Lukupäiväkirja 2023 – osa 0: Kuvastoja ja kirjastovarauksia

01.01.2023
Lukupaivakirja osa 0

Kuva: Mikko Saari

LUKEMINEN | Mikko Saari varustautuu lukukevääseen 2023 perkaamalla kustantamojen kuvastoja ja tekemällä varauksia kirjastoon. Mitä kevään yli tuhannesta uutuuskirjasta tarttuu haaviin?

Mikko Saari

Vuoden 2023 lukupäiväkirja alkaa luontevasti lokakuussa 2022, kun Issuu-palveluun ilmestyvät ensimmäiset kevään 2023 kirjakuvastot. Lukemiseni alkaa nykyään usein kuvastoista. Päädyin tutkailemaan kirjakatalogeja järjestelmällisesti Kirjavinkit.fi:n päätoimittajan tehtävissä jo vuosia sitten, sillä sivuston avustajat tilaavat arvostelukappaleensa kuvastojen perusteella.

Tilasin itsekin arvostelukappaleita sellaisen sata kirjaa vuodessa aina vuoteen 2016 asti, kunnes tulin ajatelleeksi etuoikeuksiani ja totesin, ettei ilmaisten kirjojen vastaanottaminen runsaissa määrin ole välttämättä kohtuullista ja ilmankin tulen kyllä toimeen. Niinpä lopetin arvostelukappaleiden tilaamisen tyystin.

Oli arvostelukappaleissa logistinenkin ongelmansa. Niin paljon kuin lukemista rakastankin, minun on tunnustettava, etten ole kirjojen ystävä. Romaanit ovat minulle kertakäyttötavaraa; luen aina mieluummin jotain uutta kuin palaan vanhaan ja jo luettuun. Niinpä hyllyyn kertyvistä arvostelukappaleista piti päästä jollain tapaa eroon. Lähikirjasto saikin niitä kymmenittäin.

Ratkaisin asian siirtymällä kirjaston käyttäjäksi myös uusien kirjojen osalta. Kirjastosta varaamalla kirjat saa niin ikään ilmaiseksi, sillä jokseenkin samoihin aikoihin Tampereella kirjastovaraukset muuttuivat maksuttomiksi. Uusien kirjojen kanssa pitää tietysti olla hyvissä ajoin liikkeellä: kun varaa kirjat jo ennen kuin ne saapuvat kirjaston hyllyille, ehtii suosittujenkin kirjojen kanssa jonojen kärkeen. Tässä prosessissa on oma ajoittamisen vaikeutensa: kuvastojen ilmestymisestä kestää tovi, ennen kuin kirjat ovat kirjastojärjestelmässä varattavana.

Kirjastosta varatussa kirjassa on myös se hyvä puoli, etten ole siitä velkaa kenellekään mitään. Jos ei huvita, sitä ei tarvitse lukea eikä siitä tarvitse kirjoittaa ilman tunnontuskia.

* *

Sitten niihin kuvastoihin. Kuten tavallista, ensimmäisinä ehtivät pienet kustantamot ja isompia saa vähän odotella. Asiaa mutkistaa myös Issuun tapa pimittää joitain lisättyjä kuvastoja ja nostaa ne hakutuloksiin (”kevät 2023”) vasta päiväkausia niiden lisäämisen jälkeen.

Myllylahti on aikuisten puolella melkoinen yhdenasianliike. MurhaMylly-sarjassa julkaistaan kotimaisia dekkareita, eikä aikuisten puolelta juuri muuta löydy. Kun on enimmäkseen vailla kiinnostusta dekkareita kohtaan, haaviin ei tartu mitään. Myllylahti julkaisee kuitenkin mielenkiintoisia nuortenkirjoja, joten haaviin tarttuvat ainakin Sini Helmisen ja J. S. Meresmaan uudet nuortenkirjat. Helmisen Kalma osoittautuu trilogian kolmanneksi osaksi, joten se johtaa hankkimaan trilogian aikaisemmat osat. Niistä olen tätä kirjoittaessani ehtinyt lukea ensimmäisen, joka on nimeltään Hurme, ja hyvältä vaikuttaa.

SKS on tietokirjallisuuteen keskittynyt kustantamo. Sen valikoimista löytyy joskus mielenkiintoisia tietokirjoja, jos aihe sattuu sopivasti kiinnostamaan. Tällä kertaa osumia ei tule, joskin jo aikaisemmin luettelossa ollut Millaista on olla lemmikki? -kirja näyttäisi vihdoin ilmestyvän. Sitä onkin jo odoteltu hyvä tovi.

Basamilta löydän harvoin mitään. Kustantamon tietokirjallisuus ei juuri mielenkiintoni kohteita kosketa, eikä kaunokirjallisella puolellakaan ihmeitä ole. Basam julkaisee kuitenkin Puhuttava runo -sarjassa runoutta ja keväälläkin pari kokoelmaa, joihin voi aivan hyvin tutustua. Lisätään siis listalle Nina Rintalan Merenalaiset hulmuavat osat ja Terhi Forssénin Rakkauden toinen nimi. Nina Rintala ottikin yhteyttä ja tarjosi teostaan Kirjavinkkeihin arvioitavaksi, missä kohtaa oli mukava sanoa, että asia on jo hoidossa.

Aviador on pienehkö kustantamo, joka julkaisee silloin tällöin oikein mielenkiintoisia kirjoja. Tällä kertaa romaanipuolella ei ole osumia, eivätkä tietokirjojenkaan aiheet osu omaan hyvin nirsoon makuuni. Kevään katalogista kiinnostavimmat kirjat löytyvätkin runouden puolelta, runokokoelmia on aina helppo ottaa listalle. Aviadorin listalta omalleni nousevat Katja Meriluodon Mehiläisen paino, Uni Ojuvan Onhan sentään linnut ja Ainokaisa Huuskon suomentama kolumbialaisen runouden antologia Kerrostalo sateessa.

Kun sanoin Myllylahden kohdalla, etten ole kiinnostunut dekkareista, niin Siltalan kuvasto avaa heti kiinnostavalla dekkarilla, Heidi Airaksisen Maa jota ei ole -romaanilla. Avainsanat ovat cosy ja queer. Olen dekkaripuolella viihtynyt kaikista parhaiten cosy crimen parissa, eikä queer-tematiikkakaan haittaa. Ainoa kysymysmerkki on se, että tämä on näemmä sarjan toinen osa, mutta onhan tässä loppuvuosi aikaa lukea se edeltäjä. Vierge Moderne löytyykin kirjastosta, mutta ei ole vielä onnistunut kiilaamaan lukujonon kärkeen. Saa siis nähdä, miten käy jatko-osalle.

Olen myös kirjallisen maailmanmatkailun ja palkintoja voittaneiden kirjojen ystävä, joten Elisa Shua Dusapinin National Book Award -voittaja Talvi Sokchossa kiinnostaa heti. Tarina sijoittuu Sokchon satamakaupunkiin Koreoiden rajalle. Tietokirjallisuuden puolelta huomio kiinnittyy Éric Vuillardin Kunnialliseen vetäytymiseen. En yleisesti jaksa juuri lukea historiankirjoja, mutta Vuillardiin tutustuin tänä vuonna ja ainakin Kongo / Köyhien sota -teoksen tyyli osui ja upposi sen verran, että tämäkin pääsee listalleni.

Suomen kaakkoisreunalla majailevan Reunan kuvastosta tällaisen lukijan, kirjoittajan ja etymologian ystävän mielenkiinto nappaa tietysti oitis kiinni Sanojen liike -kirjaan, jossa pohdiskellaan kirjojen arvostusta, kulttuurin alennustilaa, sanojen syntyä ja merkitystä.

Seuraavaksi kuvastoineen ennättää Into, joka on vuosien varrella muovautunut jonkinlaisesta vasemmistohenkisestä toimijasta kohti yleiskustantamoa. Pääpaino on edelleen tietokirjallisuudessa. Kuvaston kirkkaimpana tähtenä loistaa Emilia Männynvälin uusi esseekokoelma Toiste en suostu katoamaan. Männynvälin (ent. Kukkalan) Kaiken jälkeen oli loistava romaani, joten uusi esseeteos pääsee sen vetämänä lukulistalleni helposti.

* *

Ensimmäisenä isoista kustantamoista kuvastonsa käsiini saa Otava. Yli satasivuiseen yleiskustantamon kuvastoon mahtuu tietysti paljon kirjoja joka lähtöön. Kuvastosta löytyy helposti paljon luettavaa. Vanhoista tuttavuuksista Otava jatkaa Alba de Céspedes -suomennosten uudelleenjulkaisua vuonna 1943 ilmestyneellä Ylioppilaskoti-kirjalla. Kielletty päiväkirja miellytti siinä määrin, että tähänkin lienee syytä tutustua. Ilahduttavia nämä vanhojen, vähän unohtuneiden tekijöiden kirjojen uudet tulemiset.

B. B. Alstonin Harry Potter -henkisen Amari-sarjan ensimmäistä osaa Amari ja yön veljet kustantamo tarjosi minulle aikoinaan luettavaksi. Luin, pidin ja tyttärenikin tykkäsi siinä määrin, että seuraavan osan Amari ja taikureiden peili tilaan jo oma-aloitteisesti. Nuorten kauhukirjallisuuden mestarilta Magdalena Hailta tulee uusi teos Sarvijumala, jonka aion myös lukea.

Suhteeni autofiktioon on monimutkainen, joten kun Olga Palon Aion kertoa nyt kaiken -teoksen luvataan tutkivan kielen ja kertomisen mekanismeja ja ”ajavan autofiktiivisen totuuden iloisesti nurkkaan”, olen kiinnostunut. Annika Suvivuon Matka jään reunalle vaikuttaa sekin lupaavalta: jäätutkimusta Grönlannissa, Virginia Woolfia, kylmyyttä ja talvea.

Runouden puolelta löytyy Atwoodia ja Marianna Kurttoa. Kurton suomennoksista olen pitänyt, kun taas omista romaaneista osa on toiminut, osa ei; runoudesta on kokemusta yhden hyvän kokoelman verran, joten uusi runokokoelma Ellen valkeudessa kiinnostaa. Louise Penny on käyttänyt kirjojensa eriskummallisen runoilijan Ruth Zardon tuotoksina Margaret Atwoodin runoutta, joten siihen on mielenkiintoista tutustua nyt Kipeästi-kokoelman kautta tarkemmin ihan omana itsenään.

Liken kuvasto on lähes kokonaan tyhjä arpa. Se ei yllätä, sen verran usein Liken kirjat kallistuvat dekkarien, trillerien ja musiikkitietokirjojen suuntaan. Ei tästä kuvastosta kuitenkaan täysin vailla osumia päästä. Laura Gustafssonilta en ole edelleenkään lukenut mitään, mutta sen verran paljon kehuja olen kuullut, että ehkäpä uusi romaani Mikään ei todella katoa voisi olla tutustumisen arvoinen. Aihe – keski-ikäistyvän eläinoikeusaktivistin viha – on ainakin houkutteleva.

Bazar on romaanipuolella luotettava: tarjolla on totuttuun tapaan paljon hyvän mielen luettavaa ja rikoskirjallisuutta pehmeistä arvoitusdekkareista rajuihin trillereihin. Sen myös tietää, että tyhjin käsin tästä kuvastosta ei tarvitse poistua: Louise Pennyn uusi Armand Gamache -dekkari sieltä ainakin löytyy. Niin nytkin, mutta valitettavasti Särö pimeydestä on myös ainoa poimintani Bazarin kevään kirjoista. Koska pidän epätavallisista maista peräisin olevista käännöksistä, korealainen Gu Byeong-mon teos Nainen ja veitsi herätti kyllä mielenkiintoni; vieroksuntani väkivaltaisia trillereitä kohtaan voittaa kuitenkin korealaista kirjallisuutta kohtaan tuntemani vetovoiman tällä kertaa.

Avaimen kuvaston mielenkiintoisin teos on tietenkin kirjallisuudentutkimuksen dosentin Pekka Vartiaisen Matkalla jossakin päin kirjamaailmaa, koska se tuntuu liikkuvan jokseenkin samoissa maisemissa kuin tämä oma lukupäiväkirjaprojektini. Vartiainen on toki kirjallisuudentutkimuksen dosentti, eli ihan oikea asiantuntija, eikä tällainen diletantti.

Docendo on kehittynyt kustantamona roimasti siitä pienestä tietokirjakustantamosta, joka se alkujaan oli. Nyt sen kaunokirjallinen puoli on pitkälti Crime Timen dekkareita eli jatko-osia kotimaisten dekkaristien sarjoihin. Ei siis mitään minua kiinnostavaa, paitsi sentään yksi teos! Historiallisten romaanien taitaja Anneli Kanto kertoi taannoin Kulttuuritoimituksen haastattelussa tekevänsä seuraavaksi perinteistä arvoitusdekkaria, ja nyt Haihtuneet löytyy Crime Timen listalta. Arvoitusdekkari ja Anneli Kanto kuulostaa riittävän lupaavalta yhdistelmältä.

Kariston kuvastossa on mukavan monipuolinen valikoima kirjoja. Omalla kohdallani ainoa varauskynnyksen ylittävä kirja on J. S. Meresmaan Kunnes tapamme taas, mainion Kenties tapan sinut vielä -nuortenromaanin jatko-osa. Pidin edellisestä osasta, joten tämäkin pääsee varmasti luettavaksi.

Atenan kuvastossa mielenkiintoista oli Erika Vikin uusi kirja, sillä Vikin young adult -trilogia Kaksosauringot oli oikein oivallista fantasiakirjallisuutta. Uutuus Luonasi ikuisesti on kuitenkin synkkäsävyinen trilleri, eikä se nyt ihan niin paljon houkuttele kuin Kaksosaurinkojen omaperäinen young adult -fantasia.

Gummerus on perinteisesti ollut luotettava kuvasto, josta löytyy aina jotain mielenkiintoista. Tälläkään kertaa Gummerus ei petä. Tutuista tekijöistä Paula Havasteen Lieka on odotettu vastapuolen näkökulman antava jatko-osa Jaakko Ilkan ajasta kertoneelle Laahukselle. 2000-luvun alussa kauhukirjoillaan säväyttäneen John Ajvide Lindqvistin uusi kirja Ystävällisyys on vuosikausien hiljaiselon jälkeen pakollista luettavaa.

Celeste Ng on kirjoittanut useita kiinnostavia romaaneja aasialaisten maahanmuuttajien asemasta Yhdysvalloissa, joten Kadonneet sydämemme pääsee lukulistalle. Minna Eväsojan Sensei kiinnostaa myös, Eväsoja on kirjoittanut hyviä kirjoja Japanista ja japanilaisuudesta. Kirosielu, rajanhaltija -kirjallaan vaikutuksen tehnyt Mia Myllymäki taas on kirjoittanut ilmastoscifiä, Huomistarhuri pääsee tutustumislistalle.

Uusista tuttavuuksista Tessa Hadley vaikuttaa mielenkiintoiselta (ja suomentaja Marianna Kurtto tekee kirjasta vielä kiinnostavamman). Hadley on kirjallisuudentutkija, joka sai esikoisromaaninsa julkaistua vasta päälle nelikymppisenä ja on sittemmin kirjoittanut useita kehuttuja romaaneja. Nelikymppisen naisen seksuaalisesta heräämisestä kertova Vapaa rakkaus on niistä tuorein. Silja Kejosen runoja en ole aikaisemmin lukenut, joten Äiti ja sylikoira pääskööt nyt ensimmäisenä asialle.

* *

Haamu Kustannus on pieni ja sympaattinen kustantamo, joka on erikoistunut kauhuun ja kummitusjuttuihin. Sen valikoimat ovat nyt keväällä lasten- ja nuortenkirjapainotteiset. Ilkka Auerin Kalmankuu-kirjan kohdalle on nostettu kehut minun arviostani kirjasarjan edelliselle osalle viiden vuoden takaa; hirveästi en Anastasia-kirjasta enää muista, mutta kaipa se hyvä oli, kun olen kehunut, joten napataan jatko-osakin siis luettavaksi. Pitkän linjan nuortenkirjailija Harri István Mäkikin on kirjoittanut lupaavalta kuulostavan Kirottu-nuortenkauhukirjan, johon voisin tutustua.

Minerva on Minerva Crime -sarjansa myötä kaunokirjallisuuden puolella vahvasti dekkarivetoinen kustantamo. Dekkaritarjonta ei tällä kertaa tarjoile osumia. Kaunokirjallisuuden puolelta uteliaisuuttani herättää lähinnä Saksassa erittäin menestynyt Antje Rávik Strubelin Sininen nainen, jonka aiheen kiinnostavuudesta en ole ihan varma, mutta näin ajatuksen tasolla saksalainen menestyskirja tuntuu tervetulleelta vaihtelulta angloamerikkalaisen hittikirjallisuuden keskellä. Tietokirjapuolelta kiinnostusta herättää Pepe Forsbergin ja Anneli Jussilan Puut puhuvat: Luonnonperintösäätiön vahvat taustavaikuttajat kirjoittamassa puista ja metsistä kuulostaa hyvältä.

Aula & Co on mainio pienkustantamo, joka tarjoilee silloin tällöin herkullisia osumia. Aula on viime vuosina esimerkiksi työllistänyt kiinan taitajia ja julkaissut kiinalaista kirjallisuutta. Se meno jatkuu keväälläkin, kun Aula julkaisee taiwanilaisen Sanmaon Tarinoita Saharasta -muistelmateoksen Rauno Sainion suomentamana – Sainion 14. suomennos kiinasta Aulalle! Kiinankielinen kirjallisuus kiinnostaa, mutta näiden tarinoiden vetovoimasta en ole ihan varma. Varaan ja tutustun. Sen sijaan Fernanda Melchorin Paratiisi pääsee takuuvarmasti lukulistalle Hurrikaanien aika -romaanin perässä. Melchor edustaa Etelä-Amerikan nousevia nuoria naiskirjailijoita ja on todella värikäs kirjoittaja. Lisäksi ilolla havainnoin, että Iain M. Banksin Muista Flebasta -klassikosta tulee uusi painos, uusitulla käännöksellä. Hieno juttu, ehkäpä pitäisi lukea tämä vanha suosikki uudemman kerran.

S&S on noussut vaivihkaa suosikkikustantamokseni. Joka kuvastosta löytyy useita mielenkiintoisia kirjoja ja kovin iso osa kiinnostavimmasta kaunokirjallisuudesta tulee S&S:ltä. Kustantamoon on selvästikin kertynyt taitavia tekijöitä! Tälläkin kertaa nappasin kuvastosta yhdeksän kirjaa listalleni, eli melkoisen siivun kustantamon koko aikuisten tarjonnasta.

Anu Kaajan Rusetti on Kaajan aikaisemman tuotannon valossa pakollista luettavaa. Etenkin pari vuotta sitten ilmestynyt Katie-Kate oli huikea ja sitä edeltänyt Leda on sekin erinomainen. Odotukset Rusetin suhteen ovat siis korkealla. Mira Eskelisen Aavistus puolestaan on kertomus transprosessista sen läpikäyneeltä kirjailijalta. Tämä menee vähän yleissivistävälle puolelle, mutta kiinnostavaa on, että Aavistus on kuitenkin romaani.

Jamaica Kincaid on minulle uusi tuttavuus, mutta vuonna 1949 Antigualla syntynyt Kincaid on pitkän linjan tekijä, joka on kirjoittanut etenkin The New Yorkeriin. Kincaidilta on suomennettu tuoreeltaan vuonna 1985 ilmestynyt esikoisromaani Annie John nimellä Katoava paratiisi. Nyt S&S julkaisee tämän suomennoksen uudestaan nimellä Annie John ja sen seuraksi vuonna 1990 ilmestyneen omaelämäkerrallisen romaanin Lucy.

Maggie O’Farrell pääsi minun kartalleni hienolla Hamnetilla. Historialliset romaanit jatkuvat, uusi Lucrezian muotokuva vaikuttaa lupaavalta. Eiköhän tämäkin lueta. Miriam Toewsilta saatiin hieno Naiset puhuvat ja nyt häneltäkin on tulossa uusi kirja Pidä puolesi, Swiv. Sekin pääsee kyllä lukulistalle. Rachel Cuskilta olen lukenut kaiken tähän asti suomennetun, joten Mykkäkoulu-esseekokoelma on luonnollisesti lukulistalla. Tietokirjapuolelta Leah Hazardin Kohtu vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta, samoin peliaiheista fiksuja kirjoitelleen Aleksandr Manzosin kerronnallinen esseeteos Pelattu elämä.

Jos S&S on suosikkejani, Johnny Kniga on sitten sieltä toisesta päästä. Kniga tuntuu keskittyvän aivan toisenlaiseen kirjallisuuteen kuin mitä itse haluan lukea. Johnny Knigan kevään kuvasto onkin lähes täydellinen huti. Ainoastaan Amanda Romaren Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut vaikuttaa mahdollisesti kiinnostavalta; jos Romarella on yhtään Holly Bournen terävyyttä, se voi olla hyväkin.

WSOY:llä on iso kuvasto, jossa on tietysti kaikenlaista laidasta laitaan. Isoon kuvastoon mahtuu myös useampi kiinnostava kirja, jos paljon täysin tylsääkin. Heti katalogin avaava kirja, Minna Rytisalon Jenny Hill, vaikuttaa kiinnostavalta. Aiheensa puolesta saattaisin sen ohittaa, mutta tiedän Rytisalon olevan hyvä kirjoittaja.

Kiinnostavia esikoisteoksia on aina hauska lukea ja sellaisia WSOY:n kuvastosta löytyy muutama: Laura Finskan Muut esille tulevat asiat, Vy Tramin Stigma ja Lois Armasin Flora. Voi olla, että jotain muutakin kiinnostavaa nousee kevään mittaan esille, mutta näihin nyt ainakin aion tutustua.

Kirsi Pihan Levoton lukija pääsee tietysti lukulistalle, koska esseeteos lukemisesta liippaa sen verran läheltä omia kirjallisia pyrkimyksiäni. Tuomas Aitonurmi on muun muassa Goodreadsistä ja Runografista tuttu kriitikko, jonka esikoisesseeteos Ruumiin ylittävä ääni pääsee sekin lukulistalle, vaikka kiusaamisaihe vähän näppylöitä nostaakin. Runo-osastolta Panu Tuomen Kardinaali Zen herättelee varovaista kiinnostusta ja runoihinhan on aina helppo tarttua.

Käännöskirjallisuuden puolelta islantilaisen Fríđa Ísbergin Merkintä herättelee kiinnostavia scifiväreitä ja Hervé le Tellierin Goncourt-palkittu Poikkeama voi sekin olla mainiota kirjallista viihdekirjallisuutta – siis lukuromaani. Leïla Slimani Katsokaa kun tanssimme jatkaa Toisten maa -romaanin aloittamaa pohjoisafrikkalaista sukuhistoriikkia, johon palaan mielelläni.

Nuortenkirjaosastolta löytyy vielä Dess Terentjevan uusi säeromaani Freestyle; edellinen Ihana oli nimensä mukaisesti ihana, joten tätäkin kohtaan on heti korkeat odotukset.

* *

Tammi on samoin iso kustantamo. Tammen osalta kovimmat odotukset kohdistuvat Keltaiseen kirjastoon, josta löytyy tälläkin kertaa useita mielenkiintoisia teoksia. Aloitetaan kuitenkin kotimaisista. Saara Turunen ja Petra Maisonen ovat toimittaneet jatko-osan mainiolle Suurteoksia-kaanoninlaajennuskirjalleen. Pidin siitä, joten jatko-osaankin tutustun. Eiköhän tästä saa vähintäänkin jokusen kiinnostavan kirjan lukulistan jatkoksi (ihan kuin sellaiselle olisi suuresti tarvetta).

Essi Kummun Alaston lukupiiri vaikuttaa lupaavalta. ”Hulvaton satiiri” ja ”karnevalistinen ilotulitus” kuulostaa sellaiselta, jota voisi olla hauska lukea. Luen yleensä ottaen aika vähän hauskoja kirjoja, joten hyvä hauska kirja on aina iloinen asia. Ehkäpä tämä on sellainen! Terhi Tarkiaisen Maggie, eli kuinka jano tyydytetään ainakin on; tähän asti Tarkiaisen jokainen kirja on ollut aivan nappiosuma. Sekopäisen 1700-luvun kuvaus on Tarkiaisen kirjoissa ihanan ronskia ja reippaan tuhmaa, mikä on näin hyvin kirjoitettuna aina viihdyttävää.

Sitten siihen Keltaiseen kirjastoon. Elizabeth Strout on huippukirjailija, jolta on tällä kertaa suomennettu lisää Lucy Bartonia. Olen itse hieman enemmän Olive Kitteridgen ystävä, mutta ovat Lucy Bartonitkin olleet hyviä. Nobelisti Svetlana Aleksijetvitšiltä tulee uusi suomennos Sinkkipojat, joka käsittelee Afganistanin sotaa. Venäläistä hulluutta jo vuosikymmenten takaa! Ehkä tämän verran tartun lähes joka katalogista tulvivaan Venäjää ja Ukrainaa käsittelevään kirjallisuuteen.

Brit Bennettiltä tuli taannoin loistava Mikä meidät erottaa. Uusi suomennos Äidit on Bennettin esikoisteos. Kelpaa minulle! Samoin vuoden 2021 nobelistilta Abdulrazak Gurnahilta luen mieluusti lisää, niinpä uutuus Paratiisi pääsee lukulistalleni (ja onkin sattumalta jo toinen kevään Paratiisi, samanniminen kirjahan on Fernanda Melchorilta).

Ágota Kristófin Iso vihko pääsi lukulistalleni kirjakaupasta bongattuna; kun sain kirjastosta aivan erinäköisen kirjan, kävi ilmi, että Tammi on julkaissut vuonna 1986 ilmestyneen kirjan alun perin lähes tuoreeltaan 1988. Kyse on trilogian avausosasta, eikä jatkoja koskaan suomennettu. Nyt suomennetaan: Ville Keynäs kääntää seuraavan osan, Todisteen. Iso vihko oli erinomainen, joten jatkoa kohtaan on korkeat odotukset. Onneksi ei ole tarvinnut vuodesta 1988 asti odotella – ja hyvänen aika, minkä vaikutuksen Iso vihko olisikaan kahdeksanvuotiaaseen tehnyt!

Chileläiseltä Benjamín Labatutilta tulee Maailman kauhea vihreys, jota suomentaja Antero Tiittula kuvaili tekemässäni haastattelussa kiinnostavalla tavalla yhdistelmäksi tieteenhistoriallista esseetä ja kaunokirjallisuutta ”luotaamassa tiedon, oivalluksen ja hulluuden rajapintaa”. Kelpaa!

Keltaisen kirjaston ulkopuolelta kiinnostaa vielä israelilaisen Hila Blumin Kuinka rakastaa tytärtään: mainospuheissa mainitaan taikasanat Atwood, Strout ja Munro, joten tottahan toki tätä voi kokeilla. Israelilaista kirjallisuutta en ole muutenkaan liiaksi asti lukenut. Dekkareita en juuri lue, se on kai tullut jo selväksi, mutta Ragnar Jónasson pääsi Hulda-trilogiallaan valikoitujen armoitettujen listalle. Tuhkayön edeltäjä Lumisokea on vielä saapumatta kirjastosta, mutta uutuus pääsee varauslistalle siltä varalta että sarjan avaus on hyvä.

Lopulta tietokirjapuolelta nappaan vielä Patrik Svenssonin Meren kutsun. Svensson on kirjoittanut Ankeriaan testamentin, jonka luulin lukeneeni ja siksi tästäkin kiinnostuin. Tarkemmin tutkittuna kävi ilmi, että en olekaan lukenut. Taisin sekoittaa sen Morten A. Strøksnesin Merikirjaan. Oli miten oli, ehkäpä Meren kutsulle voi silti antaa mahdollisuuden.

Teos on pienehkö, mutta laadultaan korkeatasoinen kustantamo, jonka listoilta löytyy aina jotain kiinnostavaa. Kevään odotetuin on Georges Perecin Häviäminen, ilman e-kirjaimia kirjoitettu romaani, josta Ville Keynäs on mestaroinut suomennoksen, jossa ei ole ensimmäistäkään a-kirjainta. Perecin Elämä – Käyttöohje oli huikea lukuelämys ja tältä odotan myös paljon. Kotimaisista romaaneista Jenny Kangasvuon Hiukset takussa käsittelee monisuhteisuutta, joka on aiheena ajankohtainen ja kiinnostava, ja Kangasvuosta kirjoittajana on novellipohjalta hyvä mielikuva. Satu Taskinen puolestaan lienee vahvimpia ehdokkaita Suomen Thomas Bernhardiksi, kun asuukin Itävallassa. Olen nauttinut Taskisen vimmaisista romaaneista, joten uusi teos Luomistyö kiinnostaa.

Markku Paasonen on kirjoittanut kummallisen romaanin Suurenmoinen huviretki. Uusi teos Lykätty salamurha liikkuu kielen oudoilla alueilla ja on puheenvuoro kielen ja kirjallisuuden välineellistymistä vastaan. Kiinnostaa! Jyrki Kiiskisen Nenän edessä vuori puolestaan on omintakeista vanhoihin persialaisvaikutteisiin perustuvaa gazeeli-runoutta. Se kuulostaa aivan sopivan kummalliselta, joten pitäähän tähänkin tyylilajiin tutustua.

Kuvaston lopusta löytyy vielä Johanna Vierroksen ja Sylvie Daoudin todella kauniisti nimetty Tytöt jotka nostavat toisiaan eli tietokirja cheerleadingistä. Vähän tunnettu ja aliarvostettu laji on huikeaa katseltavaa ja yksi urheilulajeista, joissa Suomi on viime vuosina pärjännyt erityisen hyvin, joten on korkea aika, että siitä saadaan kirja. Aion ehdottomasti lukea tämän kirjan. Voi olla, että tyttären cheerleading-harrastuksen myötä tämä tulee myös ostettua omaan hyllyyn, lukijoita löytyy kotoa varmasti useampia.

Kirjapaja on kristillishenkinen tietokirjakustantamo, jonka tarjonta ei aivan osu yksiin oman makuni kanssa. Yksi kiinnostava poiminta kuvastosta kuitenkin löytyy. YLEllekin kolumneja kirjoittavan Auli Viitalan Elämäni kansalaisena kuvaa millaista on siirtyä sairastumisen ja eron myötä mukavasta keskiluokkaisesta elämästä köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen. Luokka on aina kiinnostava aihe.

Warelia on pieni yleiskustantamo Sastamalasta. Sympaattinen toimija, mutta tietysti pienenä kustantamona on aina vähän sattuman varassa, onko valikoimissa jotain itseä kiinnostavaa. Nyt on: Ilona Tomin runokokoelma Tapahtukoon sinulle sinä vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kosmos on mielenkiintoinen kustantamo. Se aloitti itsenäisenä, mutta siirtyi melko pian Bonnierin omistukseen. Se toimii kuitenkin omana yksikkönään ja erottuu tyyliltään selvästi muista kotimaisista kustantamoista. Kosmoksen valikoimista löytyy usein jotain nykyaikaista ja mielenkiintoista. Niin tälläkin kertaa. Muun muassa Mikä meitä vaivaa -podcastista tutun Pontus Purokurun kaunokirjallinen Haavamaa-teos menee lukulistalle jo tekijänsä vuoksi. Akwaeke Emezin uusi teos Rakas Senthuran mietyttää hieman muistelmallisuudellaan, mutta Emezin muut suomennokset olen lukenut, joten tähänkin vähintään tutustun, vaikka muistelma-allergikko olenkin.

Transsukupuolisuus on viime vuosina esillä ollut aihe. Yhden podcastkeskustelun olen jo kuunnellutkin Torrey Petersin Detransition, baby -kirjasta, jossa käsitellään detransitiota. Tämä on tabuhko aihe, joten minua kiinnostaa suuresti, miten sitä kaunokirjallisuudessa käsitellään. Jonas Eikan Auringon jälkeen on mielenkiintoiselta kuulostava novellikokoelma, jonka kehutaan luovan uusia kerronnan tapoja. Kokeillaan.

Kuvaston kiinnostavin teos on jemmattu loppuun: Emma Puikkosen ja Selja Ahavan Rakennenautintoja on esseekokoelma, joka pureutuu syvälle romaanikirjallisuuden olemukseen. Tämä kuulostaa aivan pakolliselta luettavalta.

Pienistä kustantamoista silmiini osui vielä Oppianin kevätkuvasto. Tuomas Kilven luotsaama Oppian on hyvin pieni, mutta jo viiden vuoden ikään päässyt kustantamo, joka julkaisee monenlaista vanhaa laatukirjallisuutta, mutta myös uusia kirjoja. Valitettavasti oma kokemukseni etenkin Oppianin vanhojen kirjojen uudelleenjulkaisuista on se, että kirjojen toteutus on vähän sinnepäin hutaistu tavalla, joka vähintäänkin ärsyttää. Radclyffe Hallin Neiti Ogilvy pääsee kuitenkin varhaisen lesbokirjallisuuden edustajana listalleni. Toivotaan, että tyyliseikoissa on skarpattu.

* *

Tämä lista kattaa jokseenkin kaikki isot kotimaiset kustantamot. Pieniähän riittää sitten vaikka millä mitalla. Näissäkin kuvastoissa on jo yli 1 100 kirjaa ja vaikka joukosta karsiikin pois vähiten kiinnostavan tavaran, valikoimaa on silti satojen kirjojen verran. Valikoida siis täytyy. Oma kevään listani on nyt 83 kirjan mittainen. Onko realistista odottaa, että ehdin lukea nämä kaikki? Joukossa on parikymmentä nopeammin luettavaa runokokoelmaa tai nuortenkirjaa, joten ei se mahdotonta ole.

Toisaalta tiedän kyllä löytäväni kevään aikana ohi menneitä kiinnostavia uutuuksia ja kaikenlaisia kirjastolöytöjä ja muita vanhempien kirjojen bongauksia podcasteista ja kirja-arvioista, joten mitenkään varmaa ei ole, että kaikki nämä kirjat saan luettua. Mutta ei se mitään – eivät niistä kaikki kuitenkaan ole lopulta aidosti kiinnostavia, ja saan kyllä toisaalta aikani täytettyä mielenkiintoisten kirjojen parissa ongelmitta.

Seuraavan kerran lukupäiväkirjani pariin palaan tammikuun mentyä. Tammikuussa kevään kirjoihin ei vielä juurikaan päästä, eli luvassa on vielä syksyn kirjojen läpikäymistä.

Löydät kaikki Lukupäiväkirjan osat täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua