Teatterimuistoja #26: Tuija Vuolle

20.02.2022
tuija vuolle teatterimuistoja kulttuuritoimitus

Kuva: Ari Mäkinen

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Teatterineuvos Tuija Vuolteen mukaan näyttelijät ovat epävarmoja, huonolla itseluottamuksella varustettuja ujoja ihmisiä.

Marita Salonen

Teatterineuvos Tuija Vuolle puhuu avoimesti näyttelijän työstä koko ammattikunnan puolesta.

– Näyttelijät ovat päävoittoisesti epävarmoja, huonolla itseluottamuksella varustettuja ujoja ihmisiä. Tarve tulla nähdyksi ajaa ujon ihmisen ankaraan kurimukseen, jota näyttämöllä olo on. Samalla saat tuoda itsesi esille ja nähtäväksi.

Tuija Vuolle sanoo itse olleensa hillittömän ujo.

– Aina pelkään, että munaan itseni jotenkin. En ole koskaan katsonut missä olen ollut televisiossa. Niitä on valtava määrä tallennettuna. Ei kestä hermot katsoa.

Tuija Vuolle kertoo Teatterimuistoja-sarjan videolla, miten hänen näyttelijäisänsä oli tragikomiikan mestari Kajaanissa. Niinpä tytär on aina pitänyt tragikomiikkaa teatterin hienoimpana lajina ja halunnut kehittyä siinä itsekin.

Kun vanhemmat erosivat, Tuija muutti äitinsä kanssa Poriin. Siellä hän ehti olla nappikaupan ja tavaratalon myyjätär, käydä mannekiinikoulun sekä voittaa paikallisen missikilpailun ennen kuin pääsi Porin teatteriin näyttelijäoppilaaksi vuonna 1961.

– Unelmieni täyttymys oli päästä Tampereelle!

Videolla Tuija Vuolle kertoo tarinoita rooleistaan Tampereen Teatterissa vuodesta 1965 alkaen. Näytelmiä kertyi 35 vuoden aikana liki 150, ja TT:n näyttämölle hän palasi vielä vuosien eläkkeellä olonkin jälkeen.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää