Kuvat: Otava / Jonne Räsänen
KIRJAT | Carlos Lievosen esikoisrunoteos on kielellisesti kaunis teos, joka ei kaihda ilkikurisuutta.
”Vain heteissä luonto ja ruumiit rinnastuvat jatkuvasti toisiinsa.”
ARVOSTELU
Carlos Lievonen: Vain heteitä
- Otava, 2024.
- 96 sivua.
Carlos Lievosen esikoisrunoteos Vain heteitä (Otava, 2024) julkaistiin helmikuun alussa kevään korvalla. Se on oikein osuvaa, sillä runoissa luonto – siis myös ihminen – herää täyteen eroottiseen eloon.
Kirja vie rakastavaisten piilopaikkaan luonnon keskellä, jossa sänky lainehtii ja ”ansaanlankeemuksen kuume” hohtaa. Teoksen nimen Vain heteitä voi lukea toisaalta viittauksena homosuhteeseen, jossa on pelkästään heteitä eikä emejä. Ydin kuitenkin tiivistyy paremmin toisessa vain-sanan tulkinnassa: tässä sitä ollaan ennen kaikkea heteinä, ei muuta. Rakkaus ja nautinto esitetään itsearvoisina.
Tällaisena teos sivuaakin tunnelmaltaan Kaija Rantakarin viime vuonna ilmestynyttä Kertosäettä, joka on herkän tarkkanäköinen kuvaus yhden yön suhteesta. Lievosen teoksessa samanlainen eroottinen jännite viritetään monien öiden ja päivien läpi pysyvämpään suhteeseen.
Vain heteissä luonto ja ruumiit rinnastuvat jatkuvasti toisiinsa: kauneus kylpee auringonpaisteessa, yö herättää hekuman ja toisaalta rupikonna muistuttaa kärsimyksestä. Asetelma on iänikuinen, mutta Lievonen hyödyntää sen raikkaasti, ja välillä esiin välähtävällä metatasolla näkyy myös tietoisuus perinteisestä kuvastosta: ”Katson kukkia ja mehiläisiä,/ mutta maailma ei pysähdy”.
Runot käyvät taitavasti herkkyyden ja peittelemättömän ruumiillisuuden maastoa, jossa kukkien osia voi leijalla esiin milloin vain. Kontrastit tasojen välillä luovat voimakkaita kuvia: ”Heitämme taas ruhoa vasten ruhoa/ ja lihan keskellä syntyy kukkasten kiteitä.”
Yhtä lailla erityisesti teoksen loppua kohden kontrasteja syntyy mukaan hiipivistä lopun sävyistä. Luonnonlakien vääjäämättömyys nostaa päätään, vaikka se yritetään sivuuttaa suhteen tasolla. Yhdessä teoksen vahvimmista kohdista sänkyyn kuuluu tömähdys ikkunasta, minkä jälkeen ”haudalla makaa lintu tappavine siipineen/ kuoleman sikiöasennossa, /hengettömänä, hetkessä hetkestä poistuneena. Se oli elänyt liikaa.”
Lievosella on myös mainion ilkikurisia säkeitä, joissa isketään silmää seksuaalisesti viritetylle luontokuvastolle. Piknikillä ”avaamme huurteisen mehupullon siemauksiksi./ Hedelmät; banaanit, persikat asettelen juoksemaan toistensa perään.” Kohdat eivät ehkä ole viittauksissaan ainutlaatuisimpia, mutta annosteltuina juuri oikein ne rouhivat hienosti rakennetta.
Teoksessa on pieniä hetkiä, joissa kuvasto taipuu ei-toivotun ilmeisyyden puolelle. Esimerkiksi seksin ja syömisen rinnastaminen ei kanna kovin kauas, kun ”olemme päättämässä paastoamme./ Lusikoimme tosiamme.” Mutta nämä ovat pieniä horjahduksia.
Vain heteitä on kielellisesti kaunis teos, joka valjastaa luonnon määrätietoisesti palvelemaan omia tarkoituksiaan ja tekee siitä omansa.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Romaani täynnä tapahtumia ja historiaa – arviossa Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
Poika joka huusi sutta – arvioitavana Louise Pennyn Pedon mieli
KIRJAT | Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovan Three Pines -dekkarisarjan yhdestoista osa on luotettavaa laatua moneen kertaan palkitulta Louise Pennyltä.
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.