Valérie Perrin. Kuvat: WSOY
KIRJAT | Ranskalaiskirjailija Valérie Perrinin uusin romaani on kirja ystävyydestä ja siitä, mitä kaikkea se kestää.
”Keskeistä on tunnesiteiden voima. Kirjan ystävykset ovat erilaisina ja kaikkine vikoineenkin rakastettavia.”
ARVOSTELU
Valérie Perrin: Kolmikko
- Suomentanut Saara Pääkkönen.
- WSOY, 2026.
- 617 sivua.
Adrien, Étienne ja Nina ystävystyivät kymmenvuotiaina. Kunkin sukunimi alkaa kirjaimella B ja he osuvat koulussa samalle luokalle. Ystävyys jatkuu yli murrosiän kuohujen, vaikka kolmikossa on kaksi poikaa ja yksi tyttö.
Ihastua voi toisiin tyttöihin tai poikiin, ei kolmikon kesken. Nina kertoo pojille tyttöjen murrosiän jutut ja pojat puolestaan omansa. Vaikka Étienne on parantumaton flirttailija, Nina on hänelle neutraali, ”sukupuoleton vyöhyke”.
Kaikki kolme ovat jollakin tavalla erilaisia kuin muut ikäisensä. Heidän perhetaustansa poikkeaa tavallisesta. Étiennen perhe kenties on normaalein, mutta hänelläkin on ongelmia isänsä kanssa. Nina kasvaa isoisänsä hoivassa, ja Adrien on yksinhuoltajaäidin lapsi.
”Heistä kolmesta Étienne on kapinallisin, Adrien herkkänahkaisin ja Nina tunteikkain.”
Kolmikko pitää yhtä, kunnes kohtalo erottaa. Tulee aika, jolloin ystävät ajautuvat eri paikkakunnille ja tuskin edes puhuvat toisilleen. Ninan avioliitto, poikien lähtö opiskelemaan Pariisiin ja uudet, erilaiset urat ja väärinkäsityksetkin vievät niin erilleen, että ystävyys tuntuu olevan mennyttä.
Tarvitaan monia erilaisia käänteitä, ennen kuin kolmikko jälleen löytää toisensa. Tärkeä osa on Étiennen sisarella Louisella, Adrienin salanimellä kirjoittamalla kirjalla sekä kadonneilla kirjeillä. Arvoitus on myös Virginie, jonka ajatukset Valérie Perrin kirjoittaa minä-muodossa.
Perrinin kirjaan jännitettä tuo erikoinen katoamistapaus ja ruumislöytö, joka kietoutuu myös kolmikon tarinaan. Tapahtumat avautuvat vähitellen, kahdessa eri aikatasossa. Menneessä kolmikko kasvaa aikuisiksi ja tässä hetkessä – kirjassa vuodessa 2017 – vedetään langat yhteen.
* *
Kolmikko (suom. Saara Pääkkönen; WSOY 2026) sijoittuu burgundilaiseen La Comellen pikkukaupunkiin. Seutu on Perrinille tuttua, sillä hän itsekin on lähtöisin Burgundista.
Perriniltä on aiemmin suomennettu kaksi romaania, Vettä kukille (2023) ja Sunnuntain unohdetut (2025; lue arvio), joista jälkimmäinen on Perrinin esikoisromaani. Vettä kukille oli kuitenkin Perrinin varsinainen läpimurtoteos.
Varsinkin Vettä kukille piti otteessaan ja kirjan jännite säilyi loppuun saakka. Kolmikko kärsii mielestäni hieman teemojen hajoamisesta. Sukupuoliroolit, löytöeläinten kohtalo ja erilaisten perhetragedioiden moninaisuus tuntuvat yhteen romaaniin paljolta. Kirja on kuitenkin pitkähkönäkin viihdyttävää luettavaa.
Keskeistä on tunnesiteiden voima. Kirjan ystävykset ovat erilaisina ja kaikkine vikoineenkin rakastettavia. Taustat ovat erilaiset, myös persoonat, mutta aina on yhdessä kolmikko käsikkäin: Nina keskellä, Étienne vasemmalla puolella ja Adrien oikealla.
Marjatta Honkasalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Riitta kuuntelee kolttia ja havainnoi luonnon muutosta – arviossa Riitta Ahmasalon Kirjeitä kyynelvuonosta
KIRJAT | Riitta Ahmasalo kirjoittaa narratiivista tietokirjallisuutta kohtaamisestaan kolttakulttuurin ja pohjoisen hauraan luonnon kanssa.
Demokratian puolustajien manifesti – arviossa Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Jäähyväiset demokratialle
KIRJAT | Maailmaa hallitsevat tänään erilaiset autokraatit. Heidän tavoitteensa on kaventaa demokratiaa ja länsimaista oikeusvaltiota. Siinä he ovat onnistuneet pelottavan hyvin.
Seniorit eivät ole pelkkä haitta ja menoerä – arviossa Minna Lindgrenin Seniorikapina
KIRJAT | Minna Lindgren tietää mistä kirjoittaa, tekee hyviä huomioita ja tarjoaa aidosti hauskoja vaihtoehtoja nykymenolle.
Jukka Pakkasen Oma ääni -teoksessa hahmottuu eräänlainen yritys omaksi kuvaksi, ja hyvinkin onnistunut sellainen
KIRJAT | Oma ääni -teoksessa on kyse elämästä, sen rajallisuudesta, siitä mitä elämästämme muistamme ja mitä meistä jää jäljelle, mitä meistä lopuksi muistetaan.