Kulttuuritoimituksen kymmenosaisessa sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita. Seitsemäntenä vuorossa ovat tietokirjat, elämäkerrat ja muu ei-fiktio Nina Kokkisen Totuudenetsijöistä Patricia Posnerin Auschwitzin apteekkariin ja Kersti Juvan Löytöretki suomeen -teokseen.

Kulttuuritoimitus

Seuraavassa Kulttuuritoimituksen tekijät esittelevät kaksikymmentä kuluneen vuoden erinomaista tietokirjaa, elämäkertaa ja muuta ei-fiktion piiriin kuuluvaa kirjaa. Esitellyt teokset eivät ole paremmuus- vaan aakkosjärjestyksessä kirjailijan mukaan.

Lista ei ole minkäänlaisen äänestyksen tai haudanvakavan komiteamietinnön tulos; siltä ei siis välttämättä löydy aivan jokaista vuoden kahdestakymmenestä parhaasta tietokirjaa.

Jokainen esitellyistä opuksista on kuitenkin ansainnut paikkansa listalla olemalla erinomainen – ainakin tekstin kirjoittajan mielestä. Antoisia lukuhetkiä ja erinomaista tietokirjavuotta 2020!

Lisää vuoden 2019 erinomaisia asioita löydät täältä!

* *

Aulis Aarnio: Väsynyt vaeltaja

Einar Ilmoni (1880–1946), yksityiskohta omakuvasta.

Kangasalan erakko ja eksentrikko, kuvataiteilija Einari Ilmoni (1880–1946) on saanut Aulis Aarniosta palvojan, joka menee kohdetta päin paitsi halaten, myös ojentavalla veljeydellä.

Väsynyt vaeltaja (Warelia) on sekä romaani että tietokirja. Se kertoo niin sotia edeltävän Euroopan henkisestä ilmapiiristä, Kangasalasta kuin Kangasalan kuulusta Lepokodista, joka oli Ilmonin erityisperheen suojelija ja ruokkija.

Pian sotien jälkeen kuolleen taiteilijan tuotanto oli niukka, mutta sitäkin koskettavampi. Einar oli liian hyvä tähän maailmaan, epäkaupallinen ja omaa hiljaisuuttaan rakastava.

Kun ei myy, ei ole tavallaan olemassakaan.

Einar Ilmonin elämäkerrallinen näyttely Kangasala-talossa viime kesänä osoittautui kaiken kruunaavaksi jälkiruoaksi kirjan julkistamisen aikoihin. Anne Välinoro

Risto Isomäki: Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen

Kuva: Into Kustannus

Kiihtyvä ilmaston lämpeneminen on ihmiskunnan kollektiivisen historian mittavin haaste. Itselleni se on myös moraalikysymys: millä h-vetin oikeudella oma lajimme on muuttamassa ohutta biosfäärin elonkehää asuinkelvottomaksi aavikoksi ja tuhoamassa siinä sivussa luonnon monimuotoisuuden?

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Risto Isomäki luo onneksi toivoa tulevaan, sillä meillä pahiksilla riittää yhä keinoja suunnan kääntämiseksi. Hänen tuoreimman ja ehkä merkittävimmän kirjansa Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen (Into) pääotsikot hahmottavat suuntaa: Kohti ilmastoystävällisempiä vaatekuituja, Sähköautot tulevat, Ruuantuotannon uudet tuulet, Aurinkotalouden aika, Hiiltä metsiin ja puihin jne.

Suomalaisilla on annettavaa muille telluslaisille vaikkapa sähköautojen akkuteknologioissa, bakteerien tuottamiin proteiineihin perustuvissa elintarvikkeissa, metsänhoidossa – tietenkin – sekä kehitysavun suuntaamisessa nykyistä tehokkaammin.

Isomäki viittaa professori Olavi Luukkaseen, jonka mukaan Afrikan Sahelin puupeitteen lisääminen olisi halvin ja nopein tapa kasvattaa puuston hiilivarastoja. Isomäelle lopullinen energiaratkaisu löytyy auringosta. Kaikesta sen säteilemästä energiasta vain puoli miljardisosaa (!) osuu maapalloon, ja siitäkin kolmannes heijastuu pois pilvistä. Silti tämä säteilyn hippunen ylittää ihmiskunnan energiankulutuksen noin 8 000 -kertaisesti.

Risto Isomäki tietää paljon kaikesta ja antaa sen näkyä, välillä liikaakin, joten mies eksyy teksteissään milloin talvisotaan, milloin Spartacuksen orjakapinaan tai Linnan juhliin. Tämän kotimaisen Ajatusten Tonavan tai paremminkin Vantaanjoen juoksutuksissa on välillä vaikea pysyä kärryillä tai ymmärtää, millä aasinsillalla tämäkin anekdootti liittyy kokonaisuuteen.

Risto: Hold your horses, kun käynnistelet seuraavaa projektiasi! Kari Pitkänen

Kersti Juva: Löytöretki suomeen

Kuva: Jouni Harala

Kersti Juva on tunnetuimpia englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjiämme. Hän on suomentanut esimerkiksi J.R.R. Tolkienin teoksia, niistä tunnetuimpana mammuttimaisen Taru sormusten herrasta -trilogian. Juva on suomentanut myös näytelmiä ja kuunnelmia, kuten Ylen rakastetun Knallin ja sateenvarjon.

Nyt on kääntäjän aika kirjoittaa. Löytöretki suomeen (SKS) on kielen ammattilaisen aarrearkku. Juva kertoo työstään suomentajana ja perustelee tekemiään käännösratkaisuja. ”Kieli ei ole koodi”, on Juvan motto. Hänen mukaansa kieli on ”yhteisön ääni, tapa, jolla joukko ihmisiä kommunikoi keskenään”. Suomennos ei ole Juvalle orjallinen käännös alkuteoksesta, vaan teos tulkittuna tavalla, jonka lukija ymmärtää.

Kirja saa lukijan katsomaan sekä kieltämme että kulttuuriamme uusin silmin. Tiesitkö, että sanalle ”joutaa” ei ole suoraa vastinetta englanninkielessä? Juva myös myöntää, että hänen vuokseen suomalaiset puhuvat haltioista tarkoittaessaan haltijoita. Juva valitsi virheellisen kirjoitusmuodon Tolkienia suomentaessaan, koska luuli sitä oikeaksi. Janica Brander

Riikka Kaihovaara: Villi ihminen ja muita luontokappaleita

Kuva: Atena

Kaltaiselleni keskuslämmitetyssä kerrostalossa asuvalle huoneihmiselle Riikka Kaihovaaran Villi ihminen (Atena) on ravitseva lukukokemus. On terveellistä havahtua siihen, etten ole mikään ihmisyksilö vaan holobiontti, kokonainen ekosysteemi, luontoa täynnä: eläviä organismeja vilisee minussa niin että kuhina käy.

Villi luonto on ihmiselle ongelma. Ihminen tahtoo hoitaa, hallita ja siistiä. Suojeltavaksi kelpaavat pörröiset, suurisilmäiset ja söpöt lajit sekä symmetriset postikorttimaisemat, eivät niinkään rumat, villit ja elämää täynnä olevat joutomaat. Monelle luonnon synonyymi on kansallispuisto, jossa luontoinfra viipaloi luontoelämyksen sopivankokoisiksi annospaloiksi. Illuusio luonnollisuudesta säilyy, kunhan opasteet ovat puuta.

Luontoa suojellaan ennallistamalla sitä kohti alkuperäisempää, mutta Kaihovaara muistuttaa, ettei luonnolla ole muuttumatonta perusolemusta. Se on jatkuvassa, arvovapaassa muutoksen tilassa.

Ei maailmanloppukaan lopulta mikään maailmanloppu ole. Antroposeeni on ohimenevä vaihe maapallon historiassa, ja vaikka ihminen tuhoaa itsensä ja elämän maapallolta, voittaa lopulta luonto, sillä kuolema on osa elämää. Juho Hakkarainen

Anu Kantola & Hanna Kuusela: Huipputuloiset

Hanna Kuusela (vasemmalla) ja Anu Kantola. Kuvat: Vastapaino

Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tutkimus Suomen rikkaimpien ihmisten mielenmaisemasta ansaitsisi paikan tämän vuoden tärkeimpien kirjojen joukossa jo ihan sen takia, että se nosti kysymyksen laadullisen tutkimuksen metodeista valtavirran uutisiin.

Ei sillä, että se olisi kirjan suurin ansio. Kirjoittajat ovat päässeet kurkistamaan maailmaan, joka on valtaosalle suomalaisista täysin vieras. Sen perusteella he ovat piirtäneet häkellyttävän kirkkaan kuvan ihmisistä, jotka koettavat kovasti todistella olevansa aivan samanlaisia kuin me miljoonakaupalla köyhemmät, mutta omaisuuksiensa myötä myös meitä kauaskatseisempia ja vastuullisempia.

Oli kirjan poliittisista implikaatioista mitä mieltä vaan, Huipputuloiset (Vastapaino) on lukemisen arvoinen teos jo ihan siksi, ettei näin tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä juuri koskaan kirjoiteta yhtä tarkasti ja samaan aikaan viihdyttävästi. Ville Aalto

Pasi Klemettinen: Hätäkös tässä matalassa kaivossa

Kuva: Finlit

Tampereen elokuvatarjonnassa oli joulukuun ensimmäisellä viikolla parikymmentä nimikettä. Niistä vain noin puolet oli kastettu suomenkielisiksi. Loppu oli englantia. Lehtiä lukiessa ei voi olla törmäämättä esimerkiksi area sales managereihin. Englannintauti hiipii koteihimme myös tökeröinä suomennoksina esimerkiksi urheilusivuilla.

Pasi Klemettinen sai tehtäväkseen järjestää Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistoja. Sivutyönä syntyi kirja nimeltä Hätäkös tässä matalassa kaivossa (SKS). Suomalaisia sutkauksia ja sananparsia oli kerätty ympäri maata ja Klemettinen huomasi kuinka mahtavia ne ovat.

Urjalalaiset ovat tienneet jo iät ja ajat, että ”ei kennenkä velkaa tartte pitää, lainaa rahaa ja maksaa velkansa”. Pikavippikierteessä ei siis ole mitään uutta. Porilaisten kansanluonne paljastuu: ”Ei ole suuri vaiva pitää suunsa kiinni.” Savolainen tietää, että ”ei pidä aivastaa ojan kohdalla”. Väärä ajoitus johtaa ojan pohjalle.

Parisataa sivua suomen kielen ilotulitusta! Ilkka Vänttinen

Nina Kokkinen: Totuudenetsijät

Turun yliopiston tutkija Nina Kokkinen istuu Tampereen Tuomiokirkossa.

Kuva: Samuli Huttunen

Turun yliopiston tutkija Nina Kokkinen kartoittaa kirjassaan Totuudenetsijät (Vastapaino) vähälle huomiolle jäänyttä aluetta Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa, esoteerista henkisyyttä.

1800- ja 1900-lukujen taitteen taiteilijoille taiteella oli korkeampi, henkinen päämäärä. Kokkinen kuvaa taiteilijoita kirjassaan totuudenetsijöinä. Sitä sanaa käyttivät myös aikalaiset.

1800-luvun lopulla esoteeriset henkiset liikkeet omaksuivat tieteen piirteitä, ja tiede kysyi samoja kysymyksiä kuin henkiset liikkeet. Parhaimmillaan esoteerisesti virittynyt taide tuo yhteen uskonnon, tieteen ja taiteen alkemiallisessa prosessissa.

Kokkinen on tehnyt taustatyönsä huolellisesti. Kirja jäljittää teoksista löytyviä viittauksia muun muassa kristinuskoon, spiritualismiin, tieteeseen ja teosofiaan. Taiteilijoiden käymä kirjeenvaihto ja näiden hyllystä löytyneiden kirjojen reunamerkinnät avaavat heidän maailmankuvaansa.

Runsaasti kuvitettu ja kauniisti taitettu kirja tekee oikeutta käsittelemälleen aiheelle. Erityisen kiinnostavia ovat teosten kehittymistä avaavat luonnokset.

Kulttuuritoimituksen haastattelussa Nina Kokkinen puhuu siitä, kuinka esoteerisuus voi kiinnittyä mahdolliseen ”ehkä-tietoon”, jota ei vielä ole hyväksytty.

Nykytaiteessa ehkä-tiedon mahdollisuuksien ikkuna voisi avautua esimerkiksi taiteilijoiden kiinnostuksessa tekoälyyn ja ihmisen ja muun luonnon välisen rajan koetteluun. Samuli Huttunen

Maria Laakso: Taltuta klassikko!

Maria Laakso (vasemmalla) ja Johanna Rojola. Kuva: Veikko Somerpuro

Maria Laakson kirjoittama ja Johannan Rojolan kuvittama Taltuta klassikko! (Tammi) huutaa jo nimellään metsästämään kirjan käsiinsä. Ovatko klassikot ”villiintyneet” ja pitääkö ne ”kesyttää”?

Ei, pikemmin kirjan fokus tai pointti on kirjallisuutta käsittelevän kielen uudistamisessa, sillä tätä kirjaa ei ole kirjoitettu varovaisin koukeroisin korulausein.

Klassikoitumista alkusanoissa setviessään kirjailija riitauttamatta ja osoittelematta tulee kyseenalaistaneeksi koko käsitteen.

Maria Laakso kirjoittaa niin, että kirjallisuutta vähemmänkin harrastanut tai ylipäätään nuori voi innostua tekstiin ja ymmärtää lukemaansa.

Mukana ovat: Lönnrotin Kalevala, Kiven Seitsemän veljestä, Canthin Työmiehen vaimo, Onervan Mirdja, Södergranin Runoja, Kallaksen Sudenmorsian, Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Linnan Tuntematon sotilas. Sukupuolikiintiötkin ovat kohdallaan.

Miksi kirja on hyvä?

Koska klassikon ja kaanonin sisältöjä pöllytetään kunnolla, myös eri instituutioiden ja ihmisryhmien suhteen.

Koska teoksen teksti on lennokasta nykypuhekieltä, mikä merkitsee esimerkiksi sitä, että virkkeissä on enemmän slangisanoja kuin sivistyssanoja. Pöyristyttävä ylläri södeltä verstasduunarilta! (Indifferentti strategia literatuurianalyytikolta tässä kontekstissa!)

Koska klassikkojen juonet kerrotaan älyttömän osuvasti, ja sama koskee henkilöiden luonnehdintaa. Erkki Kiviniemi

Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi & Outi Hupaniittu: Unelmatehdas Liisankadulla – Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina

Kulkurin valssi: Ansa Ikonen, Oscar Tengström ja Tauno Palo.

Suomen elokuvahistorian suurimmasta menestystarinasta tehty tietokirja Unelmatehdas Liisankadulla (SKS) kuuluu vuoden erinomaisiin saavutuksiin aiheenvalintansa ja toteutuksensakin puolesta. Vuosina 1933–1965 toiminut Suomen Filmiteollisuus Oy eli SF oli yhtiö, joka tuotti 237 pitkää elokuvaa, joihin kuuluivat aikansa suuret hitit Kulkurin valssista (1941) Edvin Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen (1955) sekä Pekka ja Pätkä -elokuvat (1953–1960).

SF:n kaikki kaikessa oli legendaarinen maisteri Särkkä, joka tuntiessaan itsensä taiteilijaksi käytti nimeä Toivo Särkkä, mutta kun oli liikemiespäivä, niin nimikin oli T.J. Särkkä.

Se tehdas Liisankadulla oli yhtiön studio, sillä yhtiö pyrki tehdasmaiseen tuotannon jatkuvuuteen.

Runsaasti kuvitettu 360-sivuinen tietokirja on mainio artikkelikokoelma ja elokuvahistoriallinen herkkupala. Antti Selkokari

Mikko Mattlar: Synteettinen Suomi

Synteettinen Suomi (Svart Publishing) on tietokirja harmaan kotimaamme 1970- ja 1980-lukujen syntetisaattorimusiikista ja sen tekijöistä. Kirjoittaja Mikko Mattlar on kuratoinut myös Svart Recordsin julkaisemat ”alan musaan” keskittyvät kokoelmalevyt Satan in Love: Rare Finnish Synth-Pop & Disco 1979–1992 ja Dance for Your Life: Rare Finnish Disco & Funk 1976–1986.

Synteettisen Suomen ansiokas haastattelumateriaali maalaa ankean kuvan Kekkoslovakiasta, jossa ulkomaisten levyjen jännittävistä soundeista innostuneet tekijät kohtaavat lähinnä väheksyvää ihmettelyä sekä levy-yhtiöiden, keikkayleisöjen että ”oikeilla soittimilla” soittavien rokkareiden taholta.

Kirja on täynnä hienoja anekdootteja ja kalseaa ajankuvaa itäeurooppalaisesta kurjuudesta ennen maailmanlaajuista tietoverkkoa. Moni teema resonoi vahvasti myös nykyisessä ajassamme. Visionääreillä on aina vaikeaa! Mukana reilusti myös teknis-innostunutta synanörtteilyä. Ville Pirinen

Riku Neuvonen: Sananvapauden historia Suomessa

Riku Neuvonen mainitsee kirjassaan, että Simo Salmisen ja Spede Pasasen kappaletta Keltainen jäänsärkijä (1966) ei saanut soittaa jäänmurtajalakon aikana, koska kappaleessa oli huuto ”värssy Wällärille, pojat”.

Riku Neuvosen kirjoittama Sananvapauden historia Suomessa (Gaudeamus) antaa sen, mitä nimi lupaa. Tosin nimi voisi melkein yhtä hyvin olla ”Sensuurin historia Suomessa”, sillä valitettavan usein sensuuri – ja nimenomaan ennakkosensuuri – on vuosisatojen saatossa määrännyt sananvapauden rajat.

Oikeustieteen tohtori Neuvosen kirja tarjoaa myös oivan kertauksen Ruotsin, Suomen ja Venäjänkin historiaan, sillä hän kuljettaa maukkaalla tavalla taustoittaen sensuuria ja sananvapautta osana valtiollista ja yhteiskunnallista historiaa.

Neuvosen kokoamat episodit saattavat tässä ajassa naurattaa, mutta tosissaan ja tummassa puvussa niitä aikoinaan laadittiin. Neuvonen lopettaa ansiokkaan teoksensa seuraavasti: ”Sananvapaus ja muut vapaudet ovat riippuvaisia siitä, kuka niiden rajat määrittää.” Ilkka Vänttinen

Richard Osborne & Ralph Edney: Filosofia aloittelijoille

Kuva: niin & näin

Risto Koskensilta on suomentanut Richard Osbornen kirjoittamaan ja Ralph Edneyn kuvittamaan englanninkieliseen alkuteokseen Philosophy for Beginners. Filosofia aloittelijoille (1991/2019, niin & näin) on viihdyttävä 180-sivuinen tiivistelmä länsimaisen filosofian historiasta antiikin Kreikan esisokraatikoista 1900-luvun jälkistrukturalisteihin.

Kirjaa pitänee kutsua sarjakuvatietokirjaksi, vaikka sarjakuvalliset ansiot jäävät aika ohuiksi. Itse ajattelen teoksen kuvituksen olevan enemmänkin sarja kontekstualisoivia visuaalisia muistiinpanoja. Sisältö on helposti omaksuttavissa ja kokonaiskuva pysyy eheänä laajasta tietomassasta huolimatta.

Tällaisille filosofian historiatiivistelmille on huutava tarve. Esimerkiksi omista filosofian perusopinnoistani on niin pitkä aika, että eri aikakausien oppineiden keskeiset oivallukset muodostuvat mielessä jäsentymättömäksi ajatustahnaksi.

Filosofia aloittelijoille tarjoaa filosofian historian järjestelmällisen läpikahlaamisen nopeassa ja hauskassa muodossa. Aivan aloittelijalle teos voi antaa viihdyttävän lähtölaukauksen tieteenalan laajemman tutkimuksen pariin. Samuli Hytönen

Caroline Criado Perez: Invisible Women – Exposing Data Bias in a World Designed for Men

Caroline Criado Perez, lontoolainen kirjailija ja aktivisti, julkaisi tänä vuonna melkoisen tiiliskiven täynnä hyvin luettavaa ja selkeää tietoa siitä, kuinka vääristyneessä maailmassa elämme. Palkkaeroissa ei ole kyse ainoastaan siitä, että naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, vaan Criado Perez paneutuu perusteellisesti syihin, joista vääristymä johtuu.

Invisible Women (Penguin Books) on jaettu kuuteen osaan, joissa käsitellään elämän eri osa-alueita arkipäivästä työelämään, lääketieteeseen, suunnitteluun, politiikkaan ja katastrofiapuun. Kirja on täynnä kiehtovia mutta raivostuttavia anekdootteja. Esimerkiksi lähes mitään lääkkeitä ei testata naisilla – edes niitä, joita vain kohdun omaavien henkilöiden on tarkoitus käyttää, tai kuinka pelkästään paremmalla kaupunkisuunnittelulla ja yleisiä wc-tiloja lisäämällä voitaisiin säästää henkiä. Jos vain suunnittelussa viitsittäisiin ottaa huomioon muidenkin kuin miesten tarpeet.

Vaikka anekdootit ja vääryyksien listaaminen ovat kiinnostavia, kirjan tärkein anti on perusteellinen perehtyminen syihin, miksi asiat ovat näin – ja mitä voisi tehdä.

WSOY julkaisee ensi vuonna suomennetun version Criado Perezin teoksesta nimellä Näkymättömät naiset – näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. Riikka Oksanen

Patricia Posner: Auschwitzin apteekkari – Victor Capesius, Mengelen proviisori

Kuva: Veli-Jussi Penttilä

Auschwitzin apteekkari (2017/2019, suom. Niko Jääskeläinen, Minerva) on kahden vuoden intensiivisen tutkimus- ja arkistotyön tulos, jossa journalisti-tietokirjailija Patricia Posnerin tukena on ollut kokonainen työryhmä. Zyklon B:n varastoinnista, jakelusta ja loppukäytöstä Auschwitzissä vastanneen Victor Capesiuksen elämäntarina on huolellisesti dokumentoitu ja sidottu tarkkoihin lähteisiin.

Apteekkarin syyllisyydestä ei jää vähintäkään epäselvyyttä, ei myöskään saksalaisen ilmaveivin perusteellisuudesta maan synkimmän historian puhdistamiseksi. Lukijaa kirja varoittaa ankarasti kaikenlaisen vihan kylvämisen seurauksista.

Jos systemaattisen pahuuden toteuttamiselle luodaan yhteiskunnissa otolliset olosuhteet, liian moni meistä tavallisista ja rauhallisista ihmisistä on valmis tarttumaan tilaisuuteensa. Jos ei muuten, niin rahasta. Kari Pitkänen

Jaakko Riihimaa & John Fagerholm: Antero Jakoila – kitaristi

Parivaljakko RiihimaaFagerholm teki aikoinaan suurtyön kirjoittaessaan jyhkeän elämäkerran Albert Järvisestä. Tiedonhankinta ei ollut helppoa, kun teoksen päähenkilö oli menehtynyt jo vuonna 1991.

Tänä vuonna julkaistiin tekijöiden toinen kitaristia, tämän musiikkia ja elämänvaiheita valottava kirja Antero Jakoila – kitaristi (Reuna). Henkilöinä Albert ja Antero Jakoila ovat miltei toistensa vastakohtia, mutta kumpaakin yhdistää syvä rakkaus omaan instrumenttiinsa. Tämän kirjan syntyprosessia helpotti merkittävästi se, että Jakoila on yhä elävien kirjoissa. Hänen haastattelunsa muodostavatkin kirjan rungon.

Antero Jakoilan ura on monipuolisuudessaan hämmentävän laaja. Siitä kertoo jo tunnettujen haastateltavien määrä: M.A. Numminen, Hector, Pedro Hietanen, Anneli Saaristo, Tuomari Nurmio, Harri Saksala, Dave Lindholm ja niin edelleen. Toki 75-vuotiaan muusikon uralle mahtuu monia jo edesmenneitä laulajia Rauli Somerjoesta Irwin Goodmaniin ja Reijo Taipaleeseen.

