Pikkukaupungin pimeää puolta käsittelevä dokumentti kertoo, kuinka kauheatkin tapahtumat halutaan painaa villaisella maineen menettämisen pelossa.  

Hanna Telakoski

Pelimiehet-dokumentin tapahtumapaikkana on Steubenvillen pikkukaupunki, jonka identiteetin keskiössä on sen jalkapallojoukkue. Pelaajat ovat koko kaupungin ylpeys. Järkyttävät tapahtumat kotibileissä elokuussa 2012 halutaan painaa villaisella, koska koulun ja jalkapallojoukkueen maineen tahrattomuutta pidetään arvossa. 

Dokumentti paljastaa kulttuurin, jossa raiskaus voi tapahtua. Siinä tietyillä yksilöillä tai joukolla on etusija jopa raiskauksen uhriin nähden. Uhri on lähtökohtaisesti se, jota syyllistetään raiskauksen tapahtumisesta. Ryhmän paine toimii vaikuttavana tekijänä. 

Esiin nostetaan kysymyksiä siitä miksi nuoret toimivat näin. Miksi raiskaus kielletään tai hyväksytään ja tietävätkö myös aikuiset asiasta? Jos tietävät, miksi he eivät toimi?

Sosiaalisen median rooli on tässäkin tapauksessa erittäin keskeinen. Ilman sinne tallentuneita tietoja, viestejä, kommentteja, kuvia ja videota tapauksen todistelu olisi jäänyt hyvin ohueksi. 

Esiin nousee myös sama ilmiö, kuin viikon 29 dokumentin I Love You, Now Die: The Commonwealth Vs. Michelle Carter (2019) kohdalla. On ilmeistä, että sosiaalisen median kommunikaatiokanavat vääristävät sitä, kuinka yksilöt tahoillaan kokevat tapahtumat ja mitä kaikkea netissä voidaan sanoa, vaikkapa selkeän raiskauksen tapauksessa. 

On pakko kysyä, tajutaanko lopulta, että kuvissa on oikea ihminen ja että jollekin tehdään oikeasti pahaa? Muutoin kokonaisuutta on hyvin vaikea, ellei jopa mahdotonta ymmärtää. Niin julmaa kommentointi oikeasti on.

* *

Tapahtumaketju käynnistyy, kun aletaan epäillä, että 16-vuotias tyttö on raiskattu kotibileissä. Tyttö ei muista tapahtumista juuri mitään. Hän saa kuitenkin hyvin pian sosiaalisen median kautta tietoonsa kuvin ja viestein, mitä illan aikana on tapahtunut. Tytön vanhemmat tekevät poliisille ilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Nuoret, jotka asiasta tietävät, ovat kaikki olleet tapahtumahetkellä enemmän tai vähemmän päihtyneitä. Lisäksi kaikki tuntevat toisensa ja haluavat olla lojaaleja toisilleen. Nämä seikat vaikeuttavat asian tutkintaa ja selvittämistä. Selvyys pääepäillyistä kuitenkin saadaan ja perusteet kahden jalkapalloilijan Trent Mayesin ja Ma’lik Richmondin pidätykselle löytyvät. Myös pojat ovat alaikäisiä, 17- ja 16-vuotiaita.

* *

Tapahtuman uutisointia seuraava bloggaaja Alexandria Goddard aistii, että juttu yritetään haudata kaikessa hiljaisuudessa. Goddard alkaa tutkia asiaa keräten tietoa nuorten toiminnasta sosiaalisessa mediassa. 

Goddardin mukaa kävi nopeasti selväksi, että ilta oli päättynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Viestinnän tyyli oli järkyttävää ja aina löytyi uutta, entistä pöyristyttävämpää sisältöä. Jutun aikaisempi tutkinta oli ollut hataralla pohjalla todistajien vähyyden vuoksi. Tapahtumista oli kuitenkin tekstailtu ja twiitattu runsaasti.

Nettikeskusteluissa tyttö joutui syntipukiksi tapahtuneesta. Hänen sanottiin itse hankkiutuneen ongelmiin. Väitettiin, että seksi poikien kanssa oli ollut vapaaehtoista. Somepostauksissa toistuu myös terminologia, joiden mukaan pojat halusivat ”opettaa” tyttöä. Kaikki oli netissä ja asiaan liittyvä kommentointi empatiaa vailla. Goddardin mukaan viesteistä kävi ilmi, että tyttö raiskattiin ja häntä nöyryytettiin.

* *

Nuorten välisissä keskusteluissa raiskaus myönnettiin ja siitä puhuttiin raiskauksena. Paikallisilla keskustelupalstoilla aikuiset taas kielsivät asian ja syyttivät uhria. Vaaransiko jalkapallokaupunki tyttäriensä turvallisuuden suojelemalla poikiaan, eli pelaajia, ja tiesivätkö aikuiset ja valmentajat kuinka pelaajat netissä puhuivat?

Hämmentävää asiassa on myös, etteivät ihmiset vaikuta ymmärtävän mitä raiskaus tarkoittaa ja mitä suostumus on, mutta toisaalta twiiteissä nuoret ilmaisevat suoraan ”se muija raiskataan nyt” ja siitä pyydetään jopa videota. Uhrista puhutaan tämän voimakkaan päihtymyksen vuoksi ”kuolleena ruumiina” tai ”kuolleena tyttönä”.

Sosiaalisen median rooli nousee todistelussa merkittäväksi ja auttaa tutkijoita. Se kertoo ajanjaksosta, jota uhri ei itse muista. Goddard ottaa kuvakaappauksia, jotta todisteita jäisi mahdollisimman paljon. Hän käyttää myös arkistotyökaluja ja nostaa näin muokkaushistorioita esiin.

Goddard ei näe alkujaan julkisten postauksien palauttamisessa julkisiksi mitään väärää. Teinit kertovat niiden kautta itse tarinaansa, ei Goddard.

Tapaus saa Goddardin toimien ansiosta lehdistönäkyvyyttä. Merkittävä käänne tapahtuu kuitenkin vasta, kun huomio asiassa kääntyy sananvapauteen. Hakkeriryhmä Anonymous murtautuu Steubenvillen jalkapallojoukkueen sivuille ja julkaisee raiskaukseen liittyvän videon sekä twiittaa siitä. 

Twiitti tavoittaa 1,5 miljoonaa ihmistä, eikä asiaa voi enää vähätellä. Ihmisten on kohdattava raiskauskulttuuri, jota tapaus edustaa. Jutusta tulee valtava ja se saa runsaasti julkisuutta. 

* *

Kun kaksi teiniä on jo tuomittu, syytteen saavat myös koulutoimenjohtaja, rehtori ja kaksi valmentajaa. Tähän johtaa toisen jo aikaisemmin samana vuonna tapahtuneen epäillyn raiskauksen esiin nouseminen. 

Tapauksissa on hyvin samankaltaisia piirteitä. Uhrina on ollut päihtynyt 14-vuotias tyttö, joka ei muista tapahtumia kunnolla, mutta saa kuulla asiasta muilta. Tätäkin tyttöä syyllistetään, haukutaan ja nimitellään raiskauksesta johtuen. Häntäkin on ”opetettu”. 

Kyse on siis jollain tavalla toistuvasta tapahtumakulusta, jossa joukkueen ja koulun maine on uhrin oikeuksia arvokkaampi. Jos aikuiset tiesivät jollain tapaa jo tästä aiemmastatapahtumasta, miksi asialle ei tehty mitään? Olisiko toinen raiskaus voitu välttää?

On ilmeistä, että kun jalkapallojoukkueen tai yhteisön keskeistä ja tärkeää jäsentä syytetään jostain, hän saa helposti tukijoita taakseen. Asiat pyritään selittämään parhain päin siten, ettei koulun tai kaupungin maine tahriintuisi. Tällöin uhri jää täysin vaille oikeutta ja tapahtumien on mahdollista toistua.

* *

Dokumentissa liikutaan perustason tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymysten äärellä. Steubenvillen yhteisön näkemys ponnistaa vanhakantaisesta ja naisvihamielisestä näkemyksestä, jonka mukaan tyttö saa syyttää itseään. jos erehtyy lähtemään juhliin tai humaltumaan liikaa. 

Raiskatuksi joutunut tyttö saa traumaattisen kokemuksen lisäksi päälleen häpeällisen stigman. Sosiaalisessa mediassa ei myötätuntoa jaeta tai tekoa isommin kyseenalaisteta. Jalkapalloilijoiden keskeinen asema yhteisössä korostaa uhrin alakynttä asetelmassa.

Tytön ”opettaminen” viittaa poikien erityiseen asemaan suhteessa uhriin ja siihen kuinka tytölle tule näyttää tämän paikka. Teolle naureskellaan avoimesti. Tämä heijastelee myötätunnottomuudessaan elimellisesti toksisen maskuliinisuuden piirteitä. Toiselle tehdään väkivaltaa seurauksista piittaamatta ja siihen jopa kannustetaan. Näiden poikien maailma on kova, aggressiivinen ja kylmä.

* *

Mieleen nousee myös suomalainen arkipäivä ja sen pelon maatiede -tyyppinen retoriikka. Yhä kuulee naisia varoitettavan liian paljastavasta pukeutumisesta tai siitä, ettei tietyillä alueilla tai tiettyinä aikoina tulisi liikkua yksin.

Varovaisuus on toki hyve, mutta jokaisen ihmisen ikään tai sukupuoleen katsomatta tulisi lähtökohtaisesti saada pukeutua niin kuin itse parhaaksi näkee ja liikkua missä ja milloin haluaa, pelkoa tuntematta.

Ja kyllä, miehenkin voi raiskata. Miehen viekoittelevuudesta tai vaatetuksesta harvemmin vain huomautetaan. Raiskauksen uhriksi joutuminen ei siis katso siihen, millainen uhrin sukupuoli-identitetti sattuu olemaan.

Viime aikoina julkisuudessa on saatu aikaisempaa enemmän huomiota myös sille, mistä raiskauksessa on kysymys. Sekään kun ei näihin päiviin mennessä ole kaikille itsestään selvää.

Huomiota on herättänyt myös kesäkuussa eduskuntaan edennyt kansalaisaloite raiskauksen määrittelemisestä suostumusperustaiseksi.

Sen keskiössä on jokaisen itsemääräämisoikeus ja tavoitteena raiskauksen tunnusmerkistön muuttaminen lainsäädännössämme siten, että se olisi yhtenäisempi myös Suomea velvoittavan Istanbulin sopimuksen kanssa. 

Suostumuksen puute olisi sen mukaan yksi mahdollinen raiskauksen tunnusmerkki. Suostumus itsessään voisi olla joko eksplisiittistä tai implisiittistä. Pakottaminen, uhkaaminen tai väkivalta ei olisi edellytys raiskauksen todentamiselle, jos suostumusta ei ole. 

Toki jo nyt tunnusmerkistö täyttyy, jos vaikka dokumentin tapauksen kaltaisella tavalla käytetään hyväkseen toisen tiedottomuutta tai päihtymystä. Tässäkin on huomattava, että vuoteen 2011 asti nukkuvan tai sammuneen raiskausta käsiteltiin raiskauksen sijaan sukupuoliyhteyteen pakottamisena.  Myös vasta vuodesta 2014 alkaen alaikäiseen kohdistuva raiskaus on täyttänyt lähtökohtaisesti aina törkeän raiskauksen kriteerit.

Tuntuu käsittämättömältä, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa väkisinmakaamisen määritelmästä poistettiin maininta avioliitosta vasta vuonna 1994. Tuolloinkin uhrina saattoi olla vain nainen. Mieskin on lainsäädännön mukaan voinut olla raiskauksen uhri vasta vuoden 1998 alusta. Sitä ennen myös uhrina ollut mies tai poika saattoi syyllistyä siveellisyysrikokseen. 

* *

Helsingin Sanomat kirjoitti 13.7.2019 seksuaalirikosten lainsäädännön kiusallisestakin historiasta Suomessa. Jutussa mainittiin Sauli Niinistön puoltaneen raiskauksen säilyttämistä asianomistajarikoksena, kun avioliiton sisäistä raiskausta käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa vuonna 1991. Niinistön mukaan uhrilla olisi tällöin ollut edelleen mahdollisuus antaa anteeksi.

Ruotsissa tiukempi raiskauslainsäädäntö tuli voimaan heinäkuussa 2018.

Pelimiehet (Roll Red Roll)

  • Yhdysvallat, 2018
  • Ohjaus: Nancy Schwartzman
  • Tuotanto: Sunset Park Pictures
  • Kesto: 55 min

Yle TV1 esittää Pelimiehet-dokumentin torstaina 1.8.2019 klo 19 ja sunnuntaina 4.8. klo 13.

Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa.