä sivulla olet

Kuvitus: Helga Sárközi-Kovács

Uutiset Unkarista ovat viime vuosina näyttäneet kuvaa Euroopan häiriköstä, pääministeri Viktor Orbánista, joka joutui väistymään huhtikuun 2026 vaaleissa. Uutisvirta ennen ja hetken vaalien ja Péter Magyarin voiton jälkeen oli valtava, mutta mitä lopulta tiedämme Unkarin kulttuurista?

Kirjallisuuden seuraajat ehkä muistavat kaksi kirjallisuuden Nobel-voittajaa, Imre Kertészin (2002) ja László Krasznahorkain (2025). Täytyy tunnustaa, etten ainakaan muista lukeneeni muuta unkarilaista kirjallisuutta lukuun ottamatta joskus 1970-luvulla saamiani suomennettuja kansansatuja.

Siksi oli silmiä avaavaa ja virkistävää tutustua viime vuonna suomennettuun antologiaan Millä sivulla olet – novelleja Unkarista (2025). Sen takana on Suomi-Unkari Seura, joka juhli 75-vuotista olemassaoloaan vuonna 2025. Teoksessa on 27 teosta yhtä monelta kirjoittajalta, suomentajia on myös iso joukko. Novellit on valittu noin kymmenkertaisesta määrästä tarjokkaita, joten taso on korkea.

Kaikki kokoelman novellit on kirjoitettu vuosien 2020–2024 välillä, mutta niiden kuvaamat tapahtumat ja ajatukset sijoittuvat paljon pidemmälle aikajanalle. Itseäni ei yllättänyt, että osa novelleista palaa toisen maailmansodan jälkeisen kansandemokratian aikaan.

László Csabain Verkko (suom. Saarni Laitinen) kuvaa nimensä mukaisesti vallan ja pelon verkkoa, jossa kunnan työntekijä Zsiga pohtii, viedäänkö hänet Siperiaan vai Romaniaan, koska hän on luottanut vääriin vallanpitäjiin. ”— siitä lähtien, kun hänen mieleensä on syöpynyt kuva kyydittämisestä, vuoden 1953 suuri ovikellopelko on palannut.”

Yhteiskunnan oloja pohditaan myös Máté Makain novellissa Ei loppua tulevaisuudelle (suom. Oskar Lumme), jossa ollaan jo ehkä 1990-luvulla, itäblokin jälkeisessä ajassa. Näkökulmahenkilö, perheen poika, yrittää ymmärtää vihjailuja isoisän kommunismisympatioista ja vanhempien kipuilua yhä kallistuvassa arjessa. Pian perhe muuttaakin Englantiin, josta poika edelleen haluaa lähettää Unkariin jääneelle ystävälleen rahaa tietokoneen hankintaa varten.

On myös kauniita ja raadollisia tarinoita parisuhteista, kuolleista lapsista ja poikakuorosta ikävän johtajan piinaamana. Vanhoista luokkatovereista kertovassa Éva Gubisin Post iucundam iuventutem -novellissa (suom. Outi Tánczos) henkilöjoukko käy hautausmaalla tapaamassa ”meidän vainajiamme”, kuolleita ikätovereitaan.

Näissä novelleissa ihmiset elävät vain elämäänsä, eivät päätoimisesti edusta tiettyjä ideologioita. Henkilöt ja miljööt on kuvattu tavoilla, jotka ovat tuttuja mistä tahansa kaunokirjallisuudesta. Samalla ne kuvaavat aina juuri tiettyä aikaa ja tilannetta jossain päin Unkaria.

Kuten novellin lajityyppiin kuuluu, lyhyet tekstit vievät lukijan suoraan asiaan ja usein myös jättävät lopun auki. Siksi lukijakin jaksaa novelli novellilta kiinnostua yhä uusista hahmoista ja tapahtumista. Antologiaa ei tietenkään ole pakko tai edes kannata lukea yhtäjaksoisesti.

* *

Nostan vielä esiin antologian viehättävän avausnovellin, Károly Méhesin kirjoittaman Kuin Haydn aikanaan (suom. Sanna Tiirikainen). Siinä eläkeikäinen mies, Vali, ryhtyy vanhan äitinsä ja hieman yllättäen myös tämän siskon omaishoitajaksi lapsuudenkodissaan.

Kerran hän tapaa jo nuoruudesta tutun sellistin, Gitan, joka haluaa tarjota kolmikolle yksityisen konsertin heidän kotonaan. Poika, äiti ja täti valmistautuvat konserttiin huolella, ja taiteilija tarjoaa heille unohtumattomia klassisen musiikin säveliä. Vähän ajan kuluttua täti kuolee, ja kohta nuoruuden ihastukset jo pohtivat seuraavaa konserttia vain äidille. ”Aivan, kuin Haydnin sinfoniassa, hän sitten sanoi. – Mutta tällä kertaa eivät vähene soittajat vaan kuulijat.”

Méhes on ehkä osalle suomalaisista tuttu formula-aiheisten tietokirjojen kirjoittajana, viimeisimpänä juuri kesäkuussa ilmestynyt 40 Unkarin Grand Prix’tä – 7 suomalaista kuljettajaa, johon Méhes on ottanut myös valokuvat. Novellissaan hän todistaa tuntevansa myös toisenlaista elämää ja kulttuuria.

Ina Ruokolainen

Kirjoittaja vietti huhti–toukokuussa 2026 kaksi viikkoa Unkarin Pécsissä ja tutustui siellä paikalliseen kulttuuriin osana Suomi–Unkari-yhdistysten välistä kulttuurivaihtoa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua