Raisa Kekarainen ja Ella Numminen. Kuva: Patrick Stycz
TEATTERI | Ensi-iltaan osui keväinen räntäsade, mutta Teatteri Mukamaksen uutuusesitys Pieni Taikasiemen antaa toivoa kevään tulosta.
“Laulut ja tanssit rytmittävät esitystä mukavalla tavalla.”
Päivi Vasara
Teatteri Mukamaksen uutuus Pieni Taikasiemen kertoo kasvun ihmeestä. Kantaesitys oli perjantaina 3. maaliskuuta. Iltaan osui Pispalassa sakea räntäsade, mutta sehän kuuluu kevättalveen.
Sympaattinen tarina myös opettaa, miten viljellään: pitää kylvää, kastella, antaa valoa ja sitten odottaa kärsivällisesti.
Lasten musiikkiteatteriesitys on Katarina Styczin ohjaama ja käsikirjoittama. Raikasta kasvutarinaa valaisevat Ringa Aflatunin säveltämät ja sanoittamat laulut sekä vauhdikkaat koreografiat.
Lavalla esiintyvät Raisa Kekarainen ja Ella Numminen. Teknikkona ja nukettajana toimii Kalle Uurto.

Kuva: Patrick Stycz / Suunnittelutoimisto Grass Business Oy
* *
”Mitä tarviit pikkuinen
Voinko sinulle antaa sen,
mitä ikinä kaipaatkaan
Kuinka sinua auttaa voin kasvamaan”
Pienen Taikasiemenen tarinassa sisarukset tutkivat hyllyn kätköistä löytynyttä vanhaa kasvikirjaa. Sen sivuilta avautuu ihmeellisiä ja toinen toistaan upeampia kasveja, joilla on mielenkiintoisia nimiä. Yhtäkkiä kirjan välistä tipahtaa pienen pieni siemen.
Sisarukset innostuvat. Pitää kokeilla, tuleeko siemenestä kasvi ja mikä kasvi: kukka, puu, pensas vai jokin ihan muu. Kärsivällisyyttä koetellaan, toisella sisaruksella on malttia enemmän kuin toisella. Opitaan, miten saadaan kasvua aikaan. Siinä auttavat mato ja laulaminen siemenelle.
Odottaminen palkitaan onnistumisella. Yhdessä on opittu, miten voi auttaa kasvun ihmettä. Sympaattinen tarina on positiivinen ja sopii mainiosti kevään odotuksen tunnelmiin.

Kuva: Patrick Stycz / Suunnittelutoimisto Grass Business Oy
* *
Opetuksellisiin osuuksiin kuuluvat myös vuodenaikojen ja niiden olemuksen pohtiminen. Aikuiselle katsojalle on myös omat vinkkinsä: virkkaamalla voi saada aikaan vaikka mitä hienoa.
”On meno kukkaruukussa maagista
Suoraan sanottuna jopa matomaalista!”
Teatteri Mukamas: Pieni Taikasiemen, kantaesitys 3.3.2023. Esityksiä 12.3. asti. Esityskalenteriin täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ukrainan sota antaa syyn miettiä, millaista oli Suomen lasten sotakurjuus – arviossa Paperinarukengät
KIRJAT | Karoliina Suoniemi on koonnut kirjan kansien väliin tietoa sota-ajan lapsuudesta. Teoksen nimi Paperinarukengät viittaa sen aikaiseen jalkineiden valmistukseen.
Tatun ja Patun fantasiaseikkailussa ilakoidaan fantasiakirjallisuuden kustannuksella
KIRJAT | Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittaman ja kuvittaman lastenkirjan perustana ovat absurdi kuvitus ja kielellä kikkailu.
Kun kone ottaa vallan, lasta ja aikuista viedään – Risto Räppääjällä on tärkeää sanottavaa meille vanhemmillekin
TEATTERI | Tampereen Komediateatterin koko perheen näytelmä Risto Räppääjä ja villi kone tekee tänä kesänä toisen tulemisensa. Aihe kestää kyllä uusimisen.
Salainen puutarha lumoaa nyt Suomenlinnan kesäteatterissa – arviossa Ryhmäteatterin ensi-ilta
TEATTERI | F.H. Burnettin nuortenkirjaklassikko (1911) on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen. Nyt Ryhmäteatteri tuo sen Suomenlinnaan kaikenikäisille sopivana esityksenä.