Elina (Ella Mettänen) ja Akseli (Verneri Lilja). Kuva: Katri Dahlström
KOLUMNI | Maarit Saarelainen kirjoittaa Tampereen Pyynikin kesäteatterissa ensi-iltansa saaneen Täällä Pohjantähden alla -näytelmän herättämistä ajatuksista.
”Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä.”
”Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi”
Tunnistitko?
Kyllä. Olet oikeassa.
Näin alkaa Väinö Linnan ikoninen klassikkotrilogia Täällä Pohjantähden alla. Teksti sai Sami Keski-Vähälän kristallinkirkkaasti dramatisoiman ja Antti Mikkolan väkevästi ohjaaman ensi-iltansa Pyynikin kesäteatterissa 9.6.2023.
Linnan fiktiivinen teksti on piirtynyt niin vahvasti kansakuntamme kollektiiviseen muistiin, että jokaisessa esityksen lauseessa helähtää historia. Siinä vyöryvät muistot, meidän juuremme.
Täällä Pohjantähden alla -esitys koskettaa, liikuttaa ja menee suoraan sieluun ensimmäisestä kohtauksesta alkaen. Näyttelijäensemble kantaa kiihkeää tarinaa kuin soihtua ikään.
* *
Itänaapurimme Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo sodan lähelle ja iholle. Kuten Pohjantähden saagassakin jokainen sodan turha uhri on jonkun lapsi, veli, sisko, isä tai äiti.
Mieleen nousevat Lauri Viidan säkeet:
”Suvimaisema:
lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männyntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä hei!”
* *
Epäoikeudenmukaisuus ja viattomien kärsimykset lietsovat tyytymättömyyttä. Katkeruus ja viha ovat huonoja kumppaneita demokraattisessa yhteiskunnassa. Vallanhimo ja empatiakyvyttömyys näkyvät myös meillä, meidän ajassamme.
Meidän tulee kunnioittaa jokaista yhteisömme jäsentä yhtä arvokkaana ja tärkeänä. Juuri nyt tarvitsemme Pohjantähden räätäli Halmeen humanismia, uskoa sivistykseen ja koulutukseen.
Me tarvitsemme tätä Pyynikin kesäteatterissa näkemäämme huikeaa draamaa muistaaksemme. Me tarvitsemme taidetta ymmärtääksemme ja saadaksemme perspektiiviä elämäämme.
Ihminen on luotu elämään, ei tappamaan.
Maarit Saarelainen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Saako prosessiajattelusta ja luovuuden mystiikasta työkaluja tavoitteelliseen kirjoittamiseen?
KOLUMNI | ”Luovuus on toisinaan kuin jumala ja saatana samassa sadussa”, Niina Juutilainen kirjoittaa kolumnissaan Kimmo Svinhufvudin kirjoittamisen oppaasta.
Ihmisroskaa ja pullapolitiikkaa: Kiinnostaisiko pienet suuret tapahtumat?
KOLUMNI | ”Pieni tapaus voi olla yhteiskunnallisesti suuri juuri siksi, että ihmiset tunnistavat siinä jotakin itseään laajempaa”, Juho Saari kirjoittaa kolumnissaan.
Vapaus barrikadeilla – Miten Delacroix’n mestariteos puhuttelee vielä kahdensadan vuoden jälkeenkin?
ESSEE | Maalauksen hahmoissa kauneuden ihanteet yhdistyvät kapinan arkiseen todellisuuteen. Teos muistuttaa meitä siitä, miten hauraita käsitteitä ovat demokratia ja vapaus.
Voiko ajatus taiteesta olla taideteos? Pohdintaa Anish Kapoorin näyttelystä Serlachiuksella
ESSEE | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen purkaa esseessään Anish Kapoorin näyttelyssä syntyneitä kysymyksiä taiteesta.