Parasta juuri nyt (22.9.2022): Tuntematon, Nälkäpäivä, menkkapakit, Sandman, Rouge Bar & Bistro

22.09.2022
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Sandman-sarjan pääosassa nähdään Tom Sturridge. Kuva: Netflix

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on lukenut autofiktiota, ilahtunut Nurmeksen nuorten aloitteellisuudesta ja suunnittelee siirtymistä viinilasin äärelle.

1

Jussi Moila on dramaturgi ja se näkyy hänen esikoisromaanissaan Tuntematon (Gummerus, 2022) ainakin siinä, miten vaivattoman toimivaa dialogia hän kirjoittaa. Neutraalisti en pysty ystäväni kirjaa kritisoimaan, mutta sen voi sanoa, että kirjoittajana Moila on virtuoosi.

Siitäkin huolimatta, että suhteeni autofiktioon on hyvin kaksijakoinen, luin kirjan vaivatta. Se on samaan aikaan ahdistava ja lumoava.”Romaani kuvaa piinaavan raadollisesti päähenkilön matkaa kohti oman mielen tuntematonta pimeyttä, jossa kummittelevat ylisukupolviset sotatraumat ja riittämättömyyden haavat”, ennakkotiedoissa luvataan ja tämä lupaus kyllä lunastetaan niin, että tuntuu.

2

Nälkäpäivä-keräys on meneillään. On lohdullista, että Punainen Risti pitää edelleen kiinni humanitaarisen avun perusperiaatteista eli inhimillisyydestä, tasapuolisuudesta, puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta. Nämä periaatteethan eivät ole ideologisia vaan kovia ja käytännöllisiä keinoja sen varmistamiseksi, että avustustyö on mahdollista.

On vähän huolestuttavaa seurata sitä yleistyvää ja sinänsä tietysti aivan ymmärrettävää trendiä, jossa halutaan auttaa vain ”omalla puolella olevia” tai ”hyviä” ihmisiä. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada apua riippumatta etnisestä taustasta, uskonnosta tai kansallisuudesta.

3

Nurmeksessa Kirkkokadun koulussa ”menkkapakkeja” eli maksuttomia kuukautissuojia on ollut tarjolla tyttöjen vessoissa jo toista vuotta. Aloite kuukautissuojien jakamiseen tuli kahdelta koulun oppilaalta, oppilaskunta piti esitystä hyvänä ja toteutti sen.

Esimerkiksi Helsingin kaupunki aloitti vastaavan kokeilun neljässä koulussa tänä syksynä. Menkkapakkeja oppilaskunta rahoittaa kioskituloilla.

4

Tämän syksyn sarjarintamalla odotetuimmat jutut olivat Mahtisormukset Amazonin palvelussa ja HBO:n House of the Dragon (lue Antti Selkokarin arvio tästä), mutta niin vain Netflixiin elokuun alussa pamahtanut yllättäjä Sandman kiri helposti näiden ohi, jos laatua ja kiinnostavuutta käytetään mittarina.

Haukun joskus jossain myöhemmin perusteellisesti nämä muut, etenkin Mahtisormukset, mutta Sandman on mahtava. Kukin jakso kertoo tarinan ja yleensä hyvin kiehtovan. Lisäksi sarjan estetiikka hivelee aisteja.

5

Ranskalaislähtöinen, itään asettunut Chris Gouriou avaa tänään 22. syyskuuta Joensuuhun puutalokortteliin viinibaarin nimeltä Rouge Bar & Bistro. Gouriou uskoo, että Joensuu on valmis viinibaarille ja todella toivon, että näin on. Kaupungissa on aiemminkin kokeiltu viinibaaria, mutta se ei silloin ottanut tulta. Jospa ajat olisivat nyt muuttuneet. Suunnittelun puutteesta ei ainakaan jää homma kiinni, sillä tämä on ollut työn alla kahdeksan vuotta.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.