Harry Palmeria esittää Joe Cole. Kuva: ITV Studios.
TELEVISIO | Salainen agentti Harry Palmer -tv-sarja nojaa brittiläisten agenttiseikkailujen perinteeseen ja kulkee kevyesti James Bondin jalanjäljissä.
”Maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa.”
ARVOSTELU
Salainen agentti Harry Palmer
(Harry Palmer: The Ipcress File)
- 1. kausi, 6 jaksoa.
- Iso-Britannia, 2022.
- Katso: Yle Areena.
Brittiläinen neutronipommin suunnittelija kidnapataan, ja Harry Palmer rekrytoidaan hankkimaan mies takaisin. Käänteitä riittää, keneenkään ei voi luottaa, agenteiksi paljastuu yllättäviäkin tyyppejä. Kuka oikeasti on kenenkin puolella jää loppujen lopuksi hämärän peittoon.
Britit, amerikkalaiset ja Neuvostoliiton agentit kilpailevat keskenään, mutta rautaesirippu ei aina muodosta selkeää jakolinjaa vihollisten (tai hyvän ja pahan) välille, eivätkä poliittiset ihanteet noudata valtioiden rajoja.
* *
Tällä kertaa Palmerin mustat muovipokat on pukenut ylleen Peaky Blinders -sarjasta tuttu Joe Cole. Elokuvissa Palmeria esitti Michael Caine, ja olisi epäreilua Colea tai ketä tahansa näyttelijää kohtaan verrata häntä aikamme ehkä karismaattisimpaan elävään näyttelijään.
Kuten kunnon agenttiseikkailuun kuuluu, sarjassa matkataan ympäri maailmaa, ja välissä seurataan ydinpommin räjähdystä aitiopaikalta. Sarjassa vieraillaan sellaisissakin eksoottisissa paikoissa kuin Itä-Berliini, Beirut ja Helsinki. Helsingin osuudet on kuitenkin kuvattu Kroatiassa.
Len Deightonin romaaneihin perustuvat Harry Palmer -elokuvat tehtiin vuosina 1965, 1966 ja 1967. Myöhemmät kaksi tv-elokuvaa vuosilta 1995 ja 1996 eivät perustuneet Deightonin romaaneihin, mutta pääosissa oli yhä Michael Caine. Vuoden 1976 Spy Story lasketaan joskus myös Harry Palmer -elokuvaksi, vaikka Palmer ei siinä omalla nimellään esiinnykään, eikä häntä näyttele Caine.
Oikeat agenttitouhut ovat suurimmaksi osaksi diplomatiaa ja näyttävät operaatiot harvinaisia. Myös Harry Palmer -tv-sarjassa toiminta on harvemmin pyssyllä osoittelua kummempaa. Siitä huolimatta koko ajan ollaan menossa jonnekin eikä tarina pysähdy. Välistä käänteitä on vähän liikaakin yhden tv-sarjan tarpeiksi, ja suora viittaaminen John Frankenheimerin Mantshurian kandidaattiin (1962) tuntuu jo ylimääräiseltä höysteeltä sopassa.
Britit ovat erinomaisia luomaan 1960-luvun tunnelmaa tv-sarjoihinsa. Harry Palmerin maailma on niin uskottava että välistä luulee katsovansa 1960-luvulla tehtyä sarjaa. Myös aikalaismusiikki on osuvasti valikoitua, ja sopivasti toistuva pieni torven törähtely muistuttaa James Bondin vastaavaa, tapahtumia kommentoivaa äänimaailmaa.
Hahmona Palmer on juuri niin kuivakka kuin on ollut tarkoituskin, ja sivuhenkilöt ajavat hänestä vasemmalta ohi. Esimies Dalby (Tom Hollander) sekä kollega Jane Courtney (Lucy Boynton) osoittautuvat huomattavasti värikkäämmiksi ja mielenkiintoisemmiksi hahmoiksi.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaikki lapseni puolesta – arviossa Maria Sidin tähdittämä poliisisarja Musta valo
TELEVISIO | Poliisit ovat tässä alun perin C Moren alkuperäissarjassa paikoitellen roistoja, tai ainakin käyttäytyvät moraalisesti arveluttavasti.
Heinrich Himmler vihasi homoseksuaaleja yli kaiken – arviossa dokumentti homoista natsi-Saksassa
TELEVISIO | Himmlerin mukaan sukupuolielämä ei ollut ihmisen yksityisasia, vaan siitä riippuu kansakunnan elämä ja kuolema.
Jarno ja minä päättyy kauniin kaihoisasti – sarjan päätösjakso on silkkaa timanttia
TELEVISIO | Harvoin minkään tv-sarjan äärellä on tehnyt yhtä paljon mieli ahmia huolella työstetyn ajankuvan kaikkia pienimpiäkin yksityiskohtia.
Minne katsoi supertähti – arviossa flamencodokumentti La Singla
TELEVISIO | Ylen esittämä dokumentti flamencotaiteilija La Singlasta on konvehti flamencon ja mustavalkoisten arkistomateriaalien ystäville.