Orvokkimeri, Birger Kaipiainen. Kuva: Anitta Vuorisola
JULKINEN TAIDE | Tampereen virastotalon valtuustosaliin sijoitettu Orvokkimeri on kaupunkilaisille tuttu, mutta toisaalta tuntematon, koska valtuustosaliin ei pääse noin vain.
“Kaunis teos, mutta sitten siihen on tottunut ja se kuuluu niin sanotusti kalustoon, eikä sitä niin huomioi.” – virastomestari Sauli Petäjistö
Päivi Vasara, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat
Kulttuuritoimitus pääsi ihailemaan Birger Kaipiaisen Orvokkimerta ihan viime tipassa. Tampereen virastotalo oli maaliskuisena vierailupäivänä enimmäkseen tyhjä, ja väki jo remonttievakossa.
Orvokkimeri sijaitsee kaupunginvaltuuston istuntosalissa virastotalon viidennessä kerroksessa.
Teos jää ilmeisesti suojattuna paikoilleen virastotalon remontin ajaksi, koska sen siirtäminen on hankalaa. Tämä asia on vielä vähän auki. On mahdollista sekin, että osa teoksesta suojataan paikoillaan ja osa siirretään varastoon.
Tampereen virastotalon eli ”valkoisen talon” remontti valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2026.
Onneksi ehdimme Orvokkimeren luokse, sillä muuten olisi harmittanut. Tämä juttu aloittaa artikkelisarjan, jossa esitellään Tampereen julkista taidetta.
Kaupunkilaisille teos on tuttu kuvista, mutta toisaalta tuntematon, koska niin vain sitä ei pääse lähempää katsomaan.
Valtuuston istunnoissa yleisö sentään pääsee näkemään teoksen lehteriltä.
Birger Kaipiainen teki itse orvokin lehdet. Kuva: Anitta Vuorisola
Tampereen kaupunki osti liikelahjaksi yksittäisiä orvokkeja. Kuva: Anitta Vuorisola
”Kaunis teos, kuuluu kalustoon”
Virastomestari Sauli Petäjistö on nähnyt Orvokkimeren jokaisena työpäivänään.
– Kaunis teos se on. Olen siihen niin tottunut, että se on muodostunut osaksi kalustoa, eikä sitä välttämättä huomioi. Se vain kuuluu taloon, hän sanoo.
Petäjistö on ollut töissä kaupungilla yli 40 vuotta. Työura alkoi supparina vuonna 1978, ja 1980-luvulla häntä pyydettiin virastomestariksi.
Maaliskuun kolmannella viikolla virastotalon toinen näyttävä taideteos, Kimmo Kaivannon Tori, joka kuvaa Tampereen historiaa, on jo siirretty suojaan varastoon. Samoin on riisuttu seiniltä valtuuston puheenjohtajien muotokuvat, myös Sanna Marinia esittävä .
Meri orvokkeja. Kuva: Anitta Vuorisola
Irja Tulonen istui ihan alla
Valtuustosali on kaupunginvaltuutettujen työpaikka. Kysyin kolmelta konkarilta, mitä Orvokkimeri heille merkitsee.
Kokoomuksen Irja Tulonen istui aivan Orvokkimeren alla valtuustovuosinaan, jotka alkoivat varavaltuutettuna lokakuun 1980 kuntavaaleista; kokoomusryhmän vakiintunut paikka on sillä sivulla valtuustosalia. Seuraavissa vaaleissa Tulonen valittiin varsinaiseksi valtuutetuksi. Politiikasta hän on luopunut ikänsä vuoksi.
– Katselin Orvokkimerta useasti. Se on upea työ ja vaikutti syvästi minuun henkisesti. Jos oli pitkä ja hankala kokous, katsoin Orvokkimeren yksityiskohtia. Kaupunginhallituksen jäsenenä oli ryhmäkokoukset maanantaisin ja aina kurkkasin ovesta, miltä Orvokkimeri tänään näyttää.
Veisun kodin puutarhaan hän istutti aina isoja sinisiä ja violetteja orvokkeja keväisin.
– Olin perustamassa Viola-koti yhdistystä ja sille mietittiin kuumeisesti nimeä. Siitä tuli Viola.
Orvokki on suomennos latinankielisestä nimestä Viola, joka viittaa sekä orvokki-nimiseen kukkaan että kukan kauniiseen violetinsiniseen väriin.
Yksityiskohtien juhlaa. Kuva: Anitta Vuorisola
Yksittäisiä orvokkeja liikelahjaksi
Irja Tulonen on ylpeä siitä, että Orvokkimeri on juuri valtuustosalissa. Se on niin iso, ettei se moneen paikkaan mahdukaan. Valtuuttujen kesken oli aikanaan puhetta, että ensimmäinen sijoituspaikka yliopiston aula ei ole hyvä, koska teos voi mennä rikki – vahingossakin.
– Valtuutettuja on arvosteltu siitä, että olemme omineet teoksen, eivätkä muut sitä näe. Kun olin apulaispormestari, juoksutin ihmisiä katsomassa sitä, muun muassa koko kokoomuksen eduskuntaryhmän. Vieraat usein ihmettelivät, miten olemme saaneet niin hienon taideteoksen valtuustosaliin. Siinä seassa oli varmaan kateuttakin.
Kaupunki tilasi Birger Kaipiaiselta yksittäisiä orvokkeja liikelahjaksi. Irja Tulonen on saanut niitä kaksi ja ne ovat hänen kotonaan vaalealla seinällä.
– Orvokki oli hieno lahja ulkolaisille, kun se oli hienosti pakattu. Olen antanut sen muun muassa Ranskan Lyonin kaupunginjohtajalle. Orvokissa on niin hieno sininen.
Valtuustosalissa on myös pala Elämän liekkiä, joka on Eila Hiltusen teos. Elämän liekki on nyt saanut paikan Tampereen yliopistollisen sairaalan pääsisäänkäynnin edestä.
Virastotalon remontin ajaksi suurikokoinen teos ilmeisesti suojellaan paikoillaan. Kuva: Anitta Vuorisola
Sykähdyttävä ensikokemus
Demarivaltuutettu Aila Dündar-Järvisessä teos herätti sykähdyttäviä tunteita, kun hän näki sen ensimmäisen kerran tultuaan valituksi varavaltuutetuksi vuonna 1996. Varsinaiseksi valtuutetuksi hän pääsi vuoden 2000 kunnallisvaaleissa.
– Ensinäkemältä se oli upea teos, ja mietin, miten on keksitty sijoittaa se niin hyvin. Korkeine ikkunoineen valtuustosali on arvovaltainen paikka uloskin päin.
Dündar-Järvinen haluaa mainita myös sen, ettei ole koskaan ollut pois valtuuston kokouksista. Varavaltuutettunakin kutsu kävi melko usein ja aina hän sitä noudatti. Virastotalon remontin ajaksi valtuuston kokoukset siirtyvät Tampere-taloon.
– Orvokkimeri kuuluu kalustoon. En voisi kuvitella, että se ei olisi paikallaan. Virastotalon remontin valmistuessa on jo pidetty seuraavat kuntavaalit, ja ketkä sitten onkaan valittu, he pääsevät sitä katsomaan ja ihastelemaan.
Mustia ja valkoisia joutsenia. Kuva: Anitta Vuorisola
Satu Hassi koki pöyhkeäksi
Satu Hassi valittiin ensimmäisten vihreiden joukossa valtuustoon vuonna 1984.
– Vihreät suhtautuivat silloin kriittisesti silloiseen vallan käyttöön, kuten aseveliakseliin. Koko virastotalo, valtuustosali ja Orvokkimeri assosioituivat mielessäni valtakoneistoon. Koin silloin Orvokkimeren lähinnä pöyhkeäksi, en taiteeksi, josta olisin tykännyt, Hassi kertoo.
Pidin kyllä jo 1980-luvulla muista Birger Kaipiaisen teoksista. Se oli tunnelmakysymys. 1980-luvun lopulla vihreiden esiin nostamia ajatuksia pilkattiin, myöhemmin monista niistä on tullut valtavirtaa.
Hassi jäi pois valtuustosta vuonna 2017. Hän on ollut kansanedustaja vuodet 1991–2004 ja 2015–2023 sekä Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2004–2014.
– Tätä nykyä Orvokkimeri tuntuu osalta tamperelaista rakennettua kulttuurihistoriaa.
Mietimme sitä, onko Orvokkimeri piilossa vai ei. Satu Hassi on käynyt yliopiston juhlasalissa konserteissa, kun teos oli yliopiston portaikon päässä ja katseli sitä väliajoilla.
– Yhtä lailla voi kysyä, ovatko presidentin linnan ja eduskunnan taideteokset piilossa. Presidentin linnan taide oli rakennuksen remontin aikana nähtävillä Ateneumissa, mutta eduskunnan ei, kun se vuorostaan oli korjaustöiden alla. Eduskuntaan pääsevät tutustumaan sovitut vierailuryhmät.
– Orvokkimeri ei ole minulle erityinen, mutta on hyvä, että se on aikoinaan hankittu elävältä taiteilijalta, joka on saanut siitä palkan. Samoja periaatteita noudatetaan muun muassa eduskunnassa, ei osteta sijoittajilta vaan suoraan taiteilijalta.
Valon leikkiä orvokkien lehdillä. Kuva: Anitta Vuorisola
Kaksi miljoonaa helmeä
Orvokki toistuu 1950-luvulta asti Birger Kaipiaisen (1915–1998) töissä. Ensin se esiintyy pieninä yksityiskohtina, lopulta suurina orvokkipintoina. Kaipiainen toteutti puolen vuoden työn vaatineen suuren orvokkireliefin vuoden 1967 Montrealin maailmannäyttelyyn.
Sen mitat ovat 4,5 metriä kertaa 9 metriä ja se oli maailmannäyttelyn kallein työ. Orvokkimeri on myös Kaipiaisen suurikokoisin teos.
Reliefi valmistettiin Arabian tehtaalla Helsingissä. Orvokin lehdet ovat taiteilijan käsin valmistamia. Teoksen kaksi miljoonaa helmeä valmistettiin koneellisesti Wärtsilän Turun tehtaalla.
Tampereen kaupunki osti reliefin vuonna Wärtsilältä 1967, ja seuraavana vuonna se sijoitettiin Tampereen yliopiston päärakennuksen aulatilaan. Vuonna 1975 teos siirrettiin kaupungin uuteen virastotaloon, kaupunginvaltuuston istuntosalin seinälle.
Orvokkimeri on Birger Kaipiaisen suurikokoisin työ. Kuva: Anitta Vuorisola
Taitelijan signeeraus. Kuva: Anitta Vuorisola
Kaipiaisen persoonallinen tyyli
Birger Kaipiainen muistetaan parhaiten kukka-, perhos-, sudenkorento-, naishahmo-, hedelmä-, marja- ja lintuaiheistaan (etenkin kuovi ja kiuru). Mielikuvitus lensi vapaasti ja värit olivat voimakkaita.
Esimerkiksi Orvokkimeressä on hyvin intensiivistä sinistä väriä. Teoksessa on kolme mustaa ja kolme valkoista joutsenta.
Kaipiainen valmistui vuonna 1937 Taideteollisuuskoulusta. Valmistumisvuonnaan hän aloitti 50-vuotisen uransa keramiikkataiteilijana Arabialla.
Hänen tyylinsä oli aina persoonallinen. Ensisijaisesti hän oli keramiikkataiteilija, mutta silloin tällöin hän suunnitteli muutakin. Vuonna 1957 toteutui kiurujen elämää kuvaava tapettisarja Pihlgren ja Ritola Oy:lle. Ne ovat klassikoita.
Suuri yleisö tuntee hänet parhaiten Arabian kanssa sarjatuotantona toteutetuista Paratiisi-, Apila- ja Sunnuntai-astiastoista.
Tämän jutun kirjoittaja on saanut tukea Tampereen julkista taidetta esittelevään artikkelisarjaan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä (Jokes).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
20-vuotias taidejuhla tarjosi lähes 200 kohdetta – maistiaisia Pirkanmaan Taidesuunnistuksesta
KUVATAIDE | Pirkanmaan Taidesuunnistus täytti jo 20 vuotta. Taidesuunnistus on siitä mukava laji, että rasteja riittää eikä niiden löytämiseen välttämättä tarvitse karttaa saati kompassia.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.
Kosmopoliitin kulttuuriperheen kasvatti – Eero Järnefeltin suurnäyttely Ateneumiin
KUVATAIDE | Eero Järnefelt tallensi maalauksiinsa vuodenaikojen vaihteluita Kolilla ja kovaa työtä kaskenpoltossa. Ajattelun eväitä hän sai kotitaustastaan.
Kuvataiteilija Tuula Lehtinen pyrkii nauttimaan kaikesta mitä tekee: ”Haluan tuottaa mielihyvää ja elämyksiä”
KUVATAIDE | Tampereen taidemuseon tämän kevään taitelija haluaa näyttelykävijöiden nauttivan turhamaisuudesta ja pinnalliseksikin ajatelluista tunteista.