Antero Jakoila – kitaristi on esimerkillistä työtä monessakin mielessä, se on hyvin taustoitettu ja erinomaisesti kirjoitettu. Kirjaa voi suositella genrestä riippumatta kaikille kitaransoitosta kiinnostuneille. Timo Kanerva

Oula Silvennoinen & Aapo Roselius: Villi itä

Oula Silvennoisen ja Aapo Roseliuksen Villi itä (Tammi) kertoo suomalaisten – ja vähän muidenkin – vapaajoukkojen sotaretkistä, joita käytiin ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa laajalla alueella, Vienan Karjalasta Baltiaan, ja jotka suomalaisessa historiankirjoituksessa on perinteisesti tunnettu ”heimosotien” nimellä.

Juuri tämän romantisoidun käsityksen suomalaiseen heimoaatteeseen liittyneistä sodista tutkijat haluavat kirjassaan kumota – tässä onnistuen. Kirjassa tämä Suomen epävirallinen – eikä aina niin mairitteleva – sotahistoria asetetaan hienosti osaksi laajempaa yleiseurooppalaista kehitystä.

Villi itä onkin sujuva, lukuisine anekdootteineen jopa viihdyttävä yleisesitys suomalaisten vapaajoukkojen osallistumisesta konflikteihin, joita syntyi ja synnytettiin vanhojen valtarakennelmien romahdettua ensimmäisen maailmansodan seurauksena. Venäjän sisällissodassakin melskasi mitä erilaisimpia sotajoukkoja – suomalaiset yhtenä muista – joiden tavoitteet eivät aina käyneet yksiin, mutta jotka tarjosivat seikkailijoille, onnenonkijoille ja sotaan addiktoituneille henkilöille oivallisen tilaisuuden toteuttaa itseään. Mikko Manka

Paul Smith: M.T.V. 15.05.1963–12.04.2017

Mika Vainio. Kuva: Wiki Commons

Jokseenkin epäkaupallisesti nimetty M.T.V. 15.05.1963–12.04.2017 (Blast First) on kaksikielinen muistokirja muusikko Mika Vainiolle (mm. Pan Sonic, Ø). Kansiltaan harmaa – sattumoisin Vainion lempiväri – teos on yhtä aikaa visuaalisesti vaikuttava järkäle suomalaisen elektronisen musiikin ja teknokulttuurin historiaa ja koskettava rakkaudenosoitus edesmenneelle muusikolle ja taiteilijalle.

Kustantaja, levy-yhtiö Blast Firstin perustaja Paul Smith halusi koota kirjan nähtyään Vainion muistotilaisuudessa yksityisiä kuvia tämän elämäntaipaleelta. Teos ei kuitenkaan ole korostetusti elämäkerta, vaan kustantajan sanoin ”psychopomp” eli opas kohdehenkilön matkalle tuonpuoleiseen. Se sisältää muistokirjoituksia läheisiltä ja artistitovereilta, valokuvia, haastatteluja ja upean diskografian sekä tyylille uskollisen oheis-CD:n.

Musiikin ja eleettömän julkisuuskuvan välityksellä saatu käsitys Mika Vainiosta täydentyy suorien ja empaattisten tekstien kautta, mutta jää yhä arvoitukselliseksi. Lepe Parviainen

Anni Tsokkinen: Taantuvan tasa-arvon kirkko

Kuva: Malla Juuma

Naisten ja miesten välinen tasa-arvo taataan Suomessa lainsäädännöllä, mutta todellisuudessa yhdenvertaisuudessa ollaan monessa paikassa vielä kaukana. Anni Tsokkisen Taantuvan tasa-arvon kirkko (S&S) kuvaa pysäyttävästi, miten miehinen valtakulttuuri istuu tiukasti kirkon johtopaikoilla ja asenteissa. Toistakymmentä kirkon naispuolista työntekijää avaa teoksessa kokemuksiaan miesten johtamissa seurakunnissa.

Miehinen valtakulttuuri on hallinnut kirkkoa parituhatta vuotta, eikä sitä niin vain pureta. Matala miehen ääni on totuttu kuulemaan saarnastuolissa. Naispapit kohtaavat edelleen vähättelyä, vaikka ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa jo yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Naiset kertovat kirjassa, miten he kokevat ohittamista, mitätöintiä ja tytöttelyä kirkon hierarkkisissa valtarakenteissa. Naispapeista puhuttaessa etuliite ”nais” alentaa papin sukupuolensa edustajaksi.

Kirjan sanoma on, että tasa-arvossa voidaan edetä, mutta riskinä on myös taantuminen. Siksi ihmisten välistä yhdenvertaisuutta on pidettävä jatkuvasti esillä. Sirpa Pääkkönen

Emma Vainio: Sirkus nyt – suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa

Nykysirkusteos Metsä, Sade Kamppila ja Viivi Roiha. Kuva: Ben Hopper

Emma Vainion Sirkus nyt (S&S) on kiinnostava ja kiitettävä lisä suppeaan suomalaiseen sirkuskirjallisuuteen. Vainio on nivonut kirjaansa niin suomalaisen sirkuksen nykypäivää kuin historiaa ja kurottanut maantieteellisesti kauemmaksikin eri sirkuslajien syntyyn sekä suomalaisten nykysirkustaiteilijoiden elämään.

Vainio pohtii ja sanallistaa sitä, mitä nykysirkus on. Hän avaa sirkustaiteen suhdetta eri vuosikymmenien yhteiskuntaan ja muihin taiteen lajeihin ja osoittaa sirkuskoulutuksen merkityksen sirkustaiteen ja esitysten kehityksessä. Kirjan jokainen luku katsoo sirkusta omasta näkökulmastaan antaen runsaasti tilaa myös sirkustaiteilijoiden omille kertomuksille ja näkemyksille.

Useiden sirkustaiteilijoiden kautta sirkuskenttää monipuolisesti ja lämpimästi avaava kirja osoittaa myös sen, että suomalaista sirkuskirjallisuutta tarvitaan lisää. Jokaisen lyhyen tarinan taakse tuntuu jäävän piiloon paljon mielenkiintoista ja sirkushistoriallisesti kiinnostavaa kerrottavaa. Merja Koskiniemi

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit

Ellen Thesleffin (1869–1954) näyttelyyn Helsingin HAM-taidemuseossa ehtii vielä 26.1.2020 saakka. Kuva: HAM

Kirjailija Leena Virtanen ja kuvittaja Sanna Pelliccioni ovat keksineet nerokkaan konseptin: kuvatietokirjasarjan ”Suomen supernaisista”. Viime vuonna ilmestynyt kirja syventyi Minna Canthin elämään ja tänä vuonna tutustuimme kuvataiteilija Ellen Thesleffiin (1869–1954).

Ellen! Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos) sai itseni hengähtämään ihastuksesta. Pelliccionin kuvitus on silmiä hivelevän kaunis ja nyökkää hienosti Thesleffin taiteelle. Sekatekniikka, jossa vuorottelevat maalaukselliset pinnat, viivapiirros ja kollaasi sekä hempeät, raikkaat, ellenmäiset väriyhdistelmät kuljettavat vuosikymmenten matkan Ruovedeltä Helsinkiin ja halki Euroopan aina Firenzeen asti.

Virtanen on taltioinut Thesleffin moninaisia elämänvaiheita tyylikkään niukkasanaisesti ja toteavasti, lähes poeettisin sanankääntein. Niin kuvat kuin tekstikin puhuttelevat laajaa lukijakuntaa.

”Ellen löytää oikeat värit. Niitä on vähän, mutta hän on tyytyväinen. Täydellistä! ajattelee Ellen.”

Lausahdus kertoo osuvasti myös tästä teoksesta. Tuskin maltan odottaa sarjan seuraavaa osaa, joka kertoo vastikään kirjallisuuden valtionpalkinnon saaneesta Eeva Kilvestä. Aino Louhi