Henkilöt | Marja Aaltio | Presidentin puheesta siepattu sitaatti päätyi ylöjärveläiskirjailijan dekkarissa ruotsalaisen poliisin suuhun. Tällä viikolla vietetään Dekkariviikkoa.
Henkilöt
Bo Kaspers Orkester lupaa kepeitä kesäkeikkoja – tänään torstaina Pakkahuoneella kuullaan uusia lauluja
Henkilöt | Marja Aaltio | Lento on juuri laskeutunut Helsinki-Vantaalle. Vaikka laukku hetkeksi katosikin, ehtii ruotsalaisyhtyeen laulaja Bo Sundström soittaa Kulttuuritoimitukselle.
Jukka Puotila palasi kymmenen vuoden jälkeen farssirooliin: ”Tampere on suomalaisen teatterin sydän”
Henkilöt | Marja Aaltio | Televisiosta ja Kansallisteatterista tuttu Jukka Puotila teki ensimmäisen farssiroolinsa Komediateatterissa vuonna 2003. Nyt vuorossa on Voi veljet!
Mitä on olla puoli vuotta ilman? Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö teki ihmiskokeesta taidetta
Kuvataide | Kaarina Lehtisalo | Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö ja kokenut konstruktivistikonkari Lars Holmström täyttävät Tampereen taidemuseon teoksillaan kesäksi.
Tomi Tolvanen haluaa tarjota kaiken klassisesta kitarasta ja tuoda musiikin lähemmäs ihmistä
Henkilöt | Kikka Holmberg | Tomi Tolvasen luotsaama Tampere Guitar Festival juhlii 15. vuottaan. Tänä vuonna kuullaan muun muassa Timo Korhosen sekä Sérgio ja Odair Assadin konsertit.
Läänintaiteilija Arttu Haapalainen haluaa viedä taiteen kaikkien saataville: ”Jokaisella on oikeus siihen”
Henkilöt | Marja Aaltio | Arttu Haapalaisen tehtävänä on edistää taiteen tuomaa hyvinvointia. Häntä voi kuvainnollisesti kutsua remontoijaksi, joka höylää kynnyksiä matalammaksi.