Kuva: Sarah Louise Bennett / EBU
KOLUMNI | Euroviisut huipentuvat tänään lauantaina finaaliin. Suomea edustavien Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen Liekinheitin on ennakkosuosikki, mutta viisuvoittajaa tärkeämpää olisi käydä rehellinen keskustelu Israelin asemasta kilpailussa.
”Suomen ennakkosuosikin asemaa on vaikeaa realisoida varsinaisiksi ääniksi, sillä Israelin osallistumisen ja EBU:n faneja aliarvioivan toiminnan takia lukuisat viisufanit pitkin Eurooppaa ovat hylänneet kisan.”
Kuin seuraisi häiden jatkoilla humalaista setää, joka väittää kivenkovaa kaikille, että ei ole humalassa.
Siltä tämän vuoden Euroviisujen seuraaminen on tuntunut.
On sanomattakin selvää, että viisuyleisön luotto järjestäjätaho EBU:hun on ollut koetuksella. Fanit muistavat hyvin, miten viime vuonna EBU muutti livelähetyksen ääninauhaa niin, että Israelin tuolloisen edustaja Yuval Raphaelin saamat varsin kovaääniset buuaukset korvattiin geneerisillä taputusäänillä. Maineenhallinnan kannalta idea oli hyvä – paperilla. EBU:n PR-tiimi vain sattui unohtamaan, että elämme teknologian ja puhelinvideoiden kulta-aikaa, ja että viisufanit striimaavat ja vähintään videoivat käytännössä kaiken. Totuus ääniraidan manipuloinnista valkeni yleisölle nopeasti – onhan huutamisen ja mylvinnän ja äänenvoimakkuuden ero edelliseen sekä seuraavaan esiintyjään ilmiömäinen.
EBU kuitenkin kiisti sitkeästi väitteet, ja tilanne lakaistiin pikaisesti maton alle.
Siksi olikin yllätys, että tänä keväänä EBU lupasi, että se ei aio koskea livelähetyksien ääniraitoihin tai mykistää yleisöääntä nappaavia mikkejä. Vielä suurempi yllätys oli, että EBU piti lupauksensa. Ensimmäisen semifinaalin livelähetyksessä on kuultavissa selkeästi, miten yleisöstä huudetaan ”vittuun kansanmurha, lopettakaa kansanmurha” (eng. fuck the genocide, stop the genocide) juuri ennen kuin Israelin edustaja Noam Bettan nousee lavalle. Youtubessa olevalta livetallenteelta huuto kuuluu kohdassa 1:00:09, Yle Areenassa taasen kohdassa 58:54.
Kreikan Akylaksen Ferto yhdistelee värikkäästi räppiä ja poppia. Kuva: Corinne Cumming / EBU
* *
Musiikillisesti EBU:lla ei ole valittamista. Taso tämän vuoden viisuissa on äärettömän kova, ja väitän, että jos mikä tahansa tämän vuoden edustuskappaleista lähetettäisiin kisaamaan vaikkapa kymmenen tai viisitoista vuotta taaksepäin, olisi se selkeä voittaja. Raskas musiikki sekä elektroninen musiikki ovat selkeästi tämän vuoden suosituimmat genret, mikä on ilahduttava muutos männävuosien balladimaratooneihin.
Suomen asema ennakkosuosikkina on sekä kiitollinen että armoton – Suomen maine viisumaana on ollut kovassa nousussa koko 2020-luvun, ja Liekinheitin täyttää helposti kahden edeltäjänsä saappaat. Ennakkosuosikin asemaa on kuitenkin vaikeaa realisoida varsinaisiksi ääniksi, sillä Israelin osallistumisen ja EBU:n faneja aliarvioivan toiminnan takia lukuisat viisufanit pitkin Eurooppaa ovat hylänneet kisan. EBU tietää, mitä fanit haluavat (Israelin ulos viisuista kuten Venäjä potkittiin) ja miten Euroviisut voisi pelastaa kasvonsa (potkimalla Israelin ulos viisuista kuten Venäjän), mutta uskallusta tarttua toimeen ei ole.
Sen takia livelähetysten ääniraitoihin koskematta jättäminen näyttäytyy lopulta pelkkänä löyhänä rauhaneleenä. Tämä on jo kolmas vuosi putkeen, kun Israelia vaaditaan kovaäänisesti ulos sekä Suomessa että globaalisti. Kansainvälisen, yli tuhannen musiikki- ja kulttuurialan vaikuttajan allekirjoittaman vetoomuksen ovat Suomesta allekirjoittaneet muun muassa Olavi Uusivirta, Elsi Sloan, Tommy Lindgren, Antti Autio sekä Tiisu-yhtyeen Henrik Illikainen ja Väinö Karjalainen. Kansainvälisesti merkittäviä allekirjoittajia ovat muun muassa Pink Floyd -yhtyeen perustajajäsen Roger Waters, islantilaisyhtyeet Sigur Rós ja Of Monsters and Men, räppäri Macklemore sekä vuoden 2013 viisuvoittaja Emmelie de Forest.
Vuonna 2025 Ylelle luovutettu vastaavanlainen vetoomus keräsi lähes 11 000 allekirjoitusta. Määrä on merkittävä, vaikka ei kansalaisaloitteen minimimäärää hivelekään.
Tšekin Daniel Žižka saattaa olla tämän vuoden musta hevonen. Kuva: Corinne Cumming / EBU
* *
Ulkoinen paine potkia Israel ulos viisuista ei näytä EBU:a juuri liikauttavan. Israelilainen kauneus- ja hiusalan yritys Moroccan Oil on ollut Euroviisujen pääsponsori jo vuodesta 2021 lähtien, ja pääsponsorilta saatava rahasumma on selkeästi sen verran iso, että EBU oli valmis ”uhraamaan” pois yhden päärahoittajamaa Espanjan sekä Islannin, Irlannin, Alankomaiden sekä Slovenian. Moroccan Oilin sponsorius painaa siis vaakakupissa enemmän kuin viideltä osallistujamaalta saatavat osallistumismaksut.
Tässä kontekstissa viisuslogan ”musiikin yhdistämä” (eng. united by music) tuntuu suorastaan irvokkaalta.
Koska Espanja boikotoi viisuja tänä vuonna, viiteen päärahoittajamaahan (Espanja, Italia, Iso-Britannia, Ranska, Saksa) viittaava big 5 -termi on vaivattomasti typistynyt big 4:een. Sinänsä nimenmuutos on oleellinen, sillä jos lähetyksissä puhuttaisiin yhä big 5:sta, joutuisi EBU käymään uudelleen ja uudelleen kiperää keskustelua, miksi viisikko onkin tänä vuonna nelikko.
Samaan sarjaan kuuluvaa kiperää keskustelua käytiin torstaisessa kakkossemifinaalissa. ”Viisuopiston” luennolla käsiteltiin sitä, miten sateenkaariteemat ja Euroviisut ovat kulkeneet käsi kädessä jo kilpailun alkuvuosista lähtien. Esimerkkeinä käytettiin vuonna 1956 Ranskaa edustanutta Dany Daubersonia sekä vuonna 1961 Luxemburgia edustanutta ja kilpailun tuona vuonna voittanutta Jean-Claude Pascalia. Vaikka kumpikaan ei elinaikanaan tullut kaapista, Dauberson eli elämänkumppanikseen kutsumansa naisen kanssa, ja Pascal myöhemmissä haastatteluissa kertoi voittolaulunsa kuvailevan homoseksuaalista rakkautta sekä homoseksuaalisten suhteiden vaikeuksia ne tuomitsevassa yhteiskunnassa.
Historiainsertti on sinänsä ilahduttava asia sekä hyvä muistutus eurooppalaisesta sateenkaarihistoriasta. 1950- ja 1960-luvun sateenkaari- ja viisuhistoriaa käsittelemällä EBU onnistui ikään kuin vahingossa kumoamaan aiemmat väitteensä siitä, että Euroviisut eivät ole poliittinen kilpailu. Insertti ainoastaan todistaa, että viisut nimenomaan ovat aina olleet poliittinen kilpailu, jossa käsitellään poliittisia teemoja, eikä poliittisuus ole kadonnut 2000-luvulla mihinkään. Muun muassa Serbian, Ukrainan, Armenian, Italian ja Unkarin edustajat ovat laulaneet teemoiltaan poliittisia kappaleita, ja jopa voittaneet. Suomikin on kunnostautunut poliittissävytteisissä kappaleissa – olemmehan lähettäneet edustamaan ydinaseita vastustavan kappaleen, tasa-arvoista avioliittolakia kannattavan kappaleen sekä vammaisten oikeuksia puolustavan kappaleen.
Politiikkaa ei siis voi erottaa Euroviisuista. Myös tänä vuonna mukana on poliittissävytteisiä kappaleita. Moldovaa edustavan Satoshin Viva, Moldova! on ylistyslaulu Moldovalle, ja Kroatian Lelekin Andromeda [3] käsittelee kristittyjen vainoamista Ottomaanien valtakunnassa sekä ylisukupolvisia traumoja. Jopa Kreikkaa edustavan Akylaksen Ferto-kappale [4] voidaan tulkita jokseenkin poliittiseksi, sillä kappaleessa sivutaan perheköyhyyttä ja lapsena köyhyydessä kasvaneen tahtoa takoa rahaa, jotta voi tarjota äidilleen kaikki ne asiat ja rikkaudet, joista pystyi aiemmin vain haaveilemaan.
Kroatialainen folkpop-yhtye Lelek yhdistää perinteistä kroatialaista musiikkia moderniin elementteihin. Kuva: Alma Bengtsson / EBU
* *
Vielä muutama vuosi sitten Euroviisujen voittajan arvuuttelu oli iso osa viisukokemusta. Fanikatsomoissa ja internetissä rankattiin niin kappaleet, esiintymisasut, livesuoriutuminen kuin rekvisiittakin, ja viisumeemejä tehtiin viikkoja ennen ja jälkeen kilpailun. Voittajalle oli automaattisesti luvassa mainetta ja mammonaa, mutta ennen kaikkea mahdollisuus kansainväliseen uraan kotimaansa ulkopuolella.
Nyt asetelma on muuttunut. Sillä, kuka voittaa viisut, ei ole enää faniyhteisön silmissä väliä, eikä faniyhteisö itsekään ole enää yhtä eläväinen ja innokas kuin ennen vuotta 2024. Fanien kaikkoamisesta EBU voi syyttää ainoastaan itseään, eikä siihen auta annettavien äänten maksimimäärän tiputtaminen 20:een [5] eikä Israelin yleisradio KAN:lle annettu nootti Israelin viimevuotisen toiminnan takia asetettujen mainostamisohjeiden rikkomisesta. [6]
Israelilaislehti Ynet kertoi hiljattain, että EBU olisi siirtämässä Israelin viisujen aasialaiseen sisarkilpailuun Asiavisioniin. Nähtäväksi jää onko siirto tapahtumassa, sillä viisupomo Martin Green on kiistänyt väitteen ja kutsunut sitä hölynpölyksi. [7]
Jos EBU ei muuta toimintatapaansa, on sillä edessä yhä suurempien boikottien ja mielenosoitusten aalto. EBU:n kaltainen massiivinen toimija selvinnee kasvavasta vastustuksesta ja kaikkoavista faneista. Nähtäväksi jääkin, voivatko EBU ja Euroviisut selvitä menettämättä arvostustaan.
Aisha Benahmed
70. Eurovision laulukilpailu käydään Itävallan Wienissä. Finaali alkaa lauantaina 16.5.2026 kello 22.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mansi Styczin tuikkiva perintö – teatterivaikuttaja täytti 80 vuotta
KOLUMNI | ”Olet tehnyt elämäntyölläsi Tampereesta monipuolisemman teatterikaupungin kuin ehkä itse tajuatkaan”, Anne Välinoro kiittää Mukamaksen teatterinjohtajaa.
Suomen historia kivikaudelta Agricolaan (ja muuta proosaa)
KOLUMNI | Olivatko saame ja suomi alueemme ensimmäiset kielet? Mitä kieliä täällä on puhuttu? Mitä ”suomen kieli” tarkoittaa, Pekka Henttonen kysyy.
Sota, rauha ja manga
ESSEE | Topi Lepojärvi kirjoittaa kahdesta mangasarjasta ja pohtii, mitä kuka tahansa lukija voi niistä löytää sekä rauhattoman maailmanpolitiikan että oman arjen eettisten valintojen keskellä.
Demarien kannattajia ei kiinnostanut riittävästi – Itäsuomalaisen loppu on paha isku journalismille ja itäiselle Suomelle
KOLUMNI | Itäsuomalaisen kuolema on menetys, johon suomalaisella journalismilla ja Itä-Suomella ei olisi varaa, kirjoittaa Pasi Huttunen kolumnissaan.