Sebastian Schultzin lempiaihe muraaleissa on historia – se selittää, miksi asiat ovat niin kuin ovat

Sebastian Schultz. Kuva: Anitta Vuorisola 

Päivi Vasara, teksti 
Anitta Vuorisola, kuvat 

Kuvataiteilija Sebastian Schultzin polulla isokokoisten muraalien tekijäksi tärkeä paikka oli Pispalan Tulitikkutehdas. 

– Siellä opin itsenäisesti maalaamaan suureen kokoon. Ilman Pispalan Tulitikkutehtaan työrauhaa en varmasti olisi siinä pisteessä missä nyt olen. Paljon kului aikaa ja rahaa, jotta tästä tuli ammatti. 

Tämä haastattelu tehtiin Tampereen keskustassa, Rongan tunnelissa. Valmistumassa oli Sara Hildén -akatemian oppilaiden muraali. Sebastian ohjasi työtä, sitoi oppilaiden luonnokset yhtenäiseksi teokseksi ja päätti väriskaalan. 

Sebastianin oppipaikka oli tulitikkutehdas. Hänestä nuorilla pitää olla paikkoja harjoitella ison formaatin maalausten tekoa. Kuva: Anitta Vuorisola

Lehtiöni on jo menossa laukkuun, kun Sebastian haluaa antaa lausunnon: 

– Julkisessa tilassa sijaitsevien muraalien tekoa on tärkeää edistää. Jotta syntyy jatkumoa ja kehitystä, pitää nuorilla olla paikkoja, joissa voi harjoitella tekemistä isoon formaattiin. Minulle se paikka oli Pispalan Tulitikkutehdas.

– Porttihuumeeni kuvataiteeseen on graffitikulttuuri. Graffitin paikkasidonnaisuus, tekemisen nopeus sekä ilmaisun vapaus johdattelivat minut rakastumaan muraalimaalaukseen. 

Jospa artisti ei aina maksaisi? 

Tampereen kaupunki uusi katutaiteen lupakäytäntöä tänä keväänä. Uusi tapa hakea lupa nettilomakkeella on joustavampi, mutta se ei ratkaise perusongelmaa. 

– Netissä tehtävä lupahakemus vähentää toki vaivaa kahlata virkamiehiä läpi. Sen ehtona on kuitenkin edelleen, että kaupunki ei maksa teoskustannuksia. Jos ehtona on, että artisti maksaa kaiken, se vaikuttaa suoraan teosten laatuun ja mahdollisuuksiin harjoittaa taidemaalausta ammattina. Minulle tämä on leipäpuu, jolla pitää elää. Ilmaiseksi tekeminen vääristää kilpailua. 

Rongantunnelin muraali valmiina. Tämä seinämaalaus on Sara Hildén -akatemian oppilaiden työtä. Kuva: Anitta Vuorisola

Tampereen kaupunki antoi Rongan tunnelista hyvän paikan. Se on vilkkaan pyöräily- ja kävelyreitin varrella. Kulkijoita Tammelasta keskustaan ja toisinpäin on jatkuvasti. 

Maalauspaikka on myös iso – erinomainen asia, koska ryhmässä oli 40 maalaajaa, ja pienemmässä tilassa olisi tullut ahdasta. 

Tampereen kaupunki teki maalausurakassa yhteistyötä maalareiden kanssa toimittamalla paikalle kopin, jossa voitiin säilöä maaleja kuukauden urakan ajan. Sara Hildén -akatemia maksoi kopin vuokran, materiaalit ja työvälineet.

Rongan tunnelissa Sara Hildén -akatemia on luvan hakija yhdessä Sorin Sirkuksen kanssa. 

Tikkurila sponsoroi muraalia antamalla 20 litraa maalia. Se ei kata materiaalitarpeita kokonaan, mutta on iso apu materiaalikustannuksissa. 

Ohi kävelee keski-ikäinen mies, joka kommentoi, että tämä on laitapeliä, mutta suttaukset eivät ole. Pian musta koira antautuu Sebastianin rapsutettavaksi. Koira ei kommentoi. Se on varmaan hyvä, sillä kommentteja on saanut kuunnella riittämiin.

Ohikulkijat keskustelevat keskenään, että paikka on hyvä muraalille ja työ on hieno. 

Rongantunnelin muraali valmiina. Tämä seinämaalaus on Sara Hildén -akatemian oppilaiden työtä. Kuva: Anitta Vuorisola

Rongan tunnelissa kannattaa käydä jo tänä kesänä. Paikka on vilkas kävely- ja pyöräilyreitti Tammelan puolelta keskustaan. Kuva: Anitta Vuorisola

Muraalin tulevaisuus on epävarma 

Rongan tunneliin kannattaa suunnata tänä kesänä, sillä nyt valmistunut muraali ei pysy siinä tästä ikuisuuteen. Työn tulevaisuus on epävarma, koska Tampereen kaupungilla on aina lopullinen päätäntävalta muurin teoksista. 

Tilalle voi tulla metallirosteria. Yksi mahdollisuus on, että tunneli pysyy maalauspaikkana ja muutaman vuoden päästä luonnollisena kiertokulkuna siihen maalataan uusi kuvakertomus. 

– Ihmiset ehtivät nähdä tämän nyt valmistuneen muraalin ja kuvata sitä, joten sillä tavoin on pysyvyyttä. Samalla he tottuvat muraaliin ja voi olla, että heitä suututtaa, jos metallirosteri tulee. 

Sebastiania selvästi harmittaa, jos näin käy. 

Tätä Jari Niemelän muotokuvaa ei enää ole Hiedanrannassa. Se koki muraalien luonnollisen elämänkierron, sen päälle maalattiin uusi teos. Kuva: Sebastian Schultz

Niämelä oli hyvä tyyppi 

Moni muistaa lämmöllä edesmenneen Jari Niemelän, joka oli Tampereen paikallishistorian supertietäjä. Sebastian teki ”Niämelästä” hienon muotokuvan Hiedanrantaan ensimmäisillä Spraycankontrol-festivaaleilla. 

Enää muotokuvaa ei ole, mutta valokuvia on tallessa. Niemelän kuva oli osa luonnollista kiertokulkua. Samalle seinälle tehtiin seuraavien festivaalien yhteydessä uusi teos päälle. 

Tämä ei Sebastiania harmita, sillä väliaikaisuus kuuluu muraalimaalauksen luonteeseen. 

– Jari oli hyvä tyyppi ja ystäväni. Maalasin myös hänen takapihallaan Pispalassa. 

Sebastian kaipaa Tampereelle lisää muraaleja. Paljon on 1970-luvun harmaita betoniseiniä, joita voisi maalauksilla värittää. Kuva: Anitta Vuorisola

Tampere kaipaa lisää muraaleja 

Minä olen luullut, että Tampereella on paljon muraaleja ja että Tampere on jopa suorastaan muraalipääkaupunki. Sebastian Schultz ja valokuvaaja Anitta Vuorisola kumoavat oletukseni.  

Esimerkiksi Helsinkiin, Turkuun, Ouluun ja Vaasaan verrattuna Tampere on takamatkalla.  

Anitta on suuri muraalien ystävä ja kiertää ulkomaanmatkoillaan katsomassa paikalliset teokset, ja usein muraalikartan kanssa. Hän kaipaa karttaa Tampereellekin.  

Sirkusrakkauspumpum onkin aikoinaan tällaisen kartan tehnyt, mutta se vaatisi täydennyksiä. 

– Tampere on jääkiekkokaupunki ja kulttuuri jää usein sen jalkoihin. 

Edistystä on tapahtunut, mutta paljon on 1970-luvun arkkitehtuurin ”mestariteoksia” harmaine seinineen, sellaista erkkikarvalaa. Muraaleja mahtuisi ehdottomasti lisää. 

Oma-aloitteisen kulttuurin tukemisessa Tampereella olisi muutenkin parantamisen varaa. 

Juhannuksen jälkeen Takon muurissa olevaa muraalia saneerataan. Kuva: Anitta Vuorisola

Laukontorin muraali kertoo Tampereen historiasta. Kuva: Anitta Vuorisola

Takon muuri on 54 metriä pitkä. Kuva: Anitta Vuorisola

Takon muurin maalausta pitää korjata 

Juhannuksen jälkeen Sebastian saneeraa ja uudistaa Takon muurin maalausta, joka on haalistunut. 

– Muutan sitä vähän. Päälle tulee lakka, jotta se kestäisi paremmin. Jostain siihen on ilmestynyt pyöräteline, joka siirretään pois teoksen korjausmaalauksen ajaksi. Lopullisesti kaupunki ei kuitenkaan suostu sitä siirtämään, joten teline on huomioitava maalauksessa. 

Takon muurissa käydään läpi Tampereen historiaa. 

– Tein sitä vuonna 2018 kolme kuukautta, satoja tunteja. Kesä oli kuuma ja Takon muurin katveessa oli pahimmillaan varmaan 50 astetta lämmintä. Maali kuivui kuumana kesänä vähän liiankin nopeasti ja halkeili. Hellekesä on silti parempi muraalimaalarille kuin sadekesä. 

Takon muurin pituus on 54 metriä. 

Ratinassa oleva Valoa-niminen muraalin tarina alkaa siitä, kuinka sähkövalo tuli helpottamaan ihmisten arkea. Kuva: Anitta Vuorisola

Tampereen suurin muraali 

Schultz on ollut tekemässä tiettävästi Tampereen suurinta muraalia, joka on Ratinassa sähkölaitoksen konttorin muureissa. Sen pituus on noin sata metriä ja korkeus kymmenen metriä. 

– Nimi on Valoa, ja sähkölaitos toivoi, että aihe liittyy sähköön. Teos kertoo, miten sähkö helpottaa ja lopuksi määrittelee ihmisen elämää. Se alkaa siitä, kun vuonna 1882 Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyy Finlaysonin suuressa kutomasalissa Plevnassa ja päättyy elektroniikan kontrolliin.  

Valoa on tilaustyö, jonka Sirkusrakkauspumpum sai sähkölaitokselta, ja valitsi toteuttajiksi Tomi Lastusen, Octon (taiteilijanimi) ja Sebastianin. 

Santalahden muraali kertoo tulitikkutehtaan tarinan. Kuva: Anitta Vuorisola

Santalahteen valmistuneessa ensimmäisessä uudisrakennuksessa Pohjola-talossa on Sebastianin ja Tarmo Kaikkosen työ Tulitikkutehtaan tarina. Historiaa sekin.  

Sekä Sebastian että Tarmo oppivat maalauksen taidon tulitikkutehtaan ympäristössä. Paikka oli tärkeä henkireikä monelle tamperelaiselle maalarille, ja hylätty tehdasympäristö oli merkittävä jopa Euroopan mittakaavalla.  

Entisen tulitikkutehtaan ja kattohuopatehtaan alue oli 30 vuoden ajan Pohjois-Euroopan suurin graffitikeskittymä. Erilaisia maalauspintoja oli tuhansia. Lopulta alue purettiin, ja tilalle rakennettiin Santalahden asuinalue.  

Rakentajaksi valikoituneen Pohjola Talon rakennuksissa noudatettiin prosenttitaideperiaatetta. Tämä johti siihen, että paikalle tilattiin Tarmo Kaikkoselta ja Sebastian Schultzilta muraalimaalaus. 

– Alueen historia oli luonnollisin lähtökohta teokselle, sillä olemme kumpikin taitomme velkaa tulitikkutehtaan kaltaisten paikkojen olemassaololle. 

Historia sopii aiheeksi muraaleihin 

– Historia on aihe, josta moni pitää ja se sopii muraaliin. Historia selittää, miksi asiat ovat nyt niin kuin ne ovat. Lempiaiheitani. Historia oli mieluisaa jo kouluaikoina. 

Sebastian maalaa muraaleja Tampereelle rakkaudesta kotikaupunkiin. Tampereen historiaan hän on perehtynyt tutkimalla vanhoja valokuvia ja muuta materiaalia. 

Ammatiltaan hän on kuvataiteilija. 

– Valmistuin Tampereen ammattikorkeakoulun kansainväliseltä kuvataidelinjalta. Hain opiskelupaikkaa, kun laitos olisi vielä TTVO eli Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitos. Ammattinimikkeeksi tuli muutoksen myötä medianomi. Se on hieman häiritsevä, sillä medianomi voi tarkoittaa lähes mitä vaan. Tätä nykyä Tampereella ei voi kouluttautua kuvataiteilijaksi. 

Hänen kesän pitkään työlistaansa kuuluvat tilaustyö Pispalaan, Takon muurin kunnostus sekä näyttely Tukkateekin galleriassa. 

Öljymaalauksensa Sebastian Schultz tekee alumiinilevylle. Tämä teos, Peace, on tänä kesänä Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla. Kuva: Jussi Palojärvi

Miltä rauha näyttää 

Talven työllisti Taidekeskus Salmelan näyttely. 

– Salmelaan tein neljä uutta öljymaalausta. Lisäksi siellä on muutama sama työ, jotka olivat mukana viime kesän Finlayson Art Arean debyyttinäyttelyssäni Himmelblau-galleriassa. 

Öljymaalausten teema on, miltä rauha näyttää. Se on ollut aiheena pari vuotta. Lopputyönsä Sebastian Schultz teki aiheesta sosiaalinen konflikti. 

Tässä jutussa on kuva öljymaalauksesta Peace eli suomennettuna Rauha, joka on nyt Salmelassa.  

Mäntyharjulle on valokuvaaja Anittalla ja minulla vähän turhan pitkä matka, joten teoskuva on saatu Jussi Palojärveltä. 

Midsummer-teos kuuluu Tampereen taidemuseon kokoelmaan. Akryyli ja öljy alumiinikomposiittilevylle, 2022. 150 cm x 135 cm. Kuva: Jussi Palojärvi

Räppäriä esittävä Cypher. Akryyli ja öljy alumiinikomposiittilevylle, 2022. 150 cm x 135 cm. Teos kuuluu Tampereen taidemuseon kokoelmaan. Kuva: Jussi Palojärvi

Schultz maalaa suurille alumiinilevyille, ei pellavakankaalle. Hän on tehnyt paljon työtä sen eteen, että oppi, miten alumiinilevy pohjustetaan ja miten se käyttäytyy. 

Tampereen taidemuseo on hankkinut kokoelmiinsa kaksi Schultzin öljymaalausta – Midsummerin ja Cypherin – eli on mahdollista, että ne voivat joskus ilmestyä julkiseen tilaan. 

Some ei ole ihmiselle hyväksi 

Kuvataiteilijan on pieni pakko olla mukana Instragramissa, joka perustuu kuviin. Schultz on Instassa, mutta päivittää harvakseltaan. 

– Henkilökohtaiselle hyvinvoinnilleni some ei tee hyvää. Sitä alkaa herkästi vertailla itseään toisiin. Toiset näyttävät siellä superproduktiivisilta, tulee huijarikomplekseja ja tyytymättömyyttä itseensä. 

Sebastian Schultzin mielestä Tampere on hyvä paikka tehdä muraaleja. Tampereen historiaan hän on perehtynyt tutkimalla vanhoja valokuvia ja muita dokumentteja. Kuva: Anitta Vuorisola

Schultzin työhuone on nykyään Nokian Nansotalossa, minne meni moni tamperelainen taiteilija Sauli Iso-Lähteenmäen perässä. Sitä ennen työtila oli viiden minuutin työmatkan päässä Pyynikin Trikoolla, mutta ne tilat menetettiin, kun Varma myi kiinteistön.  

Työhuoneiden varmistaminen taiteilijoille onkin yksi asia, johon Schultz kaipaa kaupungin panostusta. 

Tämä juttu on neljäs osa Tampereen julkista taidetta esittelevästä artikkelisarjasta. Jutun kirjoittaja on saanut tarkoitukseen tukea Journalistisen Kulttuurin edistämissäätiöltä (Jokes).  Lue juttusarjan aiemmat osat tästä, tästä ja tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua