Aiheiden runsaudensarvi – arviossa Jani Saxellin uusin kirjoitusopas Aiheiden kirja

Kuva: Art House / Emma Grönqvist

Kirjailija Jani Saxell (s. 1972) on kirjoittanut Aiheiden kirja -nimisen (Art House, 2025) luovan kirjoittamisen oppaan. Teoksen takakannessa luvataan, että Aiheiden kirja on ”luovan kirjoittajan aarreaitta. Sen keskiössä ovat kirjoittamisen temaattiset ja aiheen valintaan liittyvät kysymykset – se, mistä ja mitä kirjoittaa.” Tarkoitus onkin tuoda kirjoittajille uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita.

Uusia kirjoitusoppaita tuntuu putkahtelevan kirjamarkkinoille usean teoksen vuosivauhdilla. Aiheiden kirjan esipuheessa Saxell itsekin toteaa, että maailma on jo pullollaan kirjoittamisen alkeisiin johdattelevia oppaita. Sen vuoksi Saxell haluaa tarjota ajateltavaa kokeneemmille kirjoittajille aloittelijoiden sijaan.

Aiheiden kirja onkin jatko-osa, syventävä oppimäärä, Saxellin aikaisemmalle Tanssii kirjainten kanssa -teokselle (Art House, 2020). Samalla Saxell kuitenkin mainitsee, ettei Aiheiden kirja edellytä perustietoja kirjoittamisesta tai kirjallisuudesta:

”Planeettojen väliseen matkatoimistoon à la Saxell on mahdollista vain kävellä sisään – ja ruveta miettimään omiin tarpeisiinsa sopivaa retkiohjelmaa.”

Teos koostuu seitsemästä esseemäisestä tekstistä, jotka käsittelevät muun muassa lapsuuden siirtymäriittejä, spekulatiivisen fiktion kasvukertomuksia, surutyötä, antisankareita, työläiskirjallisuutta ynnä muuta. Jokaisen luvun lopussa on lisäksi kyseiseen teemaan ja käsiteltyihin teoksiin liittyviä kirjoitusharjoituksia.

”Ursula K. Le Guinin hahmot ovat usein diplomaatteja ja kulttuuriantropologeja. He ovat tutustumassa vieraiden maailmojen tapakulttuuriin ja sosiaalisiin normeihin, joita ilman ei pärjää. Kirjoita Le Guinin hengessä novelli, jossa ihmetellään tämän meidän maailmamme perinpohjaista outoutta.”

Aiheiden kirjassa näkyy vahvasti Saxellin oma kiinnostus spekulatiiviseen fiktioon. Hän kirjoittaakin olevansa suoranainen scifi-fani. Spefi on uinut mukaan tekstiin esimerkiksi juurikin Le Guinin muodossa.

Saxell käy varsin kattavasti läpi kymmenittäin erilaisia teoksia ja niiden tematiikkaa. Kiitos-sanoissa hän mainitsee myös, että Aiheiden kirja on moniääninen mosaiikki, ja sitä se kyllä onkin. Kirja ei ole perinteinen kirjoitusopas, vaan pitää pikemminkin sisällään kirjoittamista pohtivia ja teoksia analysoivia kirjallisuusesseitä.

Teksti ei opasta perinteisten kirjoitusoppaiden tavoin kirjoittajaa juonen rakentamisessa tai hahmojen luomisessa. Se ei kerro, miten aihe tulisi valita, vaan antaa vinkkejä siitä, miten asioita on aikaisemmin tehty. Kyseessä onkin enemmän kirjallisuusopas. Toki mukana vilahtelee myös Saxell luovan kirjoittamisen opettajan roolissa:

”Kirjallisuuden perustehtäviin kuuluu tutun näyttäminen outona ja vastaavasti elämän lukuisten ristiriitaisuuksien ja nurinkurisuuksien esittäminen mitä luonnollisimpina asioina. Samalla on mahdollista ravistella lukijoiden ajatuksia totunnaisilta uomiltaan. Mitä kaikkea meille opetetaan itsestäänselvyytenä ja luonnonlakina? Millaisia asioita ehdollistumme olemaan näkemättä tai sen kummemmin noteeraamatta?”

Koska teos nyt kuitenkin on nimetty kirjoitusoppaaksi, olisi tämänkaltaista pohdintaa itse kirjoittamisesta voinut olla mukana enemmänkin. Sisällöltään Aiheiden kirja on sen verran rikas ja tuhti paketti, että sen lukemisessa täytyi pitää taukoja ja mutustella hetki jokaista esseetä kerrallaan. Esimerkkiteoksesta toiseen liu’uttiin paikoin niin vauhdikkaasti, että joistakin jäin kaipaamaan pintaraapaisua syvällisempää rakenneanalyysia.

Esimerkiksi, kun mainittiin, että Maria Peuran On rakkaus ääretön -teosta (Tammi, 2001) kiiteltiin aikoinaan kauniin runollisesta kielestä, olisi mukana voinut olla havainnollistava tekstinäyte, joka olisi avannut tuota kieltä myös sellaiselle lukijalle, joka ei ehkä ole kyseistä Peuran kirjaa lukenut. Ja vaikka esimerkiksi William Goldingin Kärpästen herrasta (Otava, 1960) allegoriana vallan väärinkäytölle ja pahuudelle on kirjoitettu jo paljon, on aihe sen verran kiinnostava, että siitäkin olisi mielellään lukenut lisää.

Itselleni mielenkiintoisin luku oli essee kirjallisuuden, tv-sarjojen ja elokuvien antisankareista. Saxellin mukaan antisankareiden kautta voi tavoittaa jotain universaalia katkeruutta, joka piilee meissä kaikissa. Se, jos mikä, on draaman syvintä ydintä.

”Kirjallisten antisankarien kautta päästään jonnekin hyvän ja pahan tuolle puolen, inhimillisesti katsottuna mahdottomiin ja kestämättömiin tilanteisiin.”

Pidin myös Satu Vasantolan romaanin Kun isä osti Merenkurkun (Tammi, 2023) kuvauksesta. Teos kertoo suomalaisen hyvinvointivaltion aukoista, jonne voi pudota löytämättä apua.

Omalla kohdallani allekirjoitan lisäksi Saxellin ohjeen:

”Kirjoittaessa täytyy väistämättä omaksua tulta päin -asenne, olla valmis haavojen nimeämiseen. Juuri noloimmista, kipeimmistä ja vaikeimmista kokemuksista irtoaa usein vapautuneinta tekstiä.”

Läpi tekstin nousee esiin Saxellin intohimoinen suhtautuminen kirjallisuuteen, hänen lukeneisuutensa sekä laaja kirjallisuuden tuntemuksensa. Asiaa löytyy sen verran paljon, että teoksessa olisi ollut aineksia jopa trilogiaan. Ainakin kirjavinkkejä se tarjoaa lukijalle runsaasti.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua