Room Full of Hendrix Tampereen G Livelabissa. Kuva: Petri Hänninen

1

Jimi Hendrixin muusikonuran startin 60-vuotisjuhlan kunniaksi perustettu Room full of Hendrix esiintyi G Livelabissa Tampereella. Ja olihan huippuesitys! Kitaristi Juho Pitkänen, basisti Hannu Sormunen ja rumpali Jarkko Rantanen soittivat kuin alkuperäinen Experience ainakin. Bändi kuulosti huomattavasti paremmalta kuin omat, tunkkaiset Hendrix-levyni, jotka on prässätty ties miltä nauhoilta tai niiden kopioilta.

Bändin esillepano oli kuteita, koruja ja soittimia myöten autenttinen, ja biisit vedettiin viimeistä vinkaisua myöten Henkan tyyliin. Mutta ei kaikkia. Kitaramestaria kunnioitettiin myös psykedeelisellä improvisaatiolla. Nuori kaveri seisoi eturivissä Guns N’ Roses -paita päällä, ja Pitkänen ujutti Hear My Train A-Comin’ -biisin sekaan muutaman nuotin Gunnareita sekä vähän päästä Fleetwood Macia.

Itselle ei jäänyt mitään hampaankoloon. Repertuaari kattoi kaikki tärkeimmät biisit ja muutaman puolitärkeän. Suurimman vaikutuksen tekivät Crosstown Traffic ja The Wind Cries Mary.

Lue Yrjö Lehtosen arvio keikasta täältä.

2

Millä valtiolla on maailman vanhin ja laajin vakoojaverkosto? Miten Venäjä on saanut Donald Trumpin omaan taskuunsa ja minkälaisen persoonallisuusarvion Venäjän turvallisuuspalvelu on hänestä tehnyt?

Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa toimittaja Hannu Pesosen tietokirja Ammattina vakooja – Sankareita, pettureita ja salajuonia (Docendo, 2025). Pesonen kirjoittaa niin vetävästi ja mielenkiintoisesti, että tuntuu kuin lukisi agenttiromaania. Lyöntivirheitä ei ole, ja teksti on vakuuttavaa. Lähteiden tarkistus on tehty sellaisella ammattitaidolla, että tuskin merkittäviä asiavirheitäkään on jäänyt.

3

Pysytään vakoilun maailmassa. Tv-sarja Slow Horses (lue arvio) on sen verran suosittu, että piti tutustua Mick Herronin alkuperäisteokseen Luupäät (suom. Ilkka Rekiaro; Crime Time, 2021). Agenttimaailman kliseet on käännetty ympäri, ja nyt toisilleen päätään aukova tumpeloporukka pelastaa Britanniaa.

Juoni ei ole aukoton eikä Herronin tekstikään ole Nobelin arvoista, mutta pirullisen vetävää se on. Nautin tästä siitäkin huolimatta, että tarina oli jo tuttu tv-versiona.

Slow Horses Apple TV:ssä.

4

Ja sitten rikoskirjallisuutta, nimittäin lasten rikoskirjallisuutta. Mari Luoman Mysteerimestarit-dekkarisarjan kolmannessa osassa Kultakutrin kohtalo (WSOY, 2026) Olivia ja Isac selvittelevät tutun sadun kaltaista rikosta. Sarjan toinen osa oli pienoinen pettymys, mutta kolmas on selkeä parannus, vaikka ei aivan ykkösosan tasolle ylläkään.

Lontoon liepeillä sijaitsevassa metsämökissä (!) asusteleva tyttökolmikko joutuu epäilyksen alle, kun neljäs mökissä asujista epäilee, että hänet aiotaan myrkyttää. Yksi epäillyistä on Isacin luotettu manageri Veera. Kuka oikein valehtelee, mikä on myrkyttäjän motiivi ja onko rikosta edes tapahtunut?

5

Olen jo jonkin aikaa ollut innostunut sudokuista. Aiemmin kuvittelin, etteivät numerot ole minun juttuni, mutta eihän sudokut vaadi matematiikkaa vaan päättelyä. Numerot voisi ihan hyvin korvata symboleilla.

Sudokujen nautinnollisuus perustuu oivallukseen. Useimmat käyvät ensin läpi pysty- ja vaakaruudut: onko riveillä selkeää paikkaa puuttuvalle numerolle. Sitten selvitellään pysty- ja vaakarivit sekä ruudun sisäinen balanssi. Näitä menetelmiä joutuu usein käyttämään ristiin ja vuorotellen. Suurinta nautintoa tuottaa oivaltaa, että koska tietyn numeron täytyy olla jossain tuolla rivillä, tällä rivillä saman numeron on oltava juuri tässä.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua