Parasta juuri nyt (9.2.2022): Allison Russell, Vanessa Carlton, Vihreä sali, Carmen Sandiego, ristikot

09.02.2022
Kuva1 14

Kuvat: Fantasy Records / Otava

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elsa Lindström on kuunnellut pohjoisamerikkalaisia popartisteja, haltioitunut Sirpa Kähkösestä ja ratkonut ristikoita.

1

Kanadalaistaustaisen Allison Russellin esikoislevy Outside Child (Fantasy, 2021), on kaunis kaikessa julmuudessaan. Russell laulaa kotikaupungistaan Montrealista, sen kielestä, maisemasta, elämästä ja rosoisuudesta, mutta eniten albumissa kuuluu kipu. Russell vietti varhaislapsuutensa huostaanotettuna, kunnes hänen ollessaan viisivuotias hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja otti Russellin luokseen. Isäpuoli käytti Russellia seksuaalisesti hyväkseen siihen asti, kunnes Russell 15-vuotiaana lähti kotoa.

Albumi on osoitus Russellin selviämisestä. Kuten hän sanoi New York Timesin kriitikolle Jon Parelesille: ”Et ole määriteltävissä sen mukaan, mitä joku on sinulle tehnyt. Kyllä, se on osa tarinaa. Se on osa sitä, keneksi tulet. Mutta se ei määrittele sinua.” Albumi onkin ennen kaikkea syntynyt siitä ilosta, jonka lähtökohta on traumasta selviytyminen, sekä rakkaudesta niitä kohtaan, jotka auttavat pysymään pinnalla.

Vaikka Outside Child on Russellin ensimmäinen sooloalbumi, hänellä on takanaan pitkä musiikillinen ura osana Birds of Chicago-, Po’ Girl- ja Our Native Daughters -kokoonpanoja. Osaaminen kuuluu moniulotteisessa albumissa, jonka tyyli soljuu sujuvasti jazzahtavasta Poison Arrow’sta Montreal-balladiin, jossa Russell yhdistelee sujuvasti kotikaupunkinsa molempia kieliä, ranskaa ja englantia. Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin countryvaikutteinen Persephone, jossa Russellin ääni kohoaa uusiin korkeuksiin.

2

Toinen viime aikoina lähes puhki soittamani levy on Vanessa Carltonin kuudes studioalbumi Love Is an Art (Dine Alone, 2020), jonka nappasin Kallion kirjastosta mukaan ihan vaan kiinnostavan kannen takia. (Hyväksi todettu tapa valita musiikkia ja oluita, viinin kanssa tulokset vaihtelevat.)

Carltonin megahitti A Thousand Milesilla on yli 500 miljoonaa soittokertaa Spotifyssa, mutta Love Is an Art on huomattavasti aiempia levytyksiä kypsempi – ja mielestäni parempi.

Nimikkokappale analysoi rakkautta eri muodoissaan, kun taas Future Painin viesti on, että rakkaus tuo aina kipua hamassa tulevaisuudessa – mutta se on sen arvoista. Levyn avaava I Can’t Stay the Same on yksi albumin vahvimmista kappaleista, rakkauslaulu peilikuvalle, muutokselle ja kasvulle.

Levy on ehjä kokonaisuus, ehkä jopa siinä määrin, että kappaleet sulautuvat yhteen eikä yksittäisiä hittejä hevillä erota. Se ei toki ole pahasta; läpi albumin Carltonin pehmeä ääni ja piano vievät kuuntelijan pehmeälle matkalle rakkauteen.

3

Sirpa Kähkösen Vihreä sali (Otava, 2021) on herkkä kuvaus Kuopiossa vuonna 1964 asuvista nuorista, jotka yrittävät navigoida orastavaa rakkautta ja ystävyyssuhteiden muutosta keskellä jokaisen omaa perhehelvettiä, johon vaikuttavat niin erilaiset psyykkiset sairaudet kuin sodan traumatkin, ja se sai sydämeni sykkimään. Tai siis kyllähän se jatkuvasti sykkii, olen sentään vielä hengissä, mutta Kähkösen kieli oikein muistutti minua siitä elossa olemisesta.

Ensimmäiset parikymmentä sivua meni yhden päähenkilö Irenen ajatuksenkulkuun tottuessa, mutta pian olinkin jo täysin teoksen pauloissa ja valvoin keskiyöhön sitä lukien. En osaa nimetä lempiasiaani – nuoruus ja sen ihanuus, vaiko nuoruus ja sen kipu, vaiko se muistojen tärkeys ihmiselle, vaiko ehkä se miten Kähkönen kirjoittaa kieltä, jonka voi kuulla sitä lukiessaan?

Kirjasta on Sirpa Pääkkönen onneksi kirjoittanut kunnon arvion eli minä voin vain keskittyä hehkuttamaan sitä, kuinka mahtava ja koskettava ja henkeäsalpaava Vihreä sali oli.

4

Lasten animaatiosarjat ovat joskus sitä kaikkein parasta viihdettä. Näin myös Netflixin Carmen Sandiego -sarjan kohdalla, joka perustuu 1980- ja 1990-luvuilla suosittuihin Where In the World Is Carmen Sandiego -tietokonepeleihin, jossa pelaaja jahtaa mestarivaras Carmenia pitkin maailmaa. Toisin kuin peleissä, Netflixin sarjassa Carmen on ehdottomasti hyviksien puolella – vaikka hyvikset eivät aina tätä itse tajuakaan, Carmen kun edelleen käyttää varkaana oppimiaan taitojaan hyödyksi.

Jännien käänteiden lisäksi sarja tarjoilee hauskoja infopaloja maista, joissa Carmen apureineen vierailee. Parasta on kuitenkin todella kaunis animaatiojälki, joka sai minutkin alun perin koukuttumaan sarjaan sen alkaessa vuonna 2019. Tammikuussa ilmestynyt neljäs kausi oli harmikseni viimeinen, mutta se oli hieno lopetus sarjalle.

Kuva2 25

Tänään Seattlessa, huomenna Sydneyssä. Carmen liitää ympäri maailmaa. Kuva: Netflix

5

Vietin taas yhden viikonlopun isovanhempieni luona Tampereella, ja kuten aina ennenkin, myös nyt suuri osa ajasta kului ristikoiden täyttelyyn. Mummuni suuria ilonaiheita on Aamulehden päivittäinen ristikko. Itselleni ei Aamulehteä sen enempää kuin mitään muutakaan sanomalehteä tule, joten joudun tyytymään kaupasta ostettaviin ristikkolehtiin. Onneksi on paljon valinnanvaraa, vaikka ”helpot” ristikot ovat kyllä omasta mielestäni nekin todella vaikeita.

Odotan sitä päivää, että joku tekisi millenniaaliristikon, jossa vihjeet vaihtelisivat ”vuosikymmenen vapaustaistelusta” (freebritney) ”suosittuun meemitiliin” (vainkeskiluokkajutut tai pikakahvimemegirl).

Elsa Lindström

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua