Tootsien työryhmä. Kuvat: Kari Pitkänen
TEATTERI | Entinen Palatsiteatteri tunnetaan nyt Komediateatterin Palatsina. Siitä tulee alkavasta syksystä lähtien ”Comédie Mansen” toinen iso sali Lapintien päänäyttämön lisäksi.
”Antti L. J. Pääkkönen tuntuu jo nyt omaksuneen roolinsa täysin, jopa naisellista seisoma-asentoa myöten.”
Kari Pitkänen, teksti ja kuvat
Tampereen Komediateatterin toimitusjohtajaa Teemu Ojalaa painaa vastuu. Syksykaudella pitäisi myydä 432 katsomopaikkaa yhteensä 26 iltana – siis nykyisen päänäyttämön ja muiden tilojen paikkojen lisäksi. Urakka on melkoinen.
Onneksi on, mitä myydä. Lisäpaikat löytyvät Palatsista osoitteessa Hämeenkatu 30. Entinen Palatsiteatteri tunnetaan nyt Komediateatterin Palatsina. Siitä tulee alkavasta syksystä lähtien ”Comédie Mansen” toinen iso sali Lapintien päänäyttämön lisäksi.
Palatsi avaa musikaalilla, riemukkaalla Tootsiella. Sydney Pollackin elokuvassa (1982) pääroolin teki Dustin Hoffman ja nyt Tampereella Antti L. J. Pääkkönen.

Antti L. J. Pääkkönen tekee Michaelin/Dorothyn pääroolin Palatsissa.
* *
Miten se laulaa!
Tootsiessa on luvassa aika tykitystä ja hämmästyttävän hyvää laulamista. Siitä saatiin esimakua lehdistötilaisuudessa, jossa näyttelijät valtasivat hetkeksi lavan. Pääkkönen lauloi paremmin ja syvemmältä kuin moni ihkaoikea naisartisti! Muukin ryhmä vakuutti osaamisellaan ja heittäytymisellään.
Tootsie kertoo tunnetusti näyttelijä Michael Dorseysta, joka uraansa edistääkseen muuntautuu ketterästi Dorothy Michaelsiksi. Pääkkönen tuntuu jo nyt omaksuneen roolinsa täysin, jopa naisellista seisoma-asentoa myöten.
Pääkkönen palkittiinkin viime vuonna maan parhaana musikaalinäyttelijänä. Se pysti tiesi paikkansa.
”Palatsin avauksen pitääkin näyttää ja kuulostaa Komediateatterilta. Tootsie on hauska ja hyvältä kuulostava musikaali, joka jättää ajateltavaakin”, ohjaaja ja teatterin taiteellinen johtaja Panu Raipia sanoo.

Tootsie perustuu vuoden 1982 hittielokuvaan. Kuva: Harri Hinkka
* *
Hildur syyskuussa
Broadway-henkinen ja -näköinen Tootsie saa ensi-iltansa Palatsissa jo lauantaina 22.8.2026. Lapintien päänäyttämön syksyn isoin uutuus on Satu Rämön dekkariin perustuva Hildur. Sen esitykset alkavat 18.9.2026. Hildurina nähdään Petra Ahola, Jakobina Antti Tiensuu.
Lokakuussa päänäyttämölle tekee paluun Sirkku Peltolan kirjoittama ja ohjaama Mummun saappaassa soi fox. Komedia nähtiin teatterin lauteilla ensi kerran vuonna 2020. Pääroolit vetävät Aimo Räsänen ja Miia Selin. Matti Mörttisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittaman arvion voit lukea täältä.
Kahden ison salin kokoaikainen pyörittäminen vaatii laajan ohjelmiston, ja sitä on syksyksi tarjolla. Palatsin muita kohokohtia ovat K18-merkin saanut Sirkka Show, komedia Tää on ihan perheestä (lue arvio TTT-Klubin esityksestä täältä) sekä Akun (Hirviniemi) ja Iiron (Rantala) pikkujoulushow.
Sirkka Show heittää lavalle räävittömän patologi-terveyskeskuslääkäri Sirkka Pohjantalon. Hahmo on tuttu Kontio & Parmas -sarjasta, jossa sen teki kuten Palatsissakin Kaisa Hela. Mukana on aviomies Heikki Hela ja vierailuesityksissä muitakin koomikkoja.

Miia Selin ja Aimo Räsänen Tampereen Komediateatterin lavalla. Kuva: Kuva: Harri Hinkka
* *
Muut tärpit syksyyn
Jaa niin ne Komediateatterin syksyn muut tärpit. Miten olisi nämä:
- All Female Panel: Paljastuksia -stand up show Ravintolateatterissa 25.9. alkaen (3 esitystä).
- Suomen hauskimmat mamut Ravintolateatterissa 18.9. alkaen (3 esitystä).
- Mikko Alatalo: Hasardihommia 50 v. Palatsissa 8.10.
- Horror & Tease Burlesque Show Palatsissa 10.10.
- Best of Saikkua, kiitos päänäyttämöllä 30.10 alkaen (3 esitystä).
Kari Pitkänen, teksti ja kuvat
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Monologin voisi tehdä ihan vain monologina – arviossa TTT:n Ennen kuin mieheni katoaa
TEATTERI | Riikka Papusen erinomainen roolisuoritus kannattelee Anna Jaanisoon tulkintaa Selja Ahavan kohukirjasta.
Carolus Rex yhdistää Strindbergin klassikon ja valeuutiset – ensi-ilta Telakalla
TEATTERI | Hanno Eskola dramatisoi ja ohjasi Heidi Kiviharjulle ja Jyrki Mänttärille todellisen ammatillisen haasteen. Mistä ihmeestä oikein on kysymys?
Antaa sataa vaan – Tampereen Teatterin Laulavat sadepisarat saa suun hymyyn
TEATTERI | 1950-luvun Hollywood-klassikkoon perustuvan musikaalin joka ikisen esiintyjän ilmeistä ja olemuksesta välittyy tekemisen ilo ja esiintymisen riemu.
”Ei jaksa enää 2020-luvulla kadulle lähteä, kun oli siellä jo 1960-luvulla” – Eriikka Magnusson täytti 80 vuotta
80 VUOTTA | Näyttelijä, ohjaaja Eriikka Magnussonin mielestä Suomen yhteiskunnan tila alkaa kovasti muistuttaa 1950-lukua: ”Kaikkea aikaan saatua edistystä ollaan viemässä pois.”




