Kiirehdi, sillä Iso Omena kutsuu! Vielä ehtii kuuntelemaan Santtu-Matias Rouvalia Tampere Filharmonian puikoissa

19.01.2023
Rouvali6580 1920x1280@Ville Hautakangas

Santtu-Matias Rouvali. Kuva: Tampere Filharmonia / Ville Hautakangas

MUSIIKKI | Tampereen Filharmonian kevät on muhkean orkesterisoiton ja erityisesti Richard Straussin juhlaa. Santtu-Matias Rouvali johtaa tänä keväänä Tampereella vielä viisi konserttia.

Kari Pitkänen

Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali on raivannut itselleen tien klassisen esittävän musiikin eliittiin, ja pian joudumme sanomaan hänelle Tampereella näkemiin – ainakin hetkeksi.

Rouvali keräsi juuri melkein pidäkkeetöntä suitsutusta johtaessaan kahden viikon ajan New Yorkin filharmonikkoja, yhtä uuden maailman arvostetuimmista orkestereista.

”Rouvali oli Beethovenin toisen sinfonian parissa aivan loistava”, kriitikko Zachary Woolfe kehui Aamulehden siteeraaman The New York Timesin mukaan.

”Rouvalin johtama esitys sai toivomaan, että häntä saisi kuulla täällä vielä enemmän”, ylisti Joshua Barone puolestaan Igor Stravinskyn Kevätuhrin tulkintaa.

Suomalaismaestro on nyt ehdolla saman Yhdysvaltain itärannikon superbändin ylikapellimestariksi.

Tätä ennen Rouvali onkin vakuuttanut joka puolella, viimeksi Göteborgissa. Tampere on ollut tukevasti hänen taskussaan jo vuosia.

Fantasiaa Berliozilta

Jos ja kun New York tai joku muu nappaa Rouvalin, hän ei ehdi täällä juurikaan johtaa.

Tamperelaisilla ja kaikilla muillakin onkin vielä tänä keväänä mahdollisuus kuulla Santtu-Matiasta kolmessa konserttikokonaisuudessa. Niistä peräti kahdella on poikkeuksellisesti kaksi esityskertaa peräkkäisinä päivinä.

Luvassa on orkesterimusiikin juhlaa koko rahan edestä. Se käynnistyy 26.1.2023 kello 19, kun Rouvali johtaa Tampere-talossa Richard Straussin Don Quijoten sekä Hector Berliozin suositun Fantastisen sinfonian.

Tampere Filhamonian konsertti uusitaan heti perjantaina 27.1. Solistina soittaa sellisti Joona Pulkkinen.

Rouvali6121 square@Ville Hautakangas

Kuva: Tampere Filharmonia / Ville Hautakangas

Kevät huipentuu Straussiin

Lisää Rouvalia on luvassa 2. ja 3.3.

Ohjelmassa on Pēteris Vasksin viulukonsertto Kaukainen valo (lumoava teos!) sekä Dmitri Šostakovitšin Sinfonia numero 7 ”Leningrad”. Sen pärskeet lyövätkin nykyisenä maailmanaikana pitkälle Venäjän rajojen yli.

Näkemiin, Santtu-Matias -konsertti eli Filharmonian kauden päätös on vuorossa 27.5.

Konsertissa on kaksi ennakkoon ilmoitettua teosta Richard Straussilta, jota Rouvali selvästi arvostaa: Also sprach Zarathustra eli Näin puhui Zarathustra sekä Ein Heldenleben, Sankarin elämä.

Jäähyväiset ovat varmasti kaihoisat, mutta sankarin elämä – se jatkuu.

Tampere Filharmonian konserttiliput Tampere-talon lipunmyynnistä, Kulttuurimyymälä Aplodista, Lippu.fi-palvelusta-palvelusta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua