Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marja Aaltio kurkistaa uteliaana syksyn kirjasatoon ja tuleviin teatteriensi-iltoihin.

Elokuu, kesä vetelee viimeisiään. Elokuu on taitekohdassa, ei enää kesän kukkeudessa, mutta ei vielä syksyn viimassa. Elokuu antaa lupauksia tulevasta, mutta elää vahvasti myös tätä hetkeä. Sillä elokuussa riittää kulttuuririentoja vaikka joka sormelle. Eikä niistä voi kieltäytyä vedoten mökkielämään tai lomaan, sillä arki on täällä!

Nyt on ihana selailla kustantamoiden katalogeja ja tutkia teattereiden tulevaa ohjelmistoa. Toisaalta vielä ollaan sen verran kesän puolella, että voi lukea lopuilleen kääntyvällä kesäkaudella lukematta jääneitä kirjoja ja nauttia viimeisistä kesäteatterinäytöksistä. Uuden kauden kynnyksellä sitä usein myös kuvittelee pöytänsä ja päivänsä tyhjiksi, ja ajattelee ehtivänsä kaiken mielenkiintoisen. Katsotaan kuinka käy.

1 

Syksyn kirjoista löytyy monien vanhojen tuttujen uusia teoksia. Tuttu kirjoittaja takaa usein lukunautinnon, mutta varma ei voi koskaan kuitenkaan olla, onko tämä uusi yhtä ihana kuin edelliset. Monien kirjasarjojen kohdalla suurin syy uuden osan odottamiseen on palava halu saada tietää, mitä henkilöhahmoille kuuluu.

Joskus vanha tuttu pettää. Uusin kirja onkin ihan tylsä, liikaa vanhan toistoa tai henkilöhahmot eivät vain synny eläviksi kuten ennen. Sama ilmiö toistuu, vaikka kirja ei olisi jatkoa edelliselle. Uusin teos ei täytäkään lukijan odotuksia, aihe ei kiinnostakaan, kirjailija onkin kokeillut toisenlaista kirjoitustapaa. Ei voi tietää, ja siinä on tämän elokuisen odotuksen viehätys. Kaikki on vielä mahdollista.

Kustantajien syksyn tarjontaa selatessani silmä kiinnittyy erityisesti muutamaan tuttuun kirjoittajaan. 

Ruotsalainen dekkaristi Mari Jungstedt vie lukijansa taas Gotlantiin kirjassa Näen sinut. Sen pitäisi ilmestyä syyskuussa Otavan kustantamana. Olen lukenut Jungstedtin kirjoja ihan siitä ensimmäisestä asti, joka ilmestyi vuonna 2003. Välillä olen joutunut karvaasti pettymään, mutta usein myös saanut hakemani: viihdyttävän hetken (kirjoista) tutuissa maisemissa ja hauskassa seurassa rikoksia ratkoen.

Jo Nesbøn Veitsi on myös syyskuun satoa, ainakin kustantaja Johnny Knigan mukaan. En ole mikään suuri Harry Hole -fani. Jotain olen lukenut, mutta harvakseltaan, koska kaikkea ei vain ehdi. Mutta nyt aion ehtiä norjalaisen kovapintaisen etsivän mukaan. Siitäkin huolimatta, että mainostekstin mukaan joudun jännittämään miten itse sankarin käy – onko hän syyllinen vai ei.

Syyskuussa tulee kiire! Silloin ilmestyvät myös Sirpa Kähkösen Muistiruoto ja Petri Tammisen Musta vyö. Oi, miten erilaisia kirjailijoita he ovatkaan, mutta molemmat silti mieleeni. Ainakin ovat olleet. 

Odotan Kähkösen mietittyä kieltä, tarkkaa ajankuvaa ja kaiken alta löytyvää syvää inhimillisyyttä. Tamminen puolestaan saa minut usein hyrisemään. Aina ei tarvitse nauraa isosti ääneen, joskus voi hymähdellä tyytyväisenä ja virkistyä. 

2

Jos on ihana tavata vanhoja tuttuja, niin on myös mahtava saada uusia. 

Tanskalaiset dekkaristit olivat pitkään harvinaisuus. Sitten tuli Adler Olsen ja hänen vanavedessään tukku muita. Tänä vuonna Otava esittelee Katrine Engbergin, jonka teos Krokotiilinvartija ilmestyy jo tässä kuussa. 

Olen tarttunut moniin kirjoihin vain sen vuoksi, että niiden tapahtumat on sijoitettu paikkaan, joka kiinnostaa minua. Ilahduin kovin, kun vuonna 2011 löysin Tukholman Akateemisen kirjakaupan hyllystä dekkarin, jonka tapahtumat oli sijoitettu Sandhamniin, Tukholman saaristoon. Olin juuri käynyt siellä ja sieppasin kirjan mukaani. 

Vaahtosin ystävilleni, että se kyllä pitäisi saada suomeksi, niin mielenkiintoiselta se vaikuttaa. No, seuraavana keväänä sitten ilmestyikin Viveca Stenin Syvissä vesissä. Nyt kaikki suomalaiset dekkarinystävät tuntevat Sandhamnin ja sen murhanhimoiset asukkaat.

Mutta se tunne, kun löydät aivan uuden ystävän, oli se ystävä sitten uusia tapaamisia lupaava sarjakirja tai ainutkertainen tuttavuus. 

Uusi tuttavuuksia voi toki löytää myös kirjaston poistohyllystä tai ystävän kirjakaapista. Pääasia, että antaa myös uusille mahdollisuuden, ei jää vain jo pitkään tuntemiensa seuraan.

3

Syksyn kirjakattaus tarjoaa myös – ainakin uskon niin – uusia näkökulmia tuttuihin tyyppeihin.

Kirjailija Kalle Päätalon syntymästä tulee tänä syksynä kuluneeksi sata vuotta. Karoliina Timonen on kirjoittanut Gummeruksen kustantaman teoksen Kirjeitä Iijoelle. Hän on Päätalo-fani, mitä minä en ole, ja tuntee miehen tuotannon läpikotaisin. Teoksessa on kirjeitä Päätalon Iijoki-sarjan naishahmoille. Kirjeissä Timonen nostaa esiin Iijoen naiset. 

Tunnustan, että en ole tainnut kovin montaa Päätaloa lukea, jonkun kuitenkin luultavasti. Mutta olen lukenut paljon Päätalosta ja hänen kirjoistaan. Jännityksellä taidan tarttua tähänkin teokseen.

Anne Mattson on puolestaan tehnyt kirjan rakastetusta maan äidistä Sylvi Kekkosesta. Arthousen kustantama teos on nimeltään yksinkertaisesti Sylvi Kekkosen elämäkerta. Se julkaistiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2000, mutta nyt julkaistu teos on tarkistettu ja kuvitukseltaan uudistettu. Enkä minä 2000-luvun alussa mitään ehtinyt lukea, minulla oli kolme lasta, lukeminen jäi silloin kyllä vähiin. 

Minulle Sylvi Kekkonen oli se pikkuruinen nainen ison, kaljun presidentin rinnalla. Kekkonen oli 1960-luvulla syntyneelle pitkään ainoa oikea presidentti. Hänen vaimonsa jäi syrjään, eipä lapsi tainnut edes ajatella presidentin vaimon roolia.

Sittemmin opin tietämään Sylvi Kekkosen kirjallisista lahjoista ja siitä, miten hän tuki taitelijoita. Opin myös, että iso, kalju mies taisi olla välillä vaikea puoliso, ja pieni, siro nainen taisi olla vahvempi kuin moni arvasi.

Toivon, että uudistettu elämäkerta kertoo jotain oleellista, ettei tarvitse enää arvailla konditionaalissa, millainen se Sylvi ehkä oli. Ehkä sen jälkeen tartun aiemmin tänä vuonna ilmestyneeseen Johanna Venhon romaaniin Ensimmäinen nainen, joka myös kertoo Sylvi Kekkosesta. Sitten voisin… Voi aikaa, haluan sitä lisää! Lukemattomia kirjoja riittää. 

4 

Osa kirjoista saattaa jäädä lukematta, sillä välillä pitää käydä myös teatterissa. 

Toivottavasti pääsen näkemään Lea Klemolan arktisen trilogian neljännen osan Arktiset leikit heti kun se tulee syyskuun alussa ohjelmistoon. Sain haastatella Klemolaa kesällä, ja hän kertoi näytelmäsarjastaan niin mielenkiintoisesti, että olisin halunnut nähdä Arktiset leikit heti. 

Jostain syystä Klemolan näytelmät ovat puhutelleet minua. En välttämättä samaistu niiden henkilöihin ja tapahtumatkin ovat joskus varsin eksoottisia ja tuntuvat puheen tasolla kaukaisilta. Ehkä se on se tunne, ajatus kaiken takana, joka kolahtaa. Kuvittelen ainakin löytäväni niistä omaa maailmankuvaani lempeästi ravistelevaa, mutta silti myös sitä tukevaa sanomaa. 

Klemolan uutuus saa ensi-iltansa Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä.

Seela Sellan ja Esko Roineen tähdittämä Rakkauskirjeitä menee vielä muutaman esityksen verran Tampereen Teatterissa marraskuussa. Sen haluaisin nähdä, viime talvena en ehtinyt vielä mukaan. Näytelmässä lapsuudenystävät kirjoittavat toisilleen vuosikymmenten ajan ja välillä he myös tapaavat toisensa. Sellan ja Roineen suoritusta ovat kehuneet kaikki sen nähneet. Ainakin minun tuttavapiirissäni.

Tampereen Työväen Teatterin Juhannustanssit pitää ehdottomasti nähdä. Näin sen Kokkolan kaupunginteatterissa joskus 1980-luvulla. Tämän päivän versio kiinnostaa ehdottomasti, vaikka tämä aika onkin jo nähnyt kaiken, ja Hannu Salaman teksti tuskin hätkähdyttää enää ketään. Ei tainnut hätkähdyttää silloin 1980-luvullakaan – edes Kokkolassa.

TTT tarjoaa muutakin mielenkiintoista. Viime vuoden Helsingin-hitti Kinky Boots tulee Tampereelle, pakkohan yksi vuoden puheenaiheista on nähdä. Ainakin se oli yksi vuoden somekuvahiteistä. Yksi jos toinen tuttu ja tuntematon kuvautti itsensä Kinky Bootsin pahvirekvisiitoissa punaiset saappaat jalassa. 

Musta laatikko tulee sittenkin! Kävin keväällä Tampereen Teatterissa katsomassa, miten Helsingin Sanomien toimittajat kertoivat omista jutuistaan. Kuulostaa tylsältä, mutta ei todellakaan ollut. Sanomalehtitoimittajat osasivat esiintyä! Toimittajana toki tiedän, että juttuja varten tehdään paljon työtä, joka ei välttämättä näy lopputuloksessa, tai siitä ei kerrota lukijalle. Mutta miten mielenkiintoisesti he kertoivatkaan juttunsa taustoista tai juttumatkojen tapahtumista, sitä en olisi etukäteen uskonut.

5

Huomenna lauantaina, 10.8., päättyy kesäteatterikausi. Jos et vielä ole siitä ehtinyt nauttimaan, lähde heti! Viikinsaaren 506 ikkunaa -näytelmän ja Tampereen Komediateatterin Voi veljet! -komedian viimeisiin näytöksiin lauantaina on tätä kirjoittaessani vielä tilaa. 

Minä kävin viime viikolla ja tykkäsin kyllä. Tuli oikein hyvä mieli, virkistyin ja oivalluksiakin se tarjosi. Pieni vinkki: kääntäkää katse välillä pois päätapahtumista, sivulta saattaa löytyä yllätyksiä!

Vielä on kesää jäljellä, menkää, sillä syksy ja uudet näytelmät, kirjat, konsertit ja näyttelyt ovat täällä tuota pikaa!

Marja Aaltio