Sana muuttuu lihaksi Salhojankadulla – Keho-teatteriryhmän Juoksuhiekkaa Tapahtumien yössä

Maarit Pakarinen (vas.) ja Noora Koski-Kivinen. Kuva: Keho

Matti Kuusela, teksti

Eipä ole Tampereella ennen tällaista teatteriesitystä nähty, ei ehkä Helsingissäkään.

Nokialainen vapaa teatteriryhmä Keho on valmistanut näyttämöteoksen, jonka teksti koostuu pelkästään siurolaisen J. K. Ihalaisen runoista.

No, ”koostuu” on aivan liian haalea sana. Nimen Juoksuhiekkaa saanut esitys riemuitsee, hikoilee, nautiskelee, kamppailee, konttaa, ryömii, rakastelee, nyrjähtelee, kauhistelee, roihahtelee ja ottaa ilon ja surun irti runoista.

Niin, kyse ei ole alkuunkaan herkän lyyrisestä lausuntaillasta vaan hurjan fyysisestä esityksestä, jossa kaunosielut saattavat tuntea olonsa vaivautuneiksi.

Pääsin seuraamaan viimeisiä harjoituksia ennen ensi-iltaa (torstaina 6.8.2026 Tapahtumien yössä) ja näin myös läpimenon, jota muinoin kutsuttiin kenraaliharjoitukseksi.

Pakko myöntää, että vielä tuoliin istahtaessani vähän epäilin, kuinka Ihalaisen rohkeimmat säkeet sopivat naisten suihin.

Kuten tämä:

Älä huoli, minä olen huulillasi kun heräät.

 

Ja kun avaat hitaasti silmäsi

työnnyn syvemmälle, pohjaan saakka.

 

Silmäsi ovat nyt auki, kokonainen

yhteinen hetki, levollinen jano.

Suurenmoisesti se sujuu neljältä naiselta, kohtaus on kaunis, rohkea ja suloinen. Luulen ymmärtäväni, miksi näyttelijöillä on osan aikaa esitystä uimalasit (tai solariumlasit?) silmillään.

Päivi Honkanen, idean äiti.

* *

J. K. Ihalainen, 69, on julkaissut 38 runokirjaa, joista on valittu esitykseen 24 runoa.

Runoilija on antanut tekijöille täydet oikeudet runoihin, myös niiden lyhentämiseen ja uudelleen sijoitteluun. Valinnat ovat viisaita, vain yhtä helmeä jäin kaipaamaan, runoa ”Ei tuo punainen”. No, ehkä se on liian pitkä…

Ihalainen on saanut niin Eino Leinon palkinnon kuin valtion kirjallisuuspalkinnon, ja häntä on kutsuttu Suomen erilaisimmaksi runoilijaksi. Hän onkin täysin itseoppinut eikä ole saanut kirjoittamiseen minkäänlaista koulutusta, ei edes Risto Ahdilta…

Ihalaisen runot ovat hauskoja, älykkäitä, yllättäviä, syvällisiä, helppoja, vaikeita, kuolemanvakavia, elämänleikillisiä, omapäisiä, ylpeitä, nöyriä, niukkoja, yltiöpäisiä ja intohimoisia – pilkkujen paikkoja eivät määrää kustannustoimittajat vaan männyt ja koivut ja kuvittelun leikki loputon.

Hämmästyin sitä, että monet luettuina jotenkuten vaikeilta tuntuneet runot avautuivat naisten ääneen sanomina vaivatta ja kirkkaasti, muuttuivat enemmän todeksi – ehkä sana siinä muuttui lihaksi?

No, Ihalainen on itse sanonut, että aina kun ihminen kirjoittaa hän valehtelee. Ääneen puhutaan totta. Näin hän ilmaisi asian taannoin Ylioppilaslehden haastattelussa:

”Voisi tiivistäen sanottuna todeta, että kirjoitettu sana on valhe ja puhuttu sana on totuus.”

Noora Koski-Kivinen ja Hanna Mecklin.

* *

Juoksuhiekkaa on syvällinen, mutta myös ehdottoman hauska esitys, Ihalaisen piiloironia toimii ja naiset pääsevät revittelemään oikein kunnolla keski-ikäisinä suomalaisäijinä Espoonsolmussa, kun Repe ja Kartsu pohtivat kuumeisesti onko Volvon kampikammion huohotusletku irti vai voisiko se olla se saatanan jakopään hihna…

Kolme varttia kestävä esitys näyttää myös Ihalaisen suuren huolen – digitalisaatio ja kontrolli ovat viemässä ihmisiltä oikeuden ja mahdollisuuden luonnolliseen onneen, epätäsmälliseen oleskeluun ja oikeuteen valita ketä haluavat rakastaa, kenen kanssa rakastella.

Kokoelman Sytykkeitä kansilehdelle Ihalainen on siepannut sitaatin Laurie Andersonilta. Se kuuluu: ”Kapitalismi on pahin katastrofi inhimillisille suhteille.”

Ja eläimille.

Maarit Pakarinen, päädramaturgi.

* *

Niin, se rakkaus, ihmisen ikuinen autuus ja kirous. Yksi esityksen neljästä osasta on omistettu parisuhteelle. Siinä näytetään ihastuminen, rakastuminen, ristiriidat ja lopulta väistämätön ero ainutlaatuisen rehellisesti.

Jakson päättää pitkä runo Pesänjako. Se on yhtä aikaa hyvin hauska ja hyvin surullinen ja alkaa:

Sinä saat sen vanhan ryijyn

missä on Beatlesit mansikkapellossa,

minä saan Paul Klee -tilkkutäkkipeiton

Ja taas sujuu dialogi kuin leikiten neljältä naiselta.

Edessä Päivi Honkanen (vas.), Noora Koski-Kivinen ja Hanna Mecklin, takana Maarit Pakarinen.

* *

Esityksen ensimmäisen idean sai jo pari vuotta sitten Päivi Honkanen, hänen mukaansa lähtivät Etunäyttämön kantavat voimat Maarit Pakarinen, Noora Koski-Kivinen ja Hanna Mecklin. Äänisuunnittelusta vastaa Etunäyttämön taiteellinen johtaja Saija Viljanen. Ja kaikki toimii, kaiken kuulee – J. K. Ihalaiseen verrattuna naiset artikuloivat kiitettävän selkeästi, eikä yksikään sana jää kuulematta.

Kyllä vain, esityksen alussa ja lopussa karismaattinen runoilija pääsee itse ääneen, nauhalta tosin.

Keho? Nimi viittaa fyysiseen näyttelemiseen – ja juuri sitä Juoksuhiekka on. Toisaalta Keho viittaa myös Nokiaan: se on luonnonkaunis kaupunginosa Pyhäjärven rannassa entisen pappilan alueella.

Esityspaikka Art Room XVI:ssä Salhojankadulla ei ole suurensuuri: katsoja näkee esiintyjät niin läheltä, että kuulee heidän hengityksensä ja ajatuksensa. Tämä lisää entisestään esityksen hurjaa intensiteettiä.

Juoksuhiekkaa Tapahtumien yössä 6.8.2026 klo 18.30. Art Room XVI, Salhojankatu 42, Tampere.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua