Star Warsia soramontulla – arviossa Martha Wellsin romaanisarjaan perustuva Murhabotin päiväkirjat

Kuva: Apple TV+

Martha Wellsin tieteisromaaneihin perustuva tv-sarja Murhabotin päiväkirjat alkaa kohtauksella, jossa duunarien kiusaama turvallisuusrobotti (Alexander Skarsgård) hakkeroi oman hallintamoduulinsa ja saavuttaa vapauden.

Laite ottaa nimekseen Murhabotti, eikä sen tarvitse enää totella ihmisten käskyjä. Se voi tehdä aivan mitä huvittaa, ja siinäpä koko tarinan isoin ongelma. Jos yhtiö saa tietää, että robotti ei enää tottele, se otetaan kiinni ja sulatetaan. Näin ollen Murhabotin on parempi jatkaa käskyjen vastaanottamista ja kyräillä ihmispolojen tyhmyyttä hiljaa mielessään.

Tv-sarjan ensimmäinen kausi perustuu kirjasarjan avaavaan teokseen Hälytystila (suom. Mika Kivimäki; Hertta, 2023.). Mikko Saaren Kulttuuritoimituksen kirjoittaman arvion voit lukea täältä.

* *

Niin kuin kaikki roboteista kertovat tarinat, myös Murhabotin päiväkirjan perimmäinen kysymys kuuluu: miten tulla ihmiseksi.

Murhabotti lähetetään hipahtavien tutkijoiden turvaksi syrjäiselle planeetalle, mistä löytyy kaksipäisiä jättimatoja sekä avaruusolentojen jälkeensä jättämiä esineitä tai laitteita. Lisäksi tutkimusryhmä joutuu bottinsa kera murhamysteerin jäljille.

Murhabotti on koukuttunut halpaan televisioviihteeseen, ja joutoaikanaan se katselee höperöitä, Star Trek -henkisiä saippuasarjoja. Vähän samanlaisia kuin Murhabotin päiväkirjat.

Sarjassa puhutaan aika paljon seksistä ja näytetään veristä väkivaltaa, mutta sen vastapainona on simppeli ja lapsenomainen juoni. Ongelmien ratkaisuja ei ole istutettu aiempiin tapahtumiin, vaan ne keksitään sitä mukaa kun ongelmia ilmaantuu, tyyliin: ”Jos yhdistän kaapelini, pystyn…”

* *

Murhabotin päiväkirjojen juoni on pehmeää viihdettä. Katsoja ratkaisee arvoitukset ja juonenkäänteet paljon aiemmin kuin ne selviävät tarinan henkilöille. Perusjuoni on maan alta sinkoilevine mato-otuksineen aika Star Warsia (Dyyni olisi aivan liian raskas verrokki). Efektit ovat halpoja, ja kuvauspaikkana on risukkoinen soramonttu. Tutkijaryhmä joutuu suuryhtiön juonittelun uhriksi, eivätkä asiat ole sitä miltä näyttävät. Tuo taas on melkein jokaisen Alien-elokuvan juoni.

Komedialliset ainekset toimivat suhteellisen hyvin. Vitsailu ei varsinaisesti naurata, mutta sarja raikastaa scifiperinteitä, kun toimintakohtaukset ja vaaralliset hyökkäykset kääntyvätkin seksiksi. Olisipa mukava nähdä sekin, kun Jedit ja Sithit päätyisivät valomiekkataistelun sijasta pussailemaan.

Murhabotin nihilismi alkaa pidemmän päälle risoa. Tv-sarjan tarinankuljetukseen käytetään kertojaääntä, vaikka yleensä sitä käytetään harvoin juuri siksi, että se kuulostaa tönköltä. Murhabotin hiljainen, vihamielinen kommentointi toimii romaanimuodossa varmasti paljon paremmin.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua