KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Viime aikoina olen jättänyt sovitustyön vähemmälle ja pyrkinyt keskittymään päivän musiikkiin ja omaan estetiikkaani”, kertoo säveltäjä Jonne Valtonen.
Artikkelit
Kulttuuripotretit #40: Ángel Rojas
Kulttuuripotretit-sarjassa nähdään Simo Ollilan kuvia satunnaisista kulttuurin tekijöistä. Miksi? No, kaikkihan ovat valokuvaajia.
Sattumia sarjakuvahyllystä #4: Moa Romanova – Paniikkiprinsessa
SARJAKUVA | Nuoren ruotsalaistaiteilijan debyyttiteos tarjoilee hämmentävän hioutunutta ilmaisua. Lamauttava paniikkihäiriö vääntyy liikuttavaksi draamaksi ja hysteeriseksi huumoriksi.
Kauhu kiinnosti Kiveä ja Topeliustakin – kotimaisen kauhukirjallisuuden historia on hirveä
KIRJALLISUUS | Juri Nummelinin Kuoleman usvaa ja pimeyttä – suomalaisen kauhukirjallisuuden historia on kiehtova ja tarpeellinen katsaus aliarvostettuun kirjallisuudenlajiin kotimaassa.
Joogan puu kasvaa ylösalaisin – joogafilosofia on tietoisuuskeskeistä, sanoo tutkija Matti Rautaniemi
FILOSOFIA | Tutkija Matti Rautaniemi sanoo, että kun tiede kysyy, kuinka aineellinen todellisuus synnyttää tietoisuuden, joogafilosofia kysyy, kuinka tietoisuus synnyttää todellisuuden.
Alvar Aallon arkkitehtuuri ihastuttaa ja hämmästyttää yhä – esittelyssä 11 Aallon ajatonta klassikkoa
ARKKITEHTUURI | Alvar Aallon kuolemasta tulee tänään 11. Toukokuuta kuluneeksi 44 vuotta. Marita Nyrhinen kokosi yhteen arkkitehdin kiinnostavimpia töitä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.





