Teatterimuistoja #6: Maija Raipia

19.09.2021
Teatterimuistoja6

Maija Raipia kävi lapsena balettitunneilla joka päivä.

HENKILÖ | Maija Raipia matkusti laivalla Atlantin yli opiskelemaan balettia Torontossa. Neuvostoliitto oli aivan liian pelottava nuorelle tanssijalle.

Marita Salonen

Koreografi Maija Raipia tanssi jo pikkulapsena niin paljon, että koiratkin oppivat tanssimaan. Teatterimuistoja-videosarjan kuudennessa osassa hän kertoo, miten alan huippuopetukseen olisi pitänyt lähteä Leningradiin tai Moskovaan.

Neuvostoliitto oli kuitenkin aivan liian pelottava nuorelle tanssijalle. Niinpä isä hankki paikan kauppalaivasta, jolla Maija Raipia lähti Atlantin yli opiskelemaan Torontoon.

Kanadan-vuosien jälkeen hän palasi Tampereelle, kun teatterit perustivat yhteisen liikunta- ja balettikoulun. Sitten elämäntarinaan astuu Esko Raipia ja lopulta myös Tampereen Komediateatteri.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla tätä käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa Sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisiin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää