Kuva: DocPoint
ELOKUVA | Keskiviikkona 4.2. Kaurismäen veljesten rock-klassikko nähdään samaan aikaan Lasipalatsin Bio Rexin singalong-näytöksenä sekä Yle Teeman esittämänä kotisohvilla.
Marita Nyrhinen, teksti
Aki ja Mika Kaurismäen ohjaama, kulttimaineen saavuttanut dokumenttielokuva Saimaa-ilmiö on klassikko (1981). Rokkareiden Saimaan-risteilyn hulvattomassa kavalkadissa esiintyivät sen ajan nuoret muusikot ja heidän kokoonpanonsa: Hassisen kone, Juice Leskinen & Grand Slam sekä Eppu Normaali.
Muusikoiden nuoruuden innolla kokemat keikkasekoilut on tallennettu hyväntuuliseen elokuvaan, joka nähdään singalong-näytöksenä DocPointin ja Yle Teeman yhteisesityksenä. Keskiviikkona (4.2.2026) klo 21 aikaen ihmiset laulavat tuttuja kappaleita Helsingissä Lasipalatsissa Bio Rexin näytöksessä, ja ilonpitoon on mahdollisuus liittyä omissa olohuoneissa, kun elokuva esitetään samaan aikaan Yle Teeman kanavalla.
* *
Saimaa-ilmiö teki 45 vuotta sitten suomielokuvan historiaa: Tuuliajolla-kiertueen tallenteesta tuli pian suomalaisen rockdokumenttielokuvan avainteos, nykyaikaisen rockelämän dokumentoinnin edelläkävijä, joka näytti tietä sille mihin suuntaan rockin tallentaminen oli menevä.
Elokuva oli Kaurismäen veljesten ensimmäinen taidonnäyte sekä pitkän elokuvan että dokumenttielokuvan saralla, ja siitä tuli pian lajityyppinsä klassikko. Saimaa-ilmiön sykkeinen tunnelma perustuu ohjaajaveljesten syvään rakkauteen etupäässä rockia mutta muutakin musiikkia kohtaan.
Saimaa-ilmiö on matka suomalaiseen luontoon ja luonteeseen. Tuuliajolla-kiertue oli laivamatka Itä-Suomen kaupungista toiseen. Sisävesilaiva SS Heinävesi oli lastattu rockmuusikoilla päätähtinään Juice Leskinen Slam-yhteineen, Ismo Alanko Hassisen Koneen veturina ja Martti Syrjä Eppu Normaalin keulassa.

* *
Kaurismäkien filmille tarttunut nostalginen kooste tuon aikakauden musiikista ja muusikoista palauttaa mieleen suosikkibändit, joiden esityksistä välittyy valtava energia, nuoruuden estottomuus ja tunteen palo. Järven selällä ilonpito äityy välillä mainioksi soitannolliseksi irrotteluksi mutta tuon tuosta myös arveluttavan huonotasoisten vitsien vääntämiseksi.
Musiikin lomassa Kaurismäkien kamera on vanginnut tilannekuvia, joiden pääosia esittävät kansan yhä rakastamat rockjulkimot. Vakavampiakin keskusteluja käydään, mutta katsojaa on säästetty niin kutsutuilta puhuvilta päiltä. Puheosuudet ovat pikemminkin vapaata keskustelua elämästä ja jopa yhteiskunnallisista asioista.

Kuva: DocPoint
* *
Saimaa-ilmiön konserttitaltioinnit ja laivalla vietetty vapaa-aika on kuvattu hienovaraisesti, paikoin maalaillen. Suomalainen järvimaisema ja nuorten riehakas meno synnyttävät mielenkiintoisen paradoksin, suomalaisuuden perustunnelman, jollainen sittemmin on tunnistettavissa Kaurismäkien myöhäisemmästä tuotannosta.
Saimaa-ilmiö on kaunis muistutus nuoruuden ihanuudesta, idealismista ja siitä, että vaikka vanhenemme, maailma ei ehdi juuri muuttua. Aika on kullannut elokuvan. Höyrylaivassa on tunnelmaa!
Marita Nyrhinen
DocPoint Helsingissä 3.–8.2.2026. Lue lisää festivaalin musiikkidokumenteista tästä jutusta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuin kuvastimessa #60: Martial Club (1981)
ELOKUVA | Balettimaiseksi koreografioitu kungfu-elokuva on yksi monista kansansankari Wong Fei-hungia esittävistä teoksista.
Kun saksofoni palaa -dokumentti vie katsojan Timo Lassyn maailmaan – elokuvanäytös ja konsertti samana iltana
MUSIIKKI | Petri Luukkaisen ohjaama Timo Lassy -dokumenttielokuva ”Kun saksofoni palaa” esitetään konsertin kera Helsingin ja Tampereen G Livelabissa.
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia vietetään jo 39. kertaa – ohjelmistossa 250 elokuvaa
FESTIVAALI | Kulttuurisyksyyn olennaisena osana kuuluva Rakkautta & Anarkiaa -festivaali antaa mahdollisuuden heittäytyä reilun kymmenen päivän ajaksi elokuvateatteriin.
Kuin kuvastimessa #59: Bad Luck Blackie (1949)
ELOKUVA | Yksi Tex Averyn parhaista animaatioista on saman vitsin kerta kerran perään jatkuvaa toistoa.



