Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jussi Kareinen kehuu Kihniön kirjastoa ja Tales of the City -minisarjaa.

1

Tammelan stadion rakentaminen etenee ja tämä hokiniilojen kaupunki saa vihdoin asiallisen futisareenan. Viimeinenkin nimby-porukan valitus on kaatunut Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja tämän hetkisen tiedon mukaan valmista tulisi 2023. Iso kiitos hankkeen etenemisestä kuuluu Pro Hattutemppu -nimiselle yhdistykselle, joka on useissa asukastilaisuuksissa pitänyt perusteltuja puheenvuoroja stadionin rakentamisen puolesta. Tammelan stadion on luonteva osa kaupungin liikuntapaikkarakentamista, jossa yksi lähtökohta on se, että paikkoihin pääsee sujuvasti julkisilla liikennevälineillä. Kalevassa sijaitseva maauimala ja Sorsapuistoon rakennettava tekojäärata kuuluvat tähän kaikkia kaupunkilaisia palvelevaan kokonaisuuteen.

Muiltakin osin Tampere muuttuu hurjaa vauhtia. Odotan innolla muun muassa Hiedanrannan rakentumista. Kaupunginosaa markkinoidaan jo nyt uudenlaisen kokeilukulttuurin alustana, jossa kaupunkilaisten osallistaminen suunnitteluun on olennainen osa alueen kehittämistä.

Tampereella on nyt ihan hemmetin hyvä boogie!

2

Kihniön kirjasto. Pieneltä (noin 2 200 asukasta) kunnalta on varsinainen kulttuuriteko ylläpitää laadukasta kirjastoa. Kesäkihniöläisenä löydän sieltä usein ne uutuudet hyllystä, joita esimerkiksi Metsossa joutuu odottamaan viikkotolkulla. Osallistuinpa heinäkuussa elämäni ensimmäiseen lukupiiriinkin – ja tietenkin Kihniön kirjastossa! Lukupiiriläisten ruodittavana oli Italo Calvinon teos Näkymättömät kaupungit vuodelta 1972. Vaikea teos, totesimme yhdessä tuumin.

3

Raskasta vai kevyttä kesälukemiseksi? En harrasta juurikaan dekkareita, edes kesäisin, jolloin luettavaksi niitä usein suositellaan. Murhien maailma ei jaksa sytyttää. Sen sijaan valitsin heinäkuun lukemistoksi kaksi hyvin eri tyyppistä kirjaa edellä mainitusta Kihniön kirjastosta.

Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija on tänä vuonna käännetty bestseller, joka pohjautuu tositarinaan slovakialaisen Lale Sokolovin selviytymiseen Auscwitz-Birkenaun tuhoamisleiriltä. Toinen valintani oli ystävältäni somesuosituksena bongattu Donna Tarttin Tikli (2014).

Siinä missä Morrisin suoraviivainen kirjoitustyyli banalisoi keskitysleirin kärsimyksiä ja latistuu siirappiseksi rakkauskertomukseksi, on Tarttin Tikli yli 900-sivuinen eeppinen järkäle joka pohtii elämän joskus niin sattumanvaraista mysteeriä poikkeuksellisen kiehtovalla tavalla.

Olen muuten vieraillut Auscwitz-Birkenaussa muutama vuosi sitten. Vierailu oli järkyttävä, mutta ehdottoman tarpeellinen kokemus. En siis vähättele Sokolovin kärsimyksiä, mutta hänen tarinansa olisi ansainnut paremman kirjoittajan.

4

Tampereen Teatterikesä. Tällä palstalla on jo aikaisemmin vinkattu festivaalitärppejä, mutta nostan ohjelmistosta kolme esitystä joilta itse odotan eniten. Milo Raun La Reprise on ehkä koko festivaalin odotetuin esitys. Raun tositapahtumiin pohjaava rikosdraama kuvaa koko Euroopan nykytilannetta ja pohtii muun muassa voidaanko syyllisyyttä jakaa koko yhteisön harteille. Tätä kirjoittaessa on molempiin La Reprisen esityksiin vielä hyvin lippuja saatavilla.

Toinen tärppini on iranilaislaislähtöisen Nassim Soleimapourin Nassim-niminen teos. joka toteutetaan ilman harjoituksia. Esityksessä on mukana vieraileva näyttelijä aina kulloisestakin maasta, eikä hän tiedä näytelmästä mitään etukäteen – myöskään näyttelijän henkilöllisyyttä ei paljasteta ennen esitystä. Juuri tällaiset yllättävät kokeilut ovat osa teatterin taikaa, sitä hetken taidetta, jota me katsojina pääsemme yhdessä todistamaan sen katoavan hetken ajan.

Kolmas valintani on kotimaisesta ohjelmistosta Kissani Jugoslavia -esitys, joka pohjautuu Pajtim Statovcin samannimiseen upeaan esikoisromaaniin. Mielenkiintoista nähdä kuinka teatterintekijät ovat onnistuneet sovittamaan Statovcin monitasoisen maagista realismia sisältävän kertomuksen näyttämölle.

Kissani Jugoslavia on muuten käännetty jo 25 kielelle. Statovci on yksi suomalaisen uuden kirjailijasukupolven nimistä, jonka teoksien käännösoikeuksista kisataan jo heti suomenkielisen kantateoksen ilmestyessä.

5

Kun Yle Areena ei tänä kesänä kykene tarjoamaan laadukkaita tv-sarjoja – toisin kuin viime kesänä, jolloin se esitti muun muassa sarjat Huuto Syvyydestä ja Handmaid’s Tale – jouduin etsimään katsottavaa maksullisista suoratoistopalveluista.

Netflixistä löytyy Armistead Maupinin kirjojen pohjalta tehty minisarja Kertomuksia kaupungista. Moni ehkä muistaa sarjan ensimmäisen kauden, jota esitettiin 1990-luvulla. Sarja kuvasi San Franciscossa, 28 Barbary Lanella asuvan vuokraemäntä Anna Madrigalin (Olympia Dukakis) ja hänen ympärilleen luoman sateenkaariyhteisön asukkaiden elämää. Nyt eräs sarjan keskushenkilöistä Mary Ann pakenee keski-iän kriisiä ja palaa kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen kaupunkiin. Tekijät ovat varsin onnistuneesti päivittäneet sarjan sisällön nykyaikaan säilyttäen samalla alkuperäistunnelman. Uuden sateenkaarisukupolven identiteettikysymykset ( mm. transsukupuolisuus) ovat uskottavasti läsnä roolitöissä.

Jussi Kareinen