Teatterimuistoja #24: Ari Laine

06.02.2022
ari laine teatterimuistoja kulttuuritoimitus

Kuva: Ari Mäkinen

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Amerikkalaisten elokuvien kohtaukset houkuttelivat Ari Laineen tanssin pariin.

Marita Salonen

Tanssija Ari Laine kiittää urastaan Tampereella vaikuttaneita tanssitaiteilijoita Ruth Matsoa, Liisi Hallasta ja Birgitta Kiviniemeä. Amerikkalaisten elokuvien tanssikohtaukset saivat nuoren Ari Laineen innostumaan niin paljon, että hän hakeutui oppiin Hallaksen maineikkaaseen tanssikouluun.

Vaikka Laine hankki myös ”kunniallisen” ammatin kuvalaatan valmistajana, tanssi vei mukanaan lopullisesti, kun hän sai kiinnityksen Kansallisoopperaan. Helsingistä Laine houkuteltiin takaisin Tampereelle, missä teatteritöiden lisäksi odotti tanssinopettajan tehtäviä.

Vaikka tanssiminen oli jätettävä vanhemmiten, opettamista Ari Laine on jatkanut eläkeläismiesten jumpan vetäjänä.

– 16-vuotiaana aloitin ja 81-vuotiaana mietin lopettamista, Ari Laine sanoo Teatterimuistoja-sarjan videolla.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja #17: Esko Raipia

Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.

lue lisää