Kuvat: Poesia
KIRJAT | Lassi Hyvärisen Vieras metsä osoittaa, että myös metsästä voi kirjoittaa niin, että se on jotain absurdia ja tuntematonta.
”Saako metsästä tiristettyä enää metaforaa, joka ei kuollut jo syntyessään?”
ARVOSTELU

Lassi Hyvärinen: Vieras metsä
- Poesia, 2024.
- 56 sivua.
Suomalaisessa kirjallisuudessa vieras metsä kuulostaa melkein semanttiselta paradoksilta. Saako metsästä tiristettyä enää metaforaa, joka ei kuollut jo syntyessään? Lassi Hyvärisen Vieras metsä (Poesia, 2024) osoittaa, että myös metsästä voi kirjoittaa niin, että se on jotain absurdia ja tuntematonta.
Hyvärisen teoksia on kuvattu omalakisiksi, runokenttää ”uudistaviksi” ja ”rikastaviksi”. Samoja adjektiiveja liitetään melkein kaikkeen kirjallisuuteen, mutta Hyvärisen kohdalla ne tuntuvat jopa pitävän paikkansa.
Hyvärisen edellisessä kokoelmassa, Tanssivalla karhulla palkitussa Tuulessa ja kissassa (2018), eksentrisyys heijastui tuulen, kissan, mehiläistarhurin ja sipulinvarsihameisen naisen kansoittamassa unimaailmassa ja sen absurdiudessa. Nyt neljännessä runoteoksessa absurdius ei ole yhtä korostettua, vaan se on punottu näennäisesti tuttuun ympäristöön.
Runojen puhuja kuljettaa lukijaa metsässä. Teos on rakennettu osioista, kuten ”lehto”, ”kun tullaan aukiolle” tai ”pöllön yötuuli”, joiden väliset siirtymät on tehty eksplisiittisiksi: ”vuode on pohjasta auki/ alhaalla häämöttää yöksi jäähtynyt/ vieras metsä” päättyy yksi osio, ja seuraavan nimi on ”vieras metsä”.
Kädestä pitäminen on kuitenkin vain näennäistä. Hyvärisille tyypillisesti merkitykset eivät ole johdonmukaisia tai selkeitä, vaan runoissa korostuu pikemmin unenomaisuus ja siirtyminen tunnelmien välillä. Seurattavat merkitysketjut pakenevat lukijaa, mutta eheys ja siirtymät kokonaisilta tuntuvien osien välillä ovat läsnä tunnetasolla. Välillä runot riemuitsevat niin äänteiden kuin kuvienkin tasolla: ”kuriton aurinko riehuu latvustossa/ kimittää runoa, lähes viheltää”. Näistä korkeuksista laskeudutaan erityisesti loppua kohden tummasävyisempiin kuviin: ”kaaoksen makuukamarin takana/ hiljaisen illan kannattajat// kuolinilmoitusten haltijat/ kummitädit, vaikenijat// lähestyvät polkua kuin sissit”. Teos soi tunnetasolla taidokkaasti, ja onnistuu limittämään uteliaisuuden metsästä ja toisaalta myös pelon ja kaihon.
Hyvärisen kieli on kauttaaltaan hyvin tarkkaa, ja lyhyet säkeet ovat läpikohtaisesti hiottuja. Melko tasaisesti asetellut parisäkeet saattavat luoda yksinkertaisen vaikutelman, mutta niissä jokaisessa pienet, yksityiskohtaiset havainnot luovat vahvaa visuaalisuutta ja jaksavat yllättää. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohdista ”punamuurahaiset ylittävät horisontin/ olen alkanut kuulla taas/ tämä on tuomen ja varjon duetto”.
Monissa kohdin kuvat vinksahtavat ilahduttavasti muuksi, kuin mitä odottaisi: ”Aurinko laskee, kumpu painuu/ linnut lentävät jo epätahtiin// radan takana salon rauniot/ muistuttavat metsäkanojen korkeakulttuurista”. Runoissa ikään kuin heilutetaan merkityksiä juuri käden ulottuvissa mutta vedetään sitten kauemmaksi — ja saadaan lukija seuraamaan perässä.
Vinksahdukset ja yllättävä visuaalisuus tekevät Vieraasta metsästä tutkimusmatkan niin luontoon kuin kieleenkin. Teosta haluaa palata ihmettelemään.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
László Krasznahorkain tarinakokoelma kuvaa kauneuden tavoittelua – arviossa Seiobo tuolla alhaalla
KIRJAT | Mahdottomuus nähdä todella yhdistää unkarilaisen Nobel-kirjailijan kuvauksia naurettavuudessaan rimpuilevista ihmisistä.
Valkokaulusrikollisuus kukoistaa, kun sille annetaan mahdollisuus – arviossa Lilja Sigurdardóttirin Verkko
KIRJAT | Lilja Sigurdardóttir jatkaa kylmän talousrikollisuuden ja sen verkkoon joutuneen Sonjan kujanjuoksun seuraamista Islannin pankkikriisin ja tulivuorenpurkauksen jälkimainingeissa.
Rasputin heilui kuin Elon Musk ja johdatti hallitsijasuvun valtansa loppusuoralle – arviossa Rasputin ja Romanovien tuho
KIRJAT | Antony Beevorin teos risupartaisesta ja palavasilmäisestä siperialaismunkista saa lukijan hellittämään kahvoista ja tempautumaan tarinaan mukaan.
Tytön kesässä yksityinen muuttuu universaaliksi – arviossa Annie Ernaux’n Tytön tarina
KIRJAT | Jokainen on joskus ollut 17–18-vuotias. Annie Ernaux kuvaa pelkistetyllä tavallaan tytön kokemuksia samastuttavasti ja koskettavasti.




