Henkilöt | Merja Koskiniemi | Riku Lehtopolku korvaa Jorma Uotisen Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin taiteellisena johtajana. Hän kertoo odottavansa tulevaa innostuneena
Henkilöt
Uskaltaisitko purkaa ympäristösuruasi muiden seurassa? Noora Kauppila vie karjalaisen itkuperinteen soille
Henkilöt | Kirsi Haapamatti | Laulaja Noora Kauppilan Itku Äidin haudalla -työpajat kannustavat yhteisölliseen itkuun. Kauppila on järjestänyt esityksiä uhanalaisilla soilla.
Jaakko Melentjeff varasti sitaatin presidentti Sauli Niinistöltä ja jäi miettimään, oliko kaikki ennen toisin
Henkilöt | Marja Aaltio | Presidentin puheesta siepattu sitaatti päätyi ylöjärveläiskirjailijan dekkarissa ruotsalaisen poliisin suuhun. Tällä viikolla vietetään Dekkariviikkoa.
Bo Kaspers Orkester lupaa kepeitä kesäkeikkoja – tänään torstaina Pakkahuoneella kuullaan uusia lauluja
Henkilöt | Marja Aaltio | Lento on juuri laskeutunut Helsinki-Vantaalle. Vaikka laukku hetkeksi katosikin, ehtii ruotsalaisyhtyeen laulaja Bo Sundström soittaa Kulttuuritoimitukselle.
Jukka Puotila palasi kymmenen vuoden jälkeen farssirooliin: ”Tampere on suomalaisen teatterin sydän”
Henkilöt | Marja Aaltio | Televisiosta ja Kansallisteatterista tuttu Jukka Puotila teki ensimmäisen farssiroolinsa Komediateatterissa vuonna 2003. Nyt vuorossa on Voi veljet!
Mitä on olla puoli vuotta ilman? Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö teki ihmiskokeesta taidetta
Kuvataide | Kaarina Lehtisalo | Vuoden nuori taiteilija Nastja Säde Rönkkö ja kokenut konstruktivistikonkari Lars Holmström täyttävät Tampereen taidemuseon teoksillaan kesäksi.