Kuvat: Otava / Jonne Räsänen
KIRJAT | Carlos Lievosen esikoisrunoteos on kielellisesti kaunis teos, joka ei kaihda ilkikurisuutta.
”Vain heteissä luonto ja ruumiit rinnastuvat jatkuvasti toisiinsa.”
ARVOSTELU
Carlos Lievonen: Vain heteitä
- Otava, 2024.
- 96 sivua.
Carlos Lievosen esikoisrunoteos Vain heteitä (Otava, 2024) julkaistiin helmikuun alussa kevään korvalla. Se on oikein osuvaa, sillä runoissa luonto – siis myös ihminen – herää täyteen eroottiseen eloon.
Kirja vie rakastavaisten piilopaikkaan luonnon keskellä, jossa sänky lainehtii ja ”ansaanlankeemuksen kuume” hohtaa. Teoksen nimen Vain heteitä voi lukea toisaalta viittauksena homosuhteeseen, jossa on pelkästään heteitä eikä emejä. Ydin kuitenkin tiivistyy paremmin toisessa vain-sanan tulkinnassa: tässä sitä ollaan ennen kaikkea heteinä, ei muuta. Rakkaus ja nautinto esitetään itsearvoisina.
Tällaisena teos sivuaakin tunnelmaltaan Kaija Rantakarin viime vuonna ilmestynyttä Kertosäettä, joka on herkän tarkkanäköinen kuvaus yhden yön suhteesta. Lievosen teoksessa samanlainen eroottinen jännite viritetään monien öiden ja päivien läpi pysyvämpään suhteeseen.
Vain heteissä luonto ja ruumiit rinnastuvat jatkuvasti toisiinsa: kauneus kylpee auringonpaisteessa, yö herättää hekuman ja toisaalta rupikonna muistuttaa kärsimyksestä. Asetelma on iänikuinen, mutta Lievonen hyödyntää sen raikkaasti, ja välillä esiin välähtävällä metatasolla näkyy myös tietoisuus perinteisestä kuvastosta: ”Katson kukkia ja mehiläisiä,/ mutta maailma ei pysähdy”.
Runot käyvät taitavasti herkkyyden ja peittelemättömän ruumiillisuuden maastoa, jossa kukkien osia voi leijalla esiin milloin vain. Kontrastit tasojen välillä luovat voimakkaita kuvia: ”Heitämme taas ruhoa vasten ruhoa/ ja lihan keskellä syntyy kukkasten kiteitä.”
Yhtä lailla erityisesti teoksen loppua kohden kontrasteja syntyy mukaan hiipivistä lopun sävyistä. Luonnonlakien vääjäämättömyys nostaa päätään, vaikka se yritetään sivuuttaa suhteen tasolla. Yhdessä teoksen vahvimmista kohdista sänkyyn kuuluu tömähdys ikkunasta, minkä jälkeen ”haudalla makaa lintu tappavine siipineen/ kuoleman sikiöasennossa, /hengettömänä, hetkessä hetkestä poistuneena. Se oli elänyt liikaa.”
Lievosella on myös mainion ilkikurisia säkeitä, joissa isketään silmää seksuaalisesti viritetylle luontokuvastolle. Piknikillä ”avaamme huurteisen mehupullon siemauksiksi./ Hedelmät; banaanit, persikat asettelen juoksemaan toistensa perään.” Kohdat eivät ehkä ole viittauksissaan ainutlaatuisimpia, mutta annosteltuina juuri oikein ne rouhivat hienosti rakennetta.
Teoksessa on pieniä hetkiä, joissa kuvasto taipuu ei-toivotun ilmeisyyden puolelle. Esimerkiksi seksin ja syömisen rinnastaminen ei kanna kovin kauas, kun ”olemme päättämässä paastoamme./ Lusikoimme tosiamme.” Mutta nämä ovat pieniä horjahduksia.
Vain heteitä on kielellisesti kaunis teos, joka valjastaa luonnon määrätietoisesti palvelemaan omia tarkoituksiaan ja tekee siitä omansa.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?