Teatterimuistoja #14: Sauli Seppälä

14.11.2021
sauli seppala teatterimuistoja kulttuuritoimitus

Kuva: Ari Mäkelä

HENKILÖ | Sauli Seppälän koko elämään on vaikuttanut sota-aika. ”Lähtö sotalapseksi Ruotsiin ei ollut hirveetä, hirveetä oli paluu”, muun muassa Kotikadusta ja Elämän suolasta tunnettu näyttelijä kertoo.

Teatterimuistoja-videosarjan neljästoista osa alkaa yöstä Tampereen rautatieasemalla vuonna 1944. Lapsia lastattiin junaan keskellä yötä ja vietiin karanteeniin Haaparantaan. Ruotsi varmisti näin, etteivät sotalapset tuoneet tauteja mukanaan. Pienelle pojalle oli kova juttu palata Suomeen uudesta kodista, kun äidinkielikin oli unohtunut.

Kun takaisinpaluun aika koitti, Ruotsin-isä joutui perustelemaan, miksi taas on pakko lähteä.

– Hypin ja huusin, että minä en lähde Suomeen. Pappa löi mua takamukselle ja sanoi, että Suomen valtio vaatii kaikki poikalapset kotiin. Karjalan metsiin oli jäänyt viisikymmentätuhatta poikaa. Minä ymmärsin ja tulin pakosta tänne, Sauli Seppälä sanoo.

Elämä jatkui suurista kieli- ja kouluvaikeuksista huolimatta, ja uusia hankaluuksia oli edessä aikuisuuden kynnyksellä. Suomen-kodissa ei varsinaisesti riemastuttu, kun poika päätti opiskella näyttelijäksi.

Seppälä tunnetaan muun muassa televisiosarjoista Kotikatu ja Elämän suola. Hän teki vuosikymmenten uran kaupunginteattereissa: Kotkassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Jyväskylässä.

* *

Kulttuuritoimitus tukee Teatterimuistoja-videosarjalla käynnissä olevaa digitaalisen teatterimuseon hanketta. Videot on kuvannut ja editoinut Ari Mäkelä vuosina 2017–2019 Tampereen Teatterimuseo ry:n tilauksesta.

Teatterimuistoja-sarjassa julkaistaan uusi osa aina sunnuntaisin. Pääset katsomaan kaikki videot paitsi Kulttuuritoimituksesta, myös Youtubesta löytyvältä soittolistalta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Teatterimuistoja #21: Esko Salmela

Teatterimuistoja #21: Esko Salmela

HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Salmelasta piti tulla sotilaslentäjä, mutta koulunkäynti tökki ja niin hänestä tuli näyttelijä.

lue lisää