Lukupäiväkirja 2026: Osa 8 – Purkkitrilogia ja muuta lukemisen arvoista

Kuva: Mikko Saari

Syyskuun alkaessa syksyn uutuuksia alkaa pikkuhiljaa saapua. Olen oikein mainiossa asemassa ottamaan niitä vastaan: lukemattomia kirjoja ei ole tolkutonta määrää, eikä kirjoittamattomia arvosteluja. Antaa siis tulla syksyn kirjoja: olisipa hauska nähdä varausten määrän vähän tuosta laskevan ennen kuin kevään kirjojen varaaminen alkaa – viime vuonna ensimmäiset kevään uutuudet ehtivät juuri ja juuri syyskuun lukupäiväkirjaan, valtaosa sitten lokakuulle.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten jo julkaistuihin arvioihin. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne joskus lähitulevaisuudessa.

* *

Kuvakirjat

Petra Heikkilä & Mirkka Eskonen: Todellinen ystävä (S&S 2026) – Mainion Huolisyöppö-kirjan tehneen kaksikon uusi kuvakirja kertoo pojasta, jonka unelma toteutuu kun isä tuo kotiin pahvilaatikon. Sieltä löytyy koira! Kodinvaihtaja Nero on taitava pikku pentu, joka hurmaa koulukaveritkin. Yllättävät tapahtumat pistävät kuitenkin asiat uuteen järjestykseen ja silloin selviää, kuka on todellinen ystävä. Omintakeinen kirja kertoo lapsen mielikuvituksesta ja ystävyydestä.

Vuokko Hurme & Väinö Heinonen: Housuvaaran huvipuisto – Huvipuistotietoa hurjastelijoille (Into 2018) – Ensimmäinen Housuvaara-kirjoista esittelee huvipuistoja. Millaisia huvipuistoja maailmalta löytyy, millaisia laitteita niissä on, missä on oudoimmat ja hurjimmat? Kirja yhdistelee tarinallista kuvakirjaa ja tietosivuja toimivalla tavalla. Sinänsä tämä tuntui ehkä jollain tapaa kömpelöimmältä kolmesta Housuvaara-kirjasta, mutta ihan näppärä paketti huvipuistotietoa tässä kuitenkin on ja siinä sivussa sitten sopivasti pöhkö juonikuvio Tildan ja Matin naapuriin yllättäen rakennettavasta huvipuistosta. Kirja kyllä herättää halua lukea lisää huvipuistojen historiasta; tukeva kuvitettu tietokirja huvipuistoista olisi kyllä paikallaan.

Emma Jansson: Pohjolan eläimet (Lasten Keskus 2026, suom. Selma Öhman) – Luontopolulla-sarja jatkaa erilaisten eläinten esittelyä. Nyt vuorossa ovat Pohjolan eläimet. Kirjassa esitellään nisäkkäitä: hirvieläimiä, suurpetoja ja pienempiä eläimiä. Kuvitus on tuttua Janssonia: pikkutarkkaa, värikästä ja selkeää, teksti taas yksinkertaista, tiivistä ja eläimistä perustietoja kertovaa. Tuntuihan tämä jo viidennessä osassa vähän tutulta, piti tarkistaa että eikö tästä aiheesta muka vielä ollut kirjaa.

Triinu Laan: Luuranko-Juhanin loppuelämä (WSOY 2026, suom. Heli Laaksonen, kuv. Marja-Liisa Plats) – Palkittua lastenkirjallisuutta maailmalta -sarja ei petä vieläkään. Virolaisissa kuvakirjoissa on ollut oma viisto huumorinsa. Niin on tässäkin kirjassa, jossa koulun anatomialuuranko jää eläkkeelle ja muuttaa maalle kahden vanhuksen kesäkeittiöön viettämään leppoisaa elämää. Jokunen seikkailukin mahtuu mukaan. Hauska kirja käsittelee siinä sivussa elämän rajallisuutta ja kuoleman lähestymistä, mutta kovin leppoisalla tavalla. Neonpinkkiin tehosteväriin nojaava muuten mustavalkoinen kuvitus on oikein mainiota ja Heli Laaksosen suomennos toimii hyvin, maalaisvanhusten repliikkien kääntäminen lounaismurteelle on hyvä idea. Arvioni Kirjavinkeissä.

Deborah Marcero: Purkissa (Kumma 2021, suom. Mari Nurminen) – Pieni Leevi-pupu keräilee purkkeihinsa kaikenlaisia asioita: niittyleinikkejä, sulkia, sydämenmuotoisia kiviä, mutta myös kirsikanpunaista valoa, lumisadetta enteilevää tuulta ja kukkaan puhjennutta kevättä. Tartuin tähän, kun syksyllä on tulossa kiinnostavalta näyttänyt Marceron kirja ja näin tämän vanhemman teoksen kirjastossa. Onhan tämä viehättävä: Marcero kuvittaa hyvin ja kirjassa on kaunis sanoma hetkeen tarttumisesta. Arvioni Kirjavinkeissä.

Deborah Marcero: Purkista (Kumma 2022, suom. Mari Nurminen) – Tässä kirjassa purkkeihin pakataan erilaisia tunteita. Leevi-pupu sulloo purkkiin ensin pelon ja pistää sen kaappiin piiloon. Sitten purkkiin menee suru, vähän nolo innostuminen, viha, yksinäisyys ja kaikki muutkin tunteet. Lopulta kaappi on täynnä purkkeja, eikä viimeinen tunnepurkki enää mahdu sisään – ja kaikki purkit hajoavat ja Leevin on opittava elämään tunteidensa kanssa. Tunnekasvatuskirjallisuutta siis, mutta ei liian saarnaava, ja piirrosjälki on kaunista. Toimii siis! Arvioni Kirjavinkeissä.

Deborah Marcero: Toiveiden purkki (Kumma 2025, suom. Mari Nurminen) – Kolmannessa purkkisarjan kuvakirjassa purkkeihin kerätään toiveita ja unelmia. Mutta miten käy, kun katastrofi hävittää kaikki purkit ja niihin säilötyt toiveet? Kun toiveet tuhoaa luonnonilmiö, ei vaadi kovin paljon tulkita kirjaa ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Viesti on onneksi toiveikas: uusia unelmia saa vanhojen tilalle. Kauniisti kuvitettu kuvakirja täydentää hienon kirjakolmikon.

Sanna Pelliccioni: Onnin kotona (Etana Editions 2026) – Tuplakirja sisältää kaksi aikaisempaa Onni-kirjaa: Onni-poika ja parvekeviidakko on vuodelta 2019 ja Onni-poika keittiössä vuodelta 2021. Molemmat ovat loppuunmyytyjä. Ne sopivat aiheiltaan oikein mainiosti yhteen. Ensimmäinen tarina kertoo viljelysuunnitelmista kodin parvekkeella ja toinen ruoanlaitosta. Kummassakin on samaa ihastuttavaa arkisuutta, josta Onni-kirjoissa pidän. Yksinkertainen kuvitus, selkeä teksti, elämänläheisyys ja tavallisuus – siinä näiden kirjojen salaisuus. Vanhojen, jo loppuunmyytyjen kirjojen paketoiminen tuplakirjoiksi on oivallinen idea. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Kaunokirjallisuus

Kate Atkinson: Shrines of Gaiety (Doubleday 2022) – Tämä suomentamaton Atkinsonin tarttui pokkarina matkaan reissulukemiseksi. 1920-luvun Lontooseen sijoittuva tarina kertoo alamaailmasta, yökerhoista ja niitä pyörittävästä Nellie Cokerista ja tämän lapsista, ja rehellisistä ja kieroista poliiseista, jotka molemmat haluavat Cokerin tuhoa. Asetelma on dekkarimainen, mutta yhden selkeän juonen sijasta tässä on verkosto erilaisia haluja ja tarpeita, joiden välillä Atkinson punoo mutkikkaan monen kertojan ja näkökulman kuvion. Kiehtova kuvaus siitä, miten ahneus johtaa ihmisen turmioon, ja 1920-luvun villit vuodet tarjoavat mielenkiintoiset puitteet tarinalle. Arvioni Kirjavinkeissä.

Marguerite Duras: Puoli yksitoista kesäiltana (Kirjayhtymä 1963, suom. Marketta Ruoppila-Martensen) – Tämä piti lainata, jotta saisin kannesta paremman kuvan, mutta tulipa sitten luettuakin. Ensimmäinen suomennettu Durasin teos on tiivis romaani kuumasta kesäpäivästä Espanjassa. Ranskalaiset turistit pysähtyvät pikkukaupunkiin matkalla Madridiin myrskyn vuoksi. Kaupungissa on tapahtunut julma intohimomurha ja murhaaja on pakosalla. Lomalaisten keskuudessa taas on pettämisdraamaa, alkoholismia ja muuta sekavuutta. Kirjassa on vahva tunnelma, vähän sekavuutta ja paljon suuria tunteita. Ajankuva näkyy viehkosti monessa yksityiskohdassa.

Anu Holopainen: Pahansyöjät (Myllylahti 2026) – Kokeneen kirjoittajan fantasiakirja on jännittävä kertomus nuoresta Ksiia-tytöstä, jonka Jumalat valitsevat palatsiinsa laulajaksi kauniin äänen vuoksi. Palatsissa kaikki on vähän vinksallaan, eikä Ksiia pysty asettumaan aloilleen muiden tavoin. Keitä Jumalat todella ovat ja mistä heidän valtansa tulee? Loppuratkaisu tuli aika tiiviisti, mutta toisaalta kirja oli mukavan napakka kokonaisuus, ja tuntui raikkaalta. Jonnekin lasten- ja nuortenkirjojen välimaastoon osuva teos sopii hyvin fantasiatarinoiden ystäville.

Matti Järvinen (toim.): Mandariinin tytär ja muita vanhoja kertomuksia (Nysalor 2017) – Viidentoista novellin kokoelma varhaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituksia. Tekstit ovat pääasiassa 1800-luvulta, pari kirjoitusta on aivan 1900-luvun alusta. Mukana on tänä päivänä heikosti tunnettuja kirjailijoita, vain harva nimistä oli ennalta tuttuja. Osa teksteistä on nykymittapuulla aika köykäistä tai yksioikoista tavaraa, mutta mahtuipa mukaan muutama kiehtovampikin tapaus. Kaikenkaikkiaan kokoelma on kiinnostava historiallinen välipala, onneksi Järvinen on malttanut toimittaa laajasta aineistosta näin tiiviin kokonaisuuden.

Siri Kolu: Alle aallon (Tammi 2026) – Uuden Kaksoismaailmat-trilogian avausosassa helsinkiläinen Elektra näkee unia Atlantiksen tuhon hetkistä. Toistuvat unet vaikuttavat todellisilta. Samalla Atlantiksessa toinen Elektra näkee unikuvia tulevaisuudesta. Voiko yhteyskanavaa käyttää Atlantiksen pelastamiseen? Jännittävä seikkailuromaani on hyvää fantasiaviihdettä lapsille. Vähän tässä jo pohjustettiin seuraavan osan asetelmaa ja sekin kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.

Atte Koskinen: Ääri (WSOY 2026) – Koskisen esikoiskokoelma oli kovin niukka, siinä oli hyvin vähän sanoja, eikä tässä uudessakaan varsinaisesti sanojen runsaudella revitellä. Ensimmäinen osio tarjoilee poesialaista fragmenttia, toinen vähän pidempiä melkein-kappaleita ja kolmannessakin ote on niukka jos asettelu onkin vapautuneempaa. Paljon on pilkkuun päättyviä virkkeitä, selkeän ja definitiivisen äärellä ei siis olla. Aiheistossa on paljon muistamista, odottamista, pysähtymistä.

Sirpa Kähkönen: Marius (Siltala 2026) – Yhdenpäivänromaani elokuisesta hellepäivästä puutarhamajassa. Kuusikymppinen runoilija Lili odottelee ja muistelee. Marius on ihastuttava nuori ranskalainen vieras, jonka pitäisi vielä tulla käymään ennen lähtöään. Lili muistelee nuoruutensa kuumaa romanssia Pariisissa, ystävä vierailee, elämän rajallisuus mietityttää. Pieneen kirjaan on saatu paljon kiinnostavaa ainesta ja teksti on taitavan kirjailijan luotettavaa työtä. Hieno kirja, sopii hyvin tällaiseen loppukesän tunnelmaan. Maija Käännän arvio.

Elli Leppä: Materian unet (Nysalor 2022) – Runoteos etsii yhteyttä tavarahakuisen elämäntavan ja ekosysteemin kantokyvyn välillä. Leppä on selkeäsanainen, liikoja konstailematon runoilija, jolla on painavasti sanottavaa. Tässäkin teoksessa runoissa yhdistyvät yhteiskunnallinen sanoma ja luonnontieteelliset näkökulmat, saarnaamatta ja luennoimatta. Ihmisenä elämisen vaikeutta nykyajassa, tavaranhamstraamisen mahdottomuutta, oivaltavia ajatuksia – Leppä on kyllä erinomainen.

Elli Leppä: Hirviöiden sukua (Nysalor 2021) – Tässä toisessa runokokoelmassaan Leppä kirjoittaa hirviöistä, ruumiillisuudesta, riittämättömyydestä ja ulkopuolisuudesta. Kenestä tulee hirviöitä, kenet suljetaan yhteisön ulkopuolelle? Miltä nainen saa näyttää, miten käyttäytyä? Verrattuna Pikivälkkeen tieteellisyyteen tämä oli vaikeammin lähestyttävä tapaus, mutta yleensä kun arkkityypeissä mennään vanhan viisan naisen ja noidan kentälle, ollaan kiinnostavien asioiden äärellä, eikä tämä runokokoelma tee sen suhteen poikkeusta.

Maria Mustranta: Me olemme päättäneet (Myllylahti 2026) – Oivallinen Te olette liian nuoria saa jatkoa. Edellisen kirjan päähenkilö Joni tapaa vuosien takaa tutun Erkan, joka asuu paikallisessa nuorisokodissa. Kotia uhkaa lakkautus ja Joni ystävineen alkaa vastustaa nuorisokodin sulkemista. Hanketta vastustetaan yllättävän vahvasti ja edellisestä kirjasta tuttu porukka alkaa penkoa vastustuksen taustoja. Löytyyhän sieltä taas hämärää suhmurointia. Vauhdikas romaani jatkaa politiikan tekemistä näkyväksi ja ymmärrettäväksi nuorille lukijoille.

Jari Mäkipää: Yötärinöitä eli naurattavan karmivia kertomuksia (Orava-kirjat 2026, kuv. Teemu Juhani) – Viisitoista kamalaa kertomusta, jotka naurattavat ja karmivat vaihtelevissa suhteissa. Moni näistä on aika hupsuja juttuja, mutta joukossa on kyllä muutama ihan kunnolla karmivakin. Aiheissa on klassikkokamaa eli mörköjä sängyn alla, vampyyreitä ja zombieita, mutta myös vainoavia skuutteja, temutettu robottipikkuveli Teemu ja aaveita jahtaava somettaja. Teemu Juhanin kuvitus piristää kirjaa. Höpsöjen kauhujuttujen ystäville tästä irronnee kyllä useammat pelästyneet naurut. Sari Passaron arvio. Arvioni Kirjavinkeissä.

Aura Nurmi (toim.): Voidaan puhua jossitellen (Kosmos 2019) – Satunnaispoiminta kirjaston nuortenosaston runohyllystä sisältää nuorten kirjoittajien runoja, joita Aura Nurmi on koonnut työssään nuorten runo- ja spoken word -työpajoissa ja nuorten open mic -klubeilta. Materiaalia on kertynyt myös vankiloista, eli vahvasti outsider art -hengessä mennään. Nämä ovat kuulemisen arvoisia ääniä, joilla on mielenkiintoista sanottavaa. Isoin moite kirjaa kohtaan onkin se, miten lyhyt se on, tähän olisi tutustunut syvemminkin.

Kreetta Onkeli: Hyödyttömät päivämme (Otava 2026) – Kirjan alussa kaksi teinipoikaa on joutumassa oikeuteen. Kyse on jostain rahoista, mutta mitä on tapahtunut? Sitä kirja alkaa purkaa. Kaksi joutilasta nuorta miestä kohtaa ja alkaa ajelehtia kesäisessä Helsingissä kahdestaan. Kohtaaminen vanhan naisen kanssa ratikassa muuttaa kesän suuntaan ja pian ollaan raiteilla, joissa ajatus hyvän tekemisestä johtaakin aina vain kasvaviin hankaluuksiin. Näppärästi rakenneltu tarina antaa näkökulmaa syrjäytymisen reunalle. Maija Käännän arvio.

Ellen Strömberg: Syksy on syvältä (S&S 2026, suom. Arja Kantele) – Pari oikein oivallista nuortenromaania kirjoittanut Strömberg on nyt tehnyt vähän nuoremmille nuorille tällaisen päiväkirjaromaanin, jossa genrelle uskollisesti riittää varhaisteinien draamaa ja noloja tilanteita. Ebba on muuttamassa kuutosluokan jälkeen Vaasasta Uumajaan äidin poikaystävän kotiin, mutta sitä ennen täytyy maksimoida coolius vanhassa koulussa. Luvassa on suuria tunteita, syvällisiä ajatuksia, massiivista mokailua ja vähän kolhiutuneita ystävyyssuhteita.

* *

Tietokirjallisuus

James Hollis: The Middle Passage (Inner City Books 1993) – Jungilaista näkökulmaa keski-iän kriisiin. Lyhyt kirja on tiivistä ja paikoin vähän työlästä tekstiä, mutta Hollisilla on hyviä näkemyksiä elämän keskipäivän synkkiin metsiin. Tämä keski-iän kriisejä synnyttävä elämänvaihe on oivallinen tilaisuus päästä yhteyteen itsensä kanssa, tiedostaa kuka on, ja elää elämän jälkipuolisko täyttymyksellisempänä ja paremmin itsensä tuntevana. Pitkää parisuhdetta puolisoiden individuaatioprosessi toki koettelee, mutta niin koettelee sekin, että mitään individuaatiota ei tapahdu ja kumpikin sekoilee menemään. Ajatuksia herättävä kirja, kyllä tässä jungilaisessa analyysissä jotain on.

Anna Lowenhaupt Tsing: Lopun aikojen sieni – Elämää kapitalismin raunioissa (Tutkijaliitto 2020) – Tästä kirjasta oli paljon puhetta sen ilmestymisen aikoihin, joten kun se tuli kirjaston tyrkkyhyllyssä vastaan, se oli helppo napata mukaan. Kirja on tutkielma tuoksuvalmuskasta eli matsutakesta, Japanissa suuresti arvostetusta sienestä, sen kasvuolosuhteista Oregonissa, Yunnanissa ja Japanissa, ja sen poimintaan liittyvistä erityispiirteistä. Suomessakin poiketaan, mutta ei kovin paljon. Vähän teoreettinen ja poukkoileva, mutta myös kiinnostava.

Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä: Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko 2016) – Tarinaa ja tietoa yhdistelevä kirja kertoo pörriäisistä. Lapsijoukko ryhtyy pörriäisagenteiksi ja saa mehiläisiä hoitavilta papoilta erilaisia tehtäviä, joilla parantaa mehiläisten ja muiden mesipistiäisten oloja. Näitä ohjeita voi lukijakin sitten noudattaa. Kirja kannustaa käytännön toimiin luonnon auttamiseksi. Pelliccionin herkkä kuvitus on taas kerran ihastuttava ja tietopuoli on vankkaa, joten tähän Nähdään majalla -sarjaan pitää selvästi tutustua laajemmin. Arvioni Kirjavinkeissä.

Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä: Nähdään majalla, lintuagentit (Sammakko 2017) – Nähdään majalla -sarjan toisessa osassa huomio keskittyy lintuihin. Edellisosan tapaan kirja yhdistelee kuvakirjaa, tietokirjaa ja työpajaopasta, eli samoissa kansissa on tietoa linnuista, tarina lintujen (hurmaavien pikkutyllien) suojelemisesta ja ohjeita työpajoihin ja toimintaan lintujen hyväksi. Kuvitus on kaunista, ohjeet käytännöllisiä ja tarina hyvä, joten kokonaisuus toimii.

Elizabeth Robins Pennell: Herkuttelun hurmaa – Nainen ja syömisen ilot (Punos 2026, suom. Tuija Tuomaala) – Villiä herkuttelukirjallisuutta 1800-luvun lopusta! Yhdysvaltalaisen, mutta paljolti Lontoossa asuneen kolumnistin ruokakirjoitukset esittelevät 1800-luvun eurooppalaista ja yhdysvaltalaista ruokakulttuuria. Ylistystä lauletaan merianturalle, ostereille, kevätkananpojille ja monille muille herkuille. Kirjasta saa paljon inspiraatiota ruokalajeihin, jos on sellaiseen kallellaan, joskin Pennellin summittaiset reseptit voivat aiheuttaa päänvaivaa. Iloinen suhde ruokaan on riemastuttavaa. Punoksen sivuilta löytyy taustatietoa kirjasta ja kirjailijasta; tällaisessa vanhan kirjan julkaisussa nämä taustatiedot olisi voinut aivan hyvin sisällyttää kirjan kansien väliin kaikkien lukijoiden löydettäväksi.

Jaakko Yli-Juonikas: Vaurioituneiden aivojen painajaiset (Siltala 2026) – Äkkiväärän kirjallisen leikittelijän ja rajojenkoettelijan esseekokoelma sisältää kuusi esseetä, jotka ovat luisu kaltevalla pinnalla järkevästä tolkuttomaan – tai siltä se suunnilleen tuntuu. Tolkullisimmat esseet tuntuvat suhtkoht tavanomaiselta taiteen ja kulttuurin pohdiskelulta, mutta kuten ilma pihisee vuotavasta renkaasta, järkevyys valuu tästä kokoelmasta pihalle. Pitkä nimiessee on tietoisen huonosti ja rajoitteellisesti kirjoitettu katsaus italialaisen jännityselokuvan maailmaan ja kovin työlästä luettavaa. Viimeisen esseen pointti karkaa jonnekin tahallisten (?) virheiden sekaan. Suosittelisiko tätä? En tiedä vielä yhtään. Mikko Lambergin arvio.

* *

Sarjakuvat

Erik Svetoft: Spa (Jalava 2026, suom. Marja Luoma) – Kauhua kylpylässä. Ensiluokkainen kylpylä- ja kongressihotelli tarjoaa puitteet käsittämättömille tapahtumille. Kummallisia asioita kohtaavat niin asiakkaat kuin henkilökuntakin. Kylpylän johtaja käy läpi oman romahduksensa, työpaikkakiusaaminen rehottaa, asiakkaita katoaa ja kaikkialla vallitsee todella omituinen tunnelma. Paikoin teos on todella ihastuttavan häiriintynyt ja outo, eikä missään nimessä selittele asioita liikaa. Välillä asiakkaiden tylsämielinen tuijotus tympi, etenkin kun henkilöiden erottaminen toisistaan kävi vähän vaikeaksi. Omituisten asioiden ystäville tämä on herkkupala, selityksiä kaipaaville sekava painajainen. Kimmo Ylösen arvio.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua