Tampere Film Festival alkaa keskiviikkona. Kuva: Erica Dahlström

1

Lyhytelokuviin keskittyvä Tampere Film Festival (5.–9.3.2025) järjestetään peräti 55. kertaa. Tänä vuonna elokuvajuhlilla nähdään järjestäjien tiedotteen mukaan peräti ”115 näytöstä, 357 lyhytelokuvaa, yksi pitkä kokeellinen, 13 pitkää dokumenttielokuvaa ja kolme pitkää fiktioelokuvaa”.

Itse aion tällä kertaa käydä katsomassa ainakin elokuvia hoivasta ja demokratiasta, Mongoliasta sekä edesmenneen Raimo ”Rake” Siliuksen (1943–2024) viimeiseksi kuratointityöksi jääneen lyhytelokuvanäytöksen. Filkkarien historiasta kiinnostuneille voi suositella myös Siliuksen kirjoittamaa elokuvajuhlien 40-vuotishistoriikkia Alussa oli lyhytelokuva: Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat 1970–2010.

2

Luin helmikuun ajan muutaman kirjeen päivässä Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjeenvaihdosta, josta on julkaistu suomeksi valikoima nimellä Kirjeitä (1976). Kaksikon moniin muihin kirjoituksiin verrattuna kirjemuoto on helposti lähestyttävä.

Kirjeet ulottuvat puolelle vuosisadalle 1840-luvun alusta alkaen. Niissä käsitellään paitsi työväenliikkeen varhaisvaiheita sisältä käsin tarkasteltuna myös monia aikakauden suurtapahtumia, kuten Yhdysvaltojen sisällissotaa ja Saksan yhdistymistä Bismarckin johdolla. Erittäin pieteetillä viitteissä kontekstoidut kirjeet toimivat näin ikkunana aikakautensa politiikan pyöriteisiin ja ovat suorastaan historiallisesti yleissivistäviä.

Kirjeissä käydään ankaraa polemiikkia, paikoitellen hyvinkin humoristiseen sävyyn. Esimerkiksi 16. kesäkuuta 1967 Engels kirjoittaa Marxille kommentoiden tämän Pääoman käsikirjoitusta:

”Toisella arkilla on jonkin verran korostunut paiseittesi antama masennuksen leima, mutta se ei enää ole muutettavissa, ja olen sitä mieltä, ettet enää täydennyksellä voi sille mitään, sillä eihän poroporvari toki ole tottunut tämäntapaiseen abstraktiseen ajatteluun eikä varmaankaan tule mielisuosiolla kiusaamaan itseään arvomuodon parissa.”

Marx vastaa muutaman päivän myöhemmin:

”Sinun tähänastinen tyytyväisyytesi on minulle tärkeämpää kuin kaikki, mitä muu maailma saattaa siitä sanoa. Toivon joka tapauksessa, että porvaristo muistaa koko elämänsä ajan minun paiseeni.”

3

Kustannusliike Parkko on keskittynyt käännösrunouteen, jota julkaistaan usealta eri kielialueelta niin klassikoista kuin vähemmän tunnetuilta tekijöiltä. Parkko kertoo julkaisevansa ”laaturunoutta maailmalta”, ja tähän on lukijana helppo yhtyä. Klassikko-osastoa on edustanut esimerkiksi kustantamon alkupään julkaisu, uusi suomennos T. S. Eliotin runoteoksesta The Waste Land (1922), joka Parkon julkaisemassa versiossa on julkaistu nimellä Joutomaa (aiemmassa suomennoksessa Autio maa).

Vuonna 2024 julkaistu, aiemmin ainoastaan osittain suomennettu Guillaume Apollinairen Alcools on komea paketti symbolismin ja modernismin välimaastossa liikkuneelta runoilijalta. Uusi ja ensi kertaa kokonaan suomennettu Alcools sisältää toisella sivulla alkukieliset runot ranskaksi ja toisella niiden suomennoksen. Lisäksi mukana on laaja esipuhe ja suomentajan runsaat huomautukset runoihin.

Lyhyessä ajassa Parkko on julkaissut jo sellaista suomalaista kirjallisuuskentää rikastanutta tavaraa, että kustantamolle toivoo pitkää ikää. Ostakaa, lukekaa ja keskustelkaa käännösrunoudesta!

4

Viime viikkoina on ilahduttanut laadukas kirjallisuuskritiikki, jota Kulttuuritoimituksen lisäksi julkaistaan lukuisissa verkossa löytyvistä ja ilmaiseksi luettavista kirjallisuuslehdistä. Puheet kritiikin kuolemasta ovat alkaneet tuntua yhä ennenaikaisemmilta.

Pari esimerkkiä. Mustekalassa julkaistu Saara Karhusen ja Jaakko Uotin dialogikritiikki Hereillä mutta mihin hintaan – Nykytaiteen millenniaaliantologia -kirjasta oli nautinnollista luettavaa. Samaten Silja-Maaria Aronpuron kritiikki Nanni Balestrinin romaanista Haluamme kaiken Kiiltomadossa on aivan ihastuttava.

Lue myös Kulttuuritoimituksessa julkaistut arviot Hereillä mutta mihin hintaan -teoksesta ja Haluamme kaiken -romaanista.

Juho Narsakka

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua