Kuvat: Bud Fraker / Viisas Elämä
KIRJAT | Audrey Hepburnista on kirjoitettu lukuisia kirjoja, mutta hyvin vähän niissä käsitellään sotavuosia Hollannissa. Robert Matzen on penkonut arkiston aarteita löytääkseen vihjeitä ajanjaksosta, josta Hepburn ei itse halunnut puhua.
”Audrey Hepburn kieltäytyi Anne Frankin elokuvaroolista, sillä se toi mieleensä liian tuskallisia muistoja.”
ARVOSTELU
Robert Matzen: Audrey Hepburn – Hollantilainen tyttö ja toinen maailmansota
- Suomentanut Laura Haavisto.
- Viisas elämä, 2022
- 392 sivua.
Kirjan esipuheena on kirje, jonka on kirjoittanut Luca Dotti, Audrey Hepburnin (1929–1993) poika. Äiti kertoi sotavuosistaan Hollannissa joskus jotain, mutta melko vähän. Poika kertoo kirjeessä, että Robert Matzenin työn johdosta hänellä on nyt ensi kertaa käsitys äitinsä elämästä noina vuosina.
Audrey Kathleen van Heemstra Ruston syntyi Belgiassa 4. toukokuuta vuonna 1929. Hänen äitinsä Ella van Heemstra oli hollantilainen paronitar, jonka suku oli köyhää aatelistoa, vahvatahtoinen ja käytännöllinen nainen. Isä Joseph Ruston oli tavallinen tyhjäntoimittaja ilman loisteliaita titteleitä, mutta polveutui äitinsä puolelta Skotlannin kuningashuoneesta. Skotlannin kuningatar Marian kolmas aviomies oli James Hepburn, Bothwellin jaarli.
Ellaa viehätti ajatus, että hänen miehensä oli kuninkaallista syntyperää ja vaati miestään muuttamaan nimekseen Joseph Hepburn-Ruston. Avioliitto kesti vain joitakin vuosia. Tämä johtui osittain siitä, että mies luuli päässeensä rikkaaseen sukuun ja huomasi pian, että van Heemstrat olivat oikeastaan hyvin köyhiä perintökartanoita lukuun ottamatta. Jotain kertoo se, että avioeron jälkeen Ella van Heemstra kävi töissä elättääkseen itsensä. Audrey kävi koulua Englannissa.
Tuli vuosi 1939 ja Saksa julisti sodan Britannialle. 10-vuotiaan Audreyn piti poistua maasta, ja hän meni äitinsä luo turvaan Hollantiin. Hollanti oli ensimmäisessä maailmansodassa säästynyt miehitykseltä, ja hollantilaiset uskoivat, ettei heillä olisi nytkään hätää. Ella van Heemstra ihaili kansallissosialismia ja Hitleriä, ja hänelle saksalaisten tekemä hävitys oli järkytys. Itsetutkistelun jälkeen van Heemstra liittyi itsekin vastarintaliikkeeseen. Oli eri asia ihailla aatetta ja sen johtajaa kuin hyväksyä kotinsa tuhoaminen.
Tehtäviä vastarintaliikkeessä
Valkokankaan tähtenä tunnettu Audrey Hepburn näyttäytyy kirjassa hyvin erilaisena. On varmasti ollut hirvittävää elää herkät nuoruusvuodet sodan jaloissa, ja tuo vaihe jätti jälkensä koko elämään. Hän näki nälkää, hävitystä ja kuolemaa, mutta myös uskomatonta epäitsekkyyttä. Hepburn oli 16-vuotias, kun sota päättyi vuonna 1945.
Saksalaisten toiminta näyttäytyy varsin samankaltaisena kuin tällä hetkellä venäläisten. Sotapropagandaa vastaan puhuminen oli rangaistava teko, siitä säädettiin lakeja. Saksalaisia valloittajia vihattiin. Brittisotilaita kohtiin oltiin huomattavasti ystävällisempiä, sillä he kohtelivat siviiliväestöä kunnioituksella. Englantia osaavana Audreylle löytyi tehtäviä vastarintaliikkeessä. Hän oli vastaanottamassa brittisotilaita, jotka tulivat huomaamatta yön turvin keräämään tietoa saksalaisten liikkeistä Hollannissa.
Anne Frankin naapurissa
Anne Frankin päiväkirja saa tässä kirjassa uuden merkityksen. Sen sivuilta voi melkein lukea, mitä Hepburnillekin tapahtui noina vuosina. Tytöillä oli ikäeroa vain kuusi viikkoa, kumpikin tunsi paloa tanssiin ja he asuivat vain muutaman kilometrin päässä toisistaan. Myöhemmin, kun Anne Frankin päiväkirjoista tehtiin Hollywood-elokuva, isä Otto Frank pyysi Hepburnia Annen rooliin. Hepburn kieltäytyi. Hän on kertonut, että ei yksinkertaisesti pystynyt, sillä se olisi vienyt hänet takaisin noihin hirvittäviin vuosiin, joita hän mieluiten oli ajattelematta.
Kirjasta välittyy tunne perusteellisesta tutkimustyöstä, ja Matzen itsekin kertoo, ettei työ ollut helppoa. Perusteellisuus myös verottaa lukukokemusta, kirjasta tulee luentomainen. Kiinnostavasta asiasta on osattu kertoa tylsästi.
Kerronta herää eloon muun muassa silloin, kun kirjoittaja kuvailee Audrey Hepburnin intohimoa tanssiin ja erityisesti balettiin. Se oli nuorelle tytölle lähes elinehto, ja sotavuosina siitä tuli henkireikä.
Kerronnan puutteista huolimatta tämä kirja ansaitsi tulla julkaistuksi.
Elina Talvio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nautinnollinen runsaudensarvi – arviossa Kevin Chenin Aavekaupunki
KIRJAT | Aavekaupunki on Helsinki Lit -tapahtumaan saapuvan taiwanilaiskirjailijan läpimurtoteos ja se on löyhästi omaelämäkerrallinen.
Miksi ei on tärkeämpi sana kuin kyllä? Arviossa tietokirja Kuka kasvattaisi lapsesi
KIRJAT | Keijo Tahkokallio ja lahtelainen erityisopettaja Aulikki Uski käyvät kahdeksan kirjeen keskustelun, jota suosittelen vaatimattomasti jokaikisen luettavaksi.
Sankaritarina vie kotimaisen elokuvan naistekijät voittoon vaikeuksien kautta – arviossa Neitoperhot ja pahanhautojat
KIRJAT | Jaana Semeri ja Leena Virtanen muistuttavat asiallisessa tietokirjassaan, että naiset eivät suinkaan ole olleet historiallisesti kummajaisia elokuvantekijöinä.
Novellikokoelmassa menneisyys palaa takaisin aaveiden muodossa – arviossa Mariana Enríquezin Sängyssä tupakoimisen vaarat
KIRJAT | Kolmas Mariana Enríquezilta suomennettu teos käsittelee niin nuorten naisten ahdistusta kuin yhteiskunnan haluttomuutta käsitellä menneisyyttään.
