#48 Sampsa Sarparanta ja Emma Bayras

11.07.2020
Sampsa Sarparanta Kaikki pahakin päättyy otsikkokuva

Sampsa Sarparanta: Kaikki pahakin päättyy aikanaan, maalaus.

KUVATAIDE | Ammattilaisten sarjaan osallistuvien Sampsa Sarparannan ja Emma Bayrasin maalaukset tuovat Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyyn odotuksen, yksinäisyyden ja ikävystymisen tunnelmia.

Kesällä 2020 Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin virtuaaliseen yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on kuvataiteen keinoin dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana.

Sampsa Sarparanta on maalannut teokseensa Kaikki pahakin päättyy aikanaan etälukiota käyvän tyttärensä huhtikuisen muotokuvan. Sarparannan muita teoksia voi nähdä mm. Kiasman, Turun kaupungin ja Salon taidemuseon kokoelmissa. Hänet tunnetaan myös No Shame -punkyhtyeen laulajana ja lauluntekijänä.

Emma Bayras Tähän on tultu1

Emma Bayras: Tähän on tultu, öljy kankaalle.

”Olen värikkäitä, kantaaottavia öljymaalauksia tekevä kuva-artesaani. Olemmeko tulleet pisteeseen, jossa perinteiset huvit ovat lapsista tylsiä koska suurin osa ajasta vietetään ruutujen ääressä eikä tylsiä hetkiä pääse syntymään? Vai onko kenties karanteenissa elävällä pojalla kova ikävä kesän huvituksia? Mitä sinä näet kuvassa”, kysyy Emma Bayras.

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus).

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää