Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Saari on pelannut, katsellut dinosauruksia sekä kuunnellut kirjailijoiden ja kääntäjien haastatteluja.
1
Olen pelannut kesälomalla huomattavia määriä Magic: the Gatheringiä verkossa. Siellä minua on ilahduttanut uusi Alchemy Horizons: Baldur’s Gate -setti. ”Alchemy” viittaa siihen, että kyseessä on puhtaasti digitaalinen julkaisu: näitä kortteja ei tulla koskaan näkemään pahvisina. Ne hyödyntävät sellaisia elementtejä, joita olisi pahvilla mahdotonta tai työlästä tehdä – esimerkiksi tietyt ehdot täyttävän satunnaisen kortin valitseminen pakasta olisi kyllä mahdollista korteilla pelatessa, mutta vaatisi ulkopuolista apua.
Joillekin setin paluu aikaisemman Adventures in the Forgotten Realms -setin Dungeons & Dragons -teemoihin lienee ilon aihe; minulle teema on sinänsä aika yhdentekevä. Kiinnostavia kortteja kuitenkin on mukana ja kesäkuussa minut pelin ylimmälle sarjatasolle Mythicille siivittänyt punavalkoinen Boros Aggro -pakka sai muutamia kiinnostavia uutuuksia, joten nyt heinäkuussa olen lähinnä pelannut pakan Alchemy-versiota kiitettävällä menestyksellä.
Syksyinen Standard-formaatin rotaatiokin on lähestymässä. Se ravistelee peliä taas reippaasti. Rotaation myötä vanhemmat korttisetit putoavat pois rajoitetuimmasta Standard-formaatista ja alkaa uusien korttien aikakausi. Tämä pistää kaikki pakat uusiksi, joten on mielenkiintoista nähdä, miten metapeli alkaa muotoutua uudestaan.
2
Knotwords on mobiilipeli, jossa täytetään sanaristikoita. Tämä on ollut minulle päivittäinen harrastus nyt parin kuukauden ajan ja hyvinhän pelin parissa on viihtynyt.
Idea on yksinkertainen: peli heittää eteen sanaristikon, joka on jaettu pienempiin 2–6 kirjaimen osioihin. Jokaisesta osiosta kerrotaan, mitä kirjaimia siinä on, ja kirjaimet on naksuteltava paikoilleen niin, että ristikkoon muodostuu englanninkielisiä sanoja.
Tämä on säännöiltään yksinkertaista, mutta toisinaan hyvinkin vaikeaa. Vaikeustaso on kuitenkin sillä tavalla kohtuullinen, että vaikeimmatkin ristikot olen saanut pyöriteltyä valmiiksi noin 15–20 minuutin yrittämisellä.
Knotwords on saatavilla App Storesta, Google Playsta ja Steamista. Linkit löydät pelin sivuilta. Steam-versio maksaa kympin; mobiiliversiot ovat ilmaisia kokeilla, mutta suunnilleen sen kympin maksaa avata pelin kaikki ominaisuudet.
3
Prehistoric Planet on Apple TV+:n jakelema ja BBC Studios Natural History Unitin tekemä sarja dinosauruksista. Sarja esittelee elämää myöhäisellä liitukaudella BBC:n luontodokumenttien tapaan – kertojaksikin on saatu itse David Attenborough. Sarja on toteutettu digitaalisesti, toteutuksesta vastaa Moving Picture Company, jonka käsialaa ovat muun muassa The Lion Kingin ja The Jungle Bookin Oscar-palkitut digitehosteet.
Viiden jakson mittainen sarja kuvaa elämää erilaisissa ekosysteemeissä: omat jaksonsa ovat saaneet rannikot, autiomaat, makea vesi, jäätiköt ja metsät. Kaikissa näissä kuvataan dinosaurusten elämää parhaaseen luontodokumenttitapaan ja tuoreimpaan tutkimustietoon perustuen.
Höyhenpeitteiset velociraptorit ovat kiehtova näky ja erityisen kiinnostavia ovat myös barbaridactylukset, quetzalcoatlukset ja muut lentoliskot – niiden ruumiinrakenne on lentäessä ilmeinen, mutta maalla kävellessä hyvin erikoinen.
4
Kirjailijoiden ja kääntäjien haastatteleminen on ollut viime aikojen ilojani. Aloitin tämän harrastuksen huhtikuussa, kun mieleeni vain juolahti, että tällaistakin voisi tehdä. Nyt Kirjavinkeissä on julkaistu jo parikymmentä haastattelua.
Haastattelut ovat olleet yksinkertaisia sähköpostihaastatteluja, eli olen lähettänyt nipun kysymyksiä ja toivonut parasta. Tähän asti kukaan ei ole kieltäytynyt haastattelusta. Jotkut ovat vastanneet nopeammin, toisilta vastauksia on saanut odotella pidempään, toiset kirjoittavat lyhyemmin ja toiset hyvinkin vuolaasti. Ei kai ole yllätys, että kirjoittajat lopulta mielellään kirjoittavat työstään.
Yhden haastattelun tein haastateltavan pyynnöstä puhelimitse; se oli hermostuttavaa, mutta keskustelu oli oikein leppoisa ja molemmat osapuolet olivat hyvin tyytyväisiä lopputulokseen.
Olen ajatellut, etten ole häävi haastattelija, mutta haastatteluiden tekeminen on muuttanut sen käsityksen. Useampikin kirjailija on kiitellyt hyvistä kysymyksistä. Ei se lopulta niin vaikeaakaan ole: kun kirjan lukee ja siitä kirjoittaa arvion, väkisinkin mieleen nousee kaikennäköistä kysyttävää.
Olettaisin kirjailijoiden arvostavan kysymyksiä, jotka liittyvät kirjan sisältöön ja kirjoittamiseen ja joista näkyy, että kirja on luettu ja sitä on mietitty. Kääntäjätkin ilahtuvat, kun heiltä kyselee kirjoista; sellaista ei taida tapahtua tungokseksi asti, vaikka on kyllä ilo huomata, että kääntäjien haastatteluihin törmää nykyään useammin kuin aikaisemmin.
5
Kääntäjiä on haastateltu esimerkiksi kirjallisuuspodcasteissa. Edellisessä Parasta juuri nyt -listassani suosittelin Tammen Tunnustan lukeneeni -podcastia, joten mainitaan nyt tasapuolisuuden nimissä S&S-kustantamon Kirjalliset ystävät -podcast.
Viime vuoden huhtikuussa alkunsa saanutta podcastia vetää Sivumennen-podcastista ja Naisasiatoimistosta tuttu Jonna Tapanainen, joka haastattelee joka jaksossa kirjailijoita, kääntäjiä ja kirja-alan ihmisiä. Ote on pykälää professionaalimpi kuin Tunnustan lukeneeni -podcastissa, jossa on enemmän kaverien keskeisen jutustelun tuntua. Tapanainen on taitava tekijä ja suhtautuu käsiteltyihin kirjoihin mielenkiinnolla ja intohimolla, joten mukava tätäkin podcastia on kuunnella.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.12.2024): Light Art Museum, Biedermaier, Heydrich Terror Memorial, Fram
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on käynyt Budapestissa, Prahassa ja Oslossa.
Parasta juuri nyt (14.12.2024): Lehmä synnyttää yöllä, He selvisivät sodasta, Suliko, Tallinna
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on lukenut kirjoja ja kierrellyt jouluisessa Tallinnassa.
Parasta juuri nyt (13.12.2024): Flash4, Eläinten salonki, Virtauksia, Medical Mysteries, joulukomediat
Galleriakierroksen jälkeen Petri Hänninen on käpertynyt sohvan nurkkaan odottamaan joulua.
Parasta juuri nyt (12.12.2024): SETI-lautapeli, The Gang, Fall of Civilizations, urheiludata, tantra
Mikko Saari on etsinyt elämää avaruudesta, oppinut sivilisaatioiden tuhosta ja analysoinut urheiludataa.