Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkösen lukulistalla on Høegia, Saisiota ja Slimania, minkä lisäksi korttelikinot houkuttelevat elokuviin.
Sirpa Pääkkönen
Vuoden 2019 erinomaiset #8: 20 konserttia, keikkaa ja festivaalia
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Kahdeksantena vuorossa ovat elävän musiikin tapahtumat Hexvesselin Tuomiokirkon-konsertista pianisti Ville Hautakankaan kantaesityksiin ja Suvilahden Flow Festivaliin.
Vuoden 2019 erinomaiset #7: 20 tietokirjaa
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Seitsemäntenä vuorossa ovat tietokirjat, elämäkerrat ja muu ei-fiktio Nina Kokkisen Totuudenetsijöistä Patricia Posnerin Auschwitzin apteekkariin ja Kersti Juvan Löytöretki suomeen -teokseen.
Kolmen kodin sotalapsi Ulla Welin, 80, sai turvaa Ruotsissa – aikuisena hän purki muistojaan runoihin
Henkilö | Sirpa Pääkkönen | Kun Ulla Welin oli alle kouluikäinen, hänellä oli kolme kotia: isän ja äidin koti, isoisän ja isoäidin koti sekä Ruotsin mamman ja papan koti.
Vuoden 2019 erinomaiset #4: 20 televisiosarjaa ja -ohjelmaa
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Neljäntenä vuorossa ovat televisiosarjat ja -ohjelmat Netflixin Mindhunterista HBO:n Chernobyliin ja Ylen M/S Romanticiin.
Vuoden 2019 erinomaiset #3: 20 taide- ja museonäyttelyä
Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Kolmantena vuorossa ovat taide- ja museonäyttelyt HAMin Ellen Thesleff -retrospektiivistä Ragnar Kjartanssonin The Visitors -videoteokseen ja Mäntän kuvataideviikkoihin.





