Sirpa Kähkönen. Kuvat: Siltala / Laura Malmivaara
KIRJAT | Sirpa Kähkönen osaa kirjoittaa herkästi ja hauskasti tapahtumista, jotka ovat muistoina merkityksellisiä. Muistelun moninaisuuden Kähkönen taitaa täydellisesti.
”Teksti kertoo paljon vaikka etenee rauhallisesti, itseä ja muita pohtien ja miettien.”
ARVOSTELU
Sirpa Kähkönen: Marius
- Siltala, 2026
- 216 sivua.
Lili herää hitaasti kauniiseen aamuun ja muistelee edellistä päivää, iltaa ja yötä, kun nuori Marius oli hänen luonaan. Vanha koira Rauha liikehtii ympäriinsä ja rauhallinen aamu saa Lilin miettimään myös menneitä. Samalla hän miettii mahdollista tulevaa.
Lili on nuoren ranskalaisen Mariuksen lumoissa, mistä johtuen hän miettii kaikkea muuta: läheistä isoäitiä, matkoja, tavaroitakin, joita on elämän aikana kerääntynyt.
Lili asuu siirtolapuutarhamökissä, josta voi pyöräillä kaupungille. Lähellä tosin kulkee myös raitiotie, mutta juuri nyt hän menee mieluummin polkupyörällä saunomaan Merihakaan, jossa on tuttu perinteinen sauna.
Lili on matkustellut paljon ja hänellä on ollut varallisuutta hankkia rakastamaansa taidetta. Lili havainnoi ympäristöään, huomaa uudistukset ja kaupungin pienet suuret muutokset.
Rauhaa ulkoiluttaessaan Lili tapaa naapurin, koiransa Reinon kanssa ulkoilevan Nannan, johon päättää vihdoinkin tutustua.
Marius-romaani (Siltala, 2026) kuvaa rauhallista eloa mökissä ja sen ympäristössä. Kaikki tapahtuu yhden kesäisen vuorokauden aikana.
Lili on 60-vuotias, häntä ajatteluttaa ikä ja nuori rakastaja. Hänelle lapsuus, nuoruus ja vanhempien sukulaisten ja tapahtumien muisteleminen on arkipäivää. Lili tuntee oman historiansa. Hän matkusti, sairasti, ja tapasi ihmisiä. Oli taiteentutkija Peter, jonka kanssa elo oli vahvasti eroottista. Nyt hän miettii, onko hän rakastunut nuoreen Mariukseen? Paul on Lilin rakas ystävä, joka tulee omalla tavallaan tapaamaan häntä usein.
Sirpa Kähkönen osaa kirjoittaa herkästi ja hauskasti tapahtumista, jotka ovat muistoina merkityksellisiä. Mukana on paljon oivalluksia, joista rakentuu elämäntarina, jossa ei säästellä mitään eikä ketään. Teksti kertoo paljon, vaikka etenee rauhallisesti, itseä ja muita pohtien ja miettien. Kirjaa on nautinnollista lukea, vaikka lukijana kiirehtiikin jo seuraavaan ajatukseen menneestä tai tulevasta.
Kähkösen tapa kirjoittaa on lempeä, vaikka tapahtumat ja kohtaukset vievät joskus tragedioihin. Omanlaisensa taito on osata kertoa ihmisen ja eläimen yhdessäolon monipuolisuudesta tekemättä siitä epäuskottavaa. Rakkaus ja rakastuminen ovat kokemuksia, joihin jäädään romaanissa joko kärsien tai lempeästi muistellen. Muistelun moninaisuuden Kähkönen taitaa täydellisesti.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Reppu selkään ja raiteille – arviossa Eeva Vekin esikoisromaani Ja sitä rataa
KIRJAT | Stand-up-koomikko hyppää esikoisromaanissaan junan kyytiin ja kohtaa värikkäitä kanssamatkustajia matkalla Oulusta Helsinkiin.
Nykypäivän uskosta hymistelemättä – arviossa Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan Suurin niistä on vapaus
KIRJAT | Entinen prometheusleiriläinen, joka on juuri ottamassa vastaan kasteen, ja hänet kastava aloitteleva tuomiorovasti keskustelevat.
Sotareportteri löysi tiensä suomalaisten sydämiin – arviossa Maxim Fedorovin Suomi: Ylipitkä oppimäärä
KIRJAT | Kaikki Maxim Fedorovin teokset ovat tavallaan omakohtaisia, mutta Suomi: Ylipitkä oppimäärä on sitä eniten. Mikään erityisen avoin tai syvä elämäkerta se ei kuitenkaan ole.
Mökin kätkemä salaisuus avaa silmät – arviossa Iisa Pajulan Pehmeitä kohtia
KIRJAT | Iisa Pajula pohtii esikoisromaanissaan kiellettyjä rakkauksia ja miettii, voiko äidille antaa vihdoin anteeksi, kun itse toistaa lähes samanlaista rakkauden kaavaa.