Sirpa Kähkönen. Kuvat: Siltala / Laura Malmivaara
KIRJAT | Sirpa Kähkönen osaa kirjoittaa herkästi ja hauskasti tapahtumista, jotka ovat muistoina merkityksellisiä. Muistelun moninaisuuden Kähkönen taitaa täydellisesti.
”Teksti kertoo paljon vaikka etenee rauhallisesti, itseä ja muita pohtien ja miettien.”
ARVOSTELU
Sirpa Kähkönen: Marius
- Siltala, 2026
- 216 sivua.
Lili herää hitaasti kauniiseen aamuun ja muistelee edellistä päivää, iltaa ja yötä, kun nuori Marius oli hänen luonaan. Vanha koira Rauha liikehtii ympäriinsä ja rauhallinen aamu saa Lilin miettimään myös menneitä. Samalla hän miettii mahdollista tulevaa.
Lili on nuoren ranskalaisen Mariuksen lumoissa, mistä johtuen hän miettii kaikkea muuta: läheistä isoäitiä, matkoja, tavaroitakin, joita on elämän aikana kerääntynyt.
Lili asuu siirtolapuutarhamökissä, josta voi pyöräillä kaupungille. Lähellä tosin kulkee myös raitiotie, mutta juuri nyt hän menee mieluummin polkupyörällä saunomaan Merihakaan, jossa on tuttu perinteinen sauna.
Lili on matkustellut paljon ja hänellä on ollut varallisuutta hankkia rakastamaansa taidetta. Lili havainnoi ympäristöään, huomaa uudistukset ja kaupungin pienet suuret muutokset.
Rauhaa ulkoiluttaessaan Lili tapaa naapurin, koiransa Reinon kanssa ulkoilevan Nannan, johon päättää vihdoinkin tutustua.
Marius-romaani (Siltala, 2026) kuvaa rauhallista eloa mökissä ja sen ympäristössä. Kaikki tapahtuu yhden kesäisen vuorokauden aikana.
Lili on 60-vuotias, häntä ajatteluttaa ikä ja nuori rakastaja. Hänelle lapsuus, nuoruus ja vanhempien sukulaisten ja tapahtumien muisteleminen on arkipäivää. Lili tuntee oman historiansa. Hän matkusti, sairasti, ja tapasi ihmisiä. Oli taiteentutkija Peter, jonka kanssa elo oli vahvasti eroottista. Nyt hän miettii, onko hän rakastunut nuoreen Mariukseen? Paul on Lilin rakas ystävä, joka tulee omalla tavallaan tapaamaan häntä usein.
Sirpa Kähkönen osaa kirjoittaa herkästi ja hauskasti tapahtumista, jotka ovat muistoina merkityksellisiä. Mukana on paljon oivalluksia, joista rakentuu elämäntarina, jossa ei säästellä mitään eikä ketään. Teksti kertoo paljon, vaikka etenee rauhallisesti, itseä ja muita pohtien ja miettien. Kirjaa on nautinnollista lukea, vaikka lukijana kiirehtiikin jo seuraavaan ajatukseen menneestä tai tulevasta.
Kähkösen tapa kirjoittaa on lempeä, vaikka tapahtumat ja kohtaukset vievät joskus tragedioihin. Omanlaisensa taito on osata kertoa ihmisen ja eläimen yhdessäolon monipuolisuudesta tekemättä siitä epäuskottavaa. Rakkaus ja rakastuminen ovat kokemuksia, joihin jäädään romaanissa joko kärsien tai lempeästi muistellen. Muistelun moninaisuuden Kähkönen taitaa täydellisesti.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kjell Westö palaa nuoruutensa 1980-luvulle – arviossa Coda
KIRJAT | Kjell Westön Coda on taitavasti rakennettu muistelmaromaani nuorista suomenruotsalaisista kulttuuriradikaaleista 1980-luvun Helsingissä.
Asko Sahlbergin Antonius on ihmisyyden ja ajattomuuden monumentti
KIRJAT | Historian hahmon herättäminen henkiin kirjan sivuille vaatii ponnistelua tuon henkilön pään sisään pääsemiseksi. Tämän Sahlberg tekee taidolla, kuten odottaa sopiikin.
Yhteiskunnallista pohdintaa runoudesta – arviossa Vesa Rantaman Runominän vuosi
KIRJAT | Rantama on valinnut vuoden jokaiselle kuukaudelle runon, joka avaa oven jonkin runouteen liittyvän teeman käsittelyyn.
Kotimaisen runouden korpirastas saa vihdoin elämäkerran – se onkin sitten mestarillinen
KIRJAT | Einari Vuorela oli paljon muutakin kuin Keuruun luontorunoilija. Säkeistä löytyy myös vihaa, sotaa, surrealistisia näkyjä, rakkautta ja jopa kiehuvaa erotiikkaa.