Savoy JAZZFestin avaava Samara Joy. Kuva: Meredith Truaux
MUSIIKKI | Maaliskuun alussa Helsingissä viidettä kertaa järjestettävän tapahtuman monipuolisen ohjelman on laatinut festivaalin uusi taiteellinen johtaja, basisti Kaisa Mäensivu.
”Olen tyytyväinen siihen, että voimme esitellä sekä jazzin supertähtiä että nousevia tähtiä.”
Kikka Holmberg
Jazzinystäviä hemmotellaan Savoy JAZZFestin konserteissa Helsingissä 2.–5.3. Viidettä kertaa järjestettävän tapahtuman monipuolisen ohjelman on laatinut festivaalin uusi taiteellinen johtaja, basisti Kaisa Mäensivu. Konserttien sarjan avaa 23-vuotias jazz-laulaja Samara Joy (2.3.), joka vastikään palkittiin sekä parhaan uuden artistin että parhaan jazzlaulualbumin Grammylla.
– On valtavan iso juttu, että Samara Joy voitti parhaan uuden artistin Grammy-palkinnon vain pari viikkoa ennen esiintymistään meillä Savoyssa, Kaisa Mäensivu iloitsee.
Mäensivu kertoo ohjelmistoa laatiessaan ottaneensa teemaksi sen, että kaikki parhaat pitäisi saada mukaan.
– Lähdin siis aika korkealta. ja olen tosi tyytyväinen kattaukseen, joka saatiin luotua. Olen myös tosi tyytyväinen esiintyjien monipuolisiin taustoihin ja siihen, että voimme esitellä sekä jazzin supertähtiä että nousevia tähtiä.
New Yorkissa asuva ja Manhattan School of Musicista valmistunut Mäensivu halusi ohjelmistovalinnoissaan hyödyntää omaa NYC-taustaansa.
– New Yorkissa asuessa pääsee aika hyvin kartalle jazzmaailman uusista tuulista, Mäensivu sanoo.
– Tästä on esimerkkinä sunnuntain Chien Chien Lu / Richie Goods -konsertti, jossa kuullaan jazzin uusia tuulia.
Mäensivu odottaa innolla myös perjantain 3.3. konserttia, jossa hän on itse lavalla kitaristitähti Kurt Rosenwinkelin kanssa.
Rosenwinkelin kaksiosaisen konsertin ensimmäisessä osassa soivat kitaristin vuonna 2017 ilmestyneen Caipi-levyn brasilialaisteemaiset kappaleet Ed Partykan johtamalle UMO Helsinki Jazz Orchestralle uudelleen sovitettuina.
![Savoy JAZZFest puffi 2 Kaisa Maensivu kuva Lindsey Thoeng](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/Savoy-JAZZFest-puffi-2-Kaisa-Maensivu-kuva-Lindsey-Thoeng.jpg)
Savoy JAZZFestin taiteellinen johtaja, basisti Kaisa Mäensivu. Kuva: Lindsey Thoeng
Toisessa osassa esiintyy kvartetti, jossa Rosenwinkelin ja Mäensivun lisäksi soittavat saksofonisti Seamus Blake ja rumpali Joe Peri.
Konsertissa kuullaan yhtyeen jäsenten sävellyksiä sekä kyseiselle kokoonpanolle sovitettuja jazzstandardeja. Kvartetilla on konsertti myös Oulun musiikkijuhlilla 1.3.
– Lauantaina kuullaan yhtä jazzmusan isoimmista elävistä legendoista, basisti Dave Hollandia, joka on tietenkin basistina minulle henkilökohtaisesti tärkeä kiinnitys, Mäensivu hehkuttaa.
Holland konsertoi Savoy-teatterissa kitaristi Kevin Eubanksin ja rumpali Eric Harlandin kanssa. Trio esiintyy myös Turku Jazz Festivalilla 3.3.
Pianisti Gerald Clayton esiintyy all stars -kokoonpanonsa kanssa 4.3. White Cities: A Musical Tribute to Charles White -konsertissa. White Cities -teos on saanut inspiraationsa kuvataiteilija Charles Whiten (1918-1979) kantaaottavasta muraalisarjasta Five Great American Negroes (1939–1940).
![Savoy JAZZFest puffi 3 Dave Holland](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/Savoy-JAZZFest-puffi-3-Dave-Holland.jpg)
Savoy JAZZFestin lauantaina kuullaan yhtä jazzin isoimmista elävistä legendoista, basisti Dave Hollandia. Kuva: Savoy JAZZFest
– Gerald Clayton on upea pianisti. On kiinnostavaa kuulla hänen uutta projektiaan, jossa on mielenkiintoinen instrumentaatio, Mäensivu luonnehtii.
Claytonin kooonpanossa soittavat vibrafonisti Joel Ross, trumpetisti Marquis Hill, saksofonisti Logan Richardson sekä kitaristi Jeff Parker. Konsertti kuullaan myös Tampereen G Livelabissa 3.3.
Festivaalin päättää sunnuntaina 5.3. esiintyvä vibrafonisti Chien Chien Lun ja basisti Richie Goodsin johtama Connected-kvintetti. Savoy JAZZFestin konsertti on yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa.
Savoy JAZZFest Helsingin Savoy-teatterissa 3.–6.3.2023.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Fantazyas kuljetti Tiberin vetten äärelle – Sastamala Gregoriana uudistuu ensi vuoden jälkeen, ja se on vain hyvä asia
KONSERTTI | ”Musiikissa ei ole mitään rajoja. Kaikkien maailman johtajien pitäisi olla muusikoita”, taiteellinen johtaja Michael Fields viestitti salintäydelle kuulijajoukolle.
Raahen Rantajazzeilla tuttuja suosikkeja mutta myös yllätyksiä oopperasta arabi-andalusialaisiin muwashah-lauluihin
FESTIVAALI | Vuodesta 1989 lähtien järjestetyt Rantajatsit esittelee valikoiman kiinnostavia artisteja jazzin piiristä ja sen ulkopuolelta Raahessa ja sen lähiympäristössä.
Odysseus-kaupunkifestivaalilla musiikilliset raja-aidat kaatuvat – jazz soi nyt Korjaamolla
FESTIVAALI | Kolmena kesänä Helsingin edustalla sijaitsevalla Lonnan saarella soitettu Odysseus on nyt muuttanut maankamaralle Kulttuuritehdas Korjaamolle.
Tältä tuntui Bruce Springsteen ja The E Street Band etukatsomon paikoilta nähtynä
KOLUMNI | Eturivin pikkupojat saivat lahjaksi huuliharpun, täti-ihminen pääsi pussaamaan tähteä poskelle ja lähes kaikki eturivin tosifanit pääsivät koskettamaan superkuuluisuutta.