Teatterimuistoja #31: Tarja Kankainen

28.03.2022

Kuva: Ari Mäkinen

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Koreografi ja tanssija Tarja Kankainen rakastui teatteriin jo pienenä tyttönä.

Marita Salonen

Teatteriperheen tytär Tarja Kankainen näki Romeon ja Julian jo kaksivuotiaana Jyväskylässä. Näyttelijää hänestä ei tullut, vaan äiti kannusti ”oikeaan työhön”. Niin Tarja Kankainen opiskeli kaksi ammattia: hän opetti päivät lapsia koulussa ja tanssi illat teatterissa.

Kun Tampereen Työväen Teatterissa oli 1970-luvulla esitetty Tukkijoella-näytelmää 200 kertaa, ohjaaja Vili Auvinen äityi ihmettelemään, miten Tarja jaksaa olla jokaikinen ilta innoissaan esityksestä, vaikka muut tanssijat alkoivat jo välillä hyytyä.

Teatterimuistoja-sarjan 31. jaksossa näemme, miten Tarja Kankainen säihkyy kertoessaan tarinoita teatteriuraltaan. Hän rakastui teatteriin jo pienenä tyttönä.

– Kun vanhemmille tuli avioero 1945, muutimme äidin kanssa Tampereelle ja hän vei usein minut teatteriin. Suurin osa oli operetteja 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa. Jos en ollut tyytyväinen lavasteisiin, piirsin kotona uudet lavasteet.

Tarja Kankainen teki myös kymmeniä koreografioita. Hän kertoo hauskoja tarinoita siitä, miten tunnetut näyttelijät esittivät omia toiveitaan päästäkseen hiukan helpommalla tanssiosuuksissa.

– Koreografi joutuu aina joustamaan. Jos sä teet hyvän koreografian, kukaan ei huomaa sitä. Se on aliarvostettua työtä edelleen. Tähtihetkeni on ollut Kuopion oopperassa 1996 Jevgenia Onegin, koreografia seitsemälle tanssiparille.

Mikä on onnellisen teatteriuran salaisuus?

– Sattuma ja verkostointi: yksi asia on poikinut toisen asian, Tarja Kankainen hymyilee.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää