Elokuvan unelmatehdas luotiin Kulosaareen – uutuuskirja kertoo Fennada-Filmi Oy:n tarinan

Kuvat: Marita Nyrhinen

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Unelmatehdas Kulosaaressa – Fennada-Filmi Oy:n tarina (2026) keskittyy kotimaisen elokuvahistorian värikkäisiin vuosiin. Opus on komea rinnakkaisjulkaisu vuonna 2019 julkaistulle teokselle Unelmatehdas Liisankadulla – Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina.

Molemmat kirjat kaikessa komeudessaan valaisevat suomalaisen elokuvan varhaisia vaiheita. Unelmatehdas Liisankadulla -kirjan tavoin Unelmatehdas Kulosaaressa jatkaa suurten kotimaisten elokuvayhtiöiden tutkimisen sarjaa. Se kertoo kiehtovasti Suomen sodanjälkeisestä elokuvakulttuurista sekä elokuvien tekijöistä ja heidän työskentelystään – tietenkin Kulosaaren studioilla, mutta myös kuvausmatkoilla.

Unelmatehdas Kulosaaressa kertoo seikkaperäisesti Fennada-Filmin tarinan. Yhtiö syntyi kahden aikalaisen, Fenno-Filmin ja Adams-Filmin yhdistyttyä. On siis aiheellista kertoa myös sekä vuonna 1942 perustetun Fenno-Filmin että jo vuonna 1912 aloittaneen Adams-Filmin vaiheet ennen yhdistymistä vuonna 1950. Näistä kahdesta syntyi Fennada-Filmi; kummankin yhtiön nimet yhdistämällä löydettiin nimi uudelle yhtiölle. Fennada yhdisti kaksi elokuva-alan keskeistä perheyritystä; yhtiön toimijat löytyivät Adamsin ja Mäkelän sukujen piiristä.

Suomalaisten elokuva-alan yritysten vaiheet ovat olleet moninaisia ja mutkikkaita. Fennada-Filmin myötä Suomen Filmiteollisuus ja Suomi-Filmi saivat varteenotettavan kilpailijan. Fennadan etu oli tiheä elokuvateatteriverkosto.

Uuden Fennadan pääjohtajaksi tuli Roland af Hällström, ja keskeisessä toimitusjohtajan roolissa oli hyvän taiteellisen silmän omaava Mauno Mäkelä, joka huolehti elokuvien aiheiden valinnasta ja tuotantojen johtajuudesta. Fennadaan siirtyi luonnollisesti sekä Fennon että Adamsin työntekijöitä mutta myös väkeä muista alan yrityksistä. Fennadan leivissä työskenteli ylipäätään toinen toistaan nimekkäämpiä tekijöitä. Entiset työntekijät avautuvat kirjassa Fennada-Filmin toiminnasta; työilmapiiri oli joustavampi ja demokraattisempi kuin muissa alan yhtiöissä.

Kirjan kuvituksena on runsaasti julisteita.

* *

Studio

Entä sitten ne Kulosaaren studiot? Tsaarinvallan aikaiset tennishallit muutettiin elokuvastudioksi vuonna 1951. Isot tennishallit olivat erittäin sopiva ja helppo ratkaisu studiotiloiksi, sillä niihin oli helppo rakentaa erilaisia sisänäkymiä. Pinta-alaa piisasi, ja tilat olivat niin korkeat, että kohtauksia voitiin kuvata myös ylävinkkelistä. Rakennus oli vanha, mutta studiotilat rakennettiin ajan vaatimusten mukaan. Seinien sisäpuolelle rakennetuissa lavasteissa kuvattiin niin pitkien kuin lyhyiden elokuvien kohtauksia. Studiointeriöörit takasivat varmat työskentelyolot. Kuvattiinpa studioilla joskus samaan aikaan useampiakin elokuvia, ja tiloja vuokrattiin myös ulkopuolisille.

Fennadan tuotannossa syntyi paljon menestyneitä komedioita ja draamaelokuvia. Ensimmäinen Fennadan tuottama elokuva oli Hannu Lemisen ohjaama Rajavartijan kaunis Inkeri vuonna 1950. Viimeiseksi elokuvaksi jäi Edvin Laineen Ruskan jälkeen, joka sai ensi-iltansa vuonna 1979. Näiden väliin mahtuu monia aikanaan hyvinkin moderneja elokuvia. Kulttiklassikot Elokuu (1956), Punainen viiva (1959), Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970) ovat keskeisiä teoksia ja kestäneet yllättävän hyvin aikaa.

Nuorten näkökulmat ja kokemukset pääsivät Fennadalla esiin paremmin kuin muualla. Näin oli jo jossain määrin Fennadaa edeltäneen Fenno-Filminkin tuotannoissa. Monet nuoret näyttelijät, esimerkiksi Lasse Pöysti, Matti Oravisto ja Sakari Jurkka, saivat kokeilla ohjaajan töitä. Henki työmaalla oli erinomainen.

Kulosaaren studiotilat oli rakennettu vanhoihin tennishalleihin.

* *

Uusia tuulia

Fennadan porukka oli nuorta ja innokasta, siksi myös elokuvien aiheet olivat nuorekkaampia kuin kilpailijoilla. Näiden innovatiivisten tekijöiden ura jatkui myös myöhemmin. Fennada oli kotimaisen uuden aallon ja nuorisoelokuvien kehto.

Fennadan kausi sijoittuu sodan jälkeiseen niukkuuden aikaan. Erityisesti vuosi 1952 oli käänteentekevä monessa mielessä; viimeiset sotakorvaukset maksettiin, Armi Kuuselasta tuli Miss Universum, Helsingissä järjestettiin kansainvälisiä tuulia tuoneet olympialaiset ja teollistuvassa maassa väkeä muutti maalta kaupunkeihin. Yhteiskunta muuttui ja muutosten tuoksinassa myös nuoriso – ja elokuva.

Unelmatehdas Kulosaaressa tarjoaa kiinnostavia elokuvaesimerkkejä ja jopa suorastaan kutsuu katsomaan niitä. Matti Kassilan ohjaama ja Mauno Mäkelän tuottama nuorisoelokuva Kuriton sukupolvi (1957) on sellainen. Elokuva perustuu Mika Waltarin vuonna 1936 kantaesityksensä saaneeseen samannimiseen menestysnäytelmään, jonka Wilho Ilmari ohjasi Suomen Filmiteollisuudelle tuoreeltaan, ja elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1937. Kassilan Fennadalle ohjaamaa versiota varten tarinaa modernisoitiin 1950-luvun hengen mukaiseksi. Elokuvan kapinallinen nuoriso mellastaa, rokkaa, tanssii ja käyttää slangia, joka määrittelee nuoria suhteessa vanhempaan sukupolveen.

Nykykatsojan mielestä meno on aika koomista, mutta monet kekseliäät kohtaukset mainioine koreografioineen, kiehtovine kuvakulmineen ja rytmikkäine leikkauksineen on toteutettu tyylikkäästi. Loppua kohti nuoriso tosin antaa periksi, ja elokuvasta tulee konservatiivisempi. Tämä lajissaan ensimmäinen kotimainen ns. nuorisoelokuva on aikansa lapsi, joka sai vaikutteita amerikkalaisista nuorisoelokuvista, kuten Älä käännä heille selkääsi (Blackboard Jungle, 1955, ohj. Richard Brooks) ja Bill Haleyn tähdittämä musiikkielokuva Tunnista tuntiin (Rock Around the Clock, 1956, ohj. Fred F. Sears).

Veljekset Eero ja Pertti Melasniemi sekä Vodkaa, komisario Palmu -elokuvan tunnelmia.

* *

Palmuista klassikkoja

Mika Waltarin käsikirjoituksiin perustuvat Matti Kassilan ohjaamat ja Joel Rinteen tähdittämät Komisario Palmu -elokuvat sijoittuvat urbaaniin Helsinkiin. Kassilan ensimmäinen Palmu-filmatisointi Komisario Palmun erehdys sai ensi-iltansa syksyllä 1960 Suomen Filmiteollisuuden tuottamana. Fennada-Filmi osti Waltarin romaanin Kuka murhasi Rouva Skrofin? filmausoikeudet. Kassila ohjasi Fennadan hoteissa romaanista sovitetun elokuvan, joka sai nimekseen Kaasua, komisario Palmu. Ensi-ilta oli vuonna 1961. Seuraavana vuonna valkokankailla nähtiin Tähdet kertovat, komisario Palmu. Näistä elokuvista tuli klassikoita, joita katsotaan yhä ja joiden kuvauspaikkoja bongaillaan.

Fennada tuotti vielä vuonna 1969 Kassilan ohjaaman Vodkaa, komisario Palmu, mutta sillä ei ollut tekemistä Waltarin teosten kanssa.

* *

Fennadan huippukausi oli 1950-luvulla. Toiminta jatkui kuitenkin aina vuoteen 1982 asti, kunnes monenlaiset ongelmat kasautuivat – ennen kaikkea katsojat jäivät kotisohville television ääreen. Samojen ongelmien kanssa painiskelivat kaikki suomalaiset elokuvayhtiöt. Vain muutama elokuva veti väkeä, muun muassa Edvin Laineen ohjaama ja Suomen Filmiteollisuuden tuottama Tuntematon sotilas (1955). Fennadan Akseli ja Elina oli myös menestyjien joukossa.

Unelmatehdas Kulosaaressa on pitää lukijansa paikoillaan; kolmikiloinen teos on painava muutenkin kuin sisältönsä puolesta. Yksityiskohtainen ja asiantuntijuutta huokuva teksti luo runsaiden kuvagallerioiden kanssa merkityksellisen kokonaisuuden. Hyvät lähteet, viitteet, liitteet ja hakemisto tarjoavat lukijalle syvällisemmät keinot paneutua yksityiskohtiin. Monet esimerkit kertovat elävästi Fennadan elokuvien tarinoita, ja Yle Areena ja Elonet+ tarjoavat niiden katselemiseen oivan katselumahdollisuuden.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua