Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Mikko Kyrönviidan listalta löytyy Laikun skeittilautanäyttelyä ja puutalojen Tamperetta.

1

Juuri tänään keskiviikkona 16.10.2019 Kulttuuritalo Laikun aulagalleriassa aukeavassa Oispa Sipsejä – skeittilautagrafiikkaa Suomesta -näyttelyssä paneudutaan yhteen skeittauksen keskeisimmistä ilmaisumuodoista – nimittäin lautagrafiikoihin. Lautagrafiikoilla on aina pyritty luomaan mielikuvia ja erottautumaan muista lautamerkeistä. Tosin ei lautagrafiikoihin välttämättä tarvita sen suurempaa markkinointistrategiaa tai päämäärätietoista pyrkimystä tietyn skeittarisegmentin tavoittamiseksi vaan useimmiten tärkein peruste on saada hienon taiteilijan töitä laudan pohjaan. Taiteilijakollaboraatiot Tom of Finlandista Keith Haringiin ovatkin olleet skeittimerkkien repertuaarissa pitkään.

Laikun näyttely sisältää taiteilijoita laajalla skaalalla Ars Fennica -palkituista kuvataiteilijoista tatuointiartisteihin. Kaikki esillä olevat laudat liittyvät kuitenkin jollakin tavalla Tampereeseen tai Pirkanmaahan: joko grafiikan tehneen taiteilijan, lautamerkin, tai useissa tapauksissa molempien kautta. Paikallinen skeittauskulttuuri onkin todella monipuolista, ja monet näyttelyn lautamerkeistä ja taiteilijoista ovat keskeisiä tekijöitä suomalaisessa skeittauksessa.

Näyttely on avoinna 16.–31.10.2019 kello 9–18. Kulttuuritalo Laikku sijaitsee osoitteessa Keskustori 4, 33100 Tampere.

2

Pysytään vielä skeittauksessa. Ensinnäkin on syytä todeta, ettei ole yhtä oikeaa tapaa skeitata, ei parempaa eikä huonompaa. Tärkeintä skeittauksessa on ennen kaikkea hauskanpito ja kunkin itselleen siitä saamat merkitykset. Toisille skeittaus on kovaa treenaamista rampilla, toisille kavereiden kanssa kaupungilla neppailua. Jokaisella on oma tyylinsä, tapansa ja mieltymyksensä niin temppujen, spottien kuin lempiskeittareidenkin suhteen.

Minun ehdoton lempiskeittari on tällä haavaa Nik Stain. Katso vaikka alta John Wilsonin kuvaamasta Skate Clip -videosta, kuinka rennon liikkeen hänen etujalkansa tekee flipissä, kuinka hänen käsivartensa ojentuvat backside smith grindissä kohti taivasta kuin balettitanssijalla, tai miten persoonalliselta voikaan yksinkertainen nose manuaali näyttää. Mutta ennen kaikkea kuinka kaunista voi potkiminen rullalaudalla ollakaan! Ja se taito on juuri se, joka erottaa jyvät akanoista! Tiedät skeittauksesta mitään tai et, viimeistään Mayhemin Silvester Anfangin alkaessa soida ymmärrät mitä tarkoitan.

3

Löysin Tampere-seuran vuonna 1997 julkaiseman kirjan Oli puutalo, keittiö ja kamari reilu pari viikkoa sitten kirpputorilta. Monilla kirppiksillä oli koottu Tampereen 240-vuotispäivään liittyen erilaisia Tampere-teemaisia kokonaisuuksia myytävine tuotteineen. Minulla kävi hyvä säkä, sillä paikallishistoria ja Tampere-seuran kirjat ovat usein varsin kysyttyjä. Lisäksi kirja on kuin pakasta vedetty, ei naarmun naarmua missään.

Kirjassa käsitellään puutalojen Tamperetta. Muistoja Petsamosta, Käpylästä, Pispalasta, Viinikasta, Nekalasta ja Epilästä, sekä nyt jo puretuista puutaloista keskustasta, Hämeenpuistosta, Ratinasta, Kyttälästä, Amurista, Kaakinmaalta, Tammelasta ja Armonkalliolta. Kirjan tekstit on koonnut Raimo Seppälä, joka on haastatellut ja kerännyt muistoja lähes kolmeltakymmeneltä tamperelaiselta. Ensio Kauppilan ja Jarmo Janssonin ottamat sekä Tampere-seuran ja Tampereen museoiden valokuva-arkistojen kuvat ovat yksinkertaisesti mahtavia.

Purettujen puutalojen tilalle rakennetut kerrostalot tarjosivat monille asukkaille ensimmäistä kertaa elämässä mahdollisuuden sisävessaan, lämpimään veteen, omaan keittiöön ja ylipäätään asumismukavuuteen, jollaista ei aiemmin ollut. Uudet kerrostalot ovat myös monella tapaa mahdollistaneet Tampereen kehittymisen. Nykyrakentamista seuratessa en kuitenkaan voi välttyä miettimästä, mitä kaikkea omaleimaisen ruutukaavoitetun puutalokaupungin myötä on menetetty. Mittakaavaltaan miellyttävän kaupunkirakenteen lisäksi, ajan saatossa on hävinnyt paljon puu- ja korjausrakentamisen taitoja sekä monia sosiaalisia käytäntöjä julkisista saunoista hyödykkeiden jakamiseen resurssiviisauteen. Nykyisiä asuinalueita rakennettaessa näitä sitten yritetään luoda uudestaan lähinnä sovelluksin ja teknisin ”älyratkaisuin”.

4

”Welcome to Home of the Brave. I’m Scott Carrier. Sometimes I drive around the country and talk to people. There’s no law against it.”

Näin alkaa Scott Carrierin toimittama Home of the Brave -podcast. Carrier tosiaan ajelee ympäri Yhdysvaltoja ja juttelee ihmisille. Juttelee hän ihmisten kanssa kyllä muuallakin, kuten esimerkiksi Hondurasissa ja Meksikossa, Idomenin pakolaisleirillä Kreikan ja Pohjois-Makedonian rajalla, Palestiinassa sekä Omanissa ja Abu Dabissa Hormuzin salmella kierrellessään. Monella tavalla ajankohtaisia ja poliittisesti tulenarkoja paikkoja, jotka myös kietoutuvat tiiviisti Yhdysvaltojen päivänpolitiikkaan. Samat kysymykset toiseudesta, ihmisen oikeuksista ja velvollisuuksista, valtion roolista, rajoista, kansallisuudesta, etnisyydestä ja identiteetistä tulevat vastaan niin melontaretkellä Green Riverillä kuin Etelä-Utahin autiomaassa tai Charlestonin kirkkoampumisten jälkeen poltettujen kirkkojen raunioillakin.

Carrierin rauhallisella äänellä kertomat tarinat ja keskustelut tavallisten ihmisten kanssa ovat ikkunoita amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Niistä paljastuu itse kullekin tuttuja arjen kamppailuja, mutta myös täysin käsittämättömiä, joskaan ei meillä Suomessakaan täysin vieraita näkemyksiä politiikasta, uskonnosta ja moraalisista kysymyksistä. Suosittelen tietenkin kuuntelemaan kaikki jaksot, mutta voit hyvin aloittaa vaikka tuoreimmasta Encountering the Other -jaksosta, jossa Carrier ajaa kotoaan Salt Lake Citystä Idahoon juttelemaan satunnaisille ihmisille. Ei auta kuin toivoa Carrierin sanoin: ”Listening dissolves fear”.

5

Myönnettäköön: kuuntelen Urheilucastia. Suhtauduin aluksi Esko Seppäsen podcastiin vähintäänkin ristiriitaisesti, mutta sittemmin on ollut pakko vain antautua. Mennään posin kautta, vaikka en välttämättä ole Seppäsen kanssa aivan samaa mieltä elokuvahistorian merkkiteoksista, tai en ihan aina pysty samaistumaan Forssan Autokeitaan parkkipaikalla alitehoisen Datsunin sudittamiseen, mutta silti naurattaa. Naurattaa kuten Kaapo Kakon turkulainen villapaita tai Patrik Laineen naurettava pitkä viikonloppu Sveitsistä siipikorin kautta lempääläläisen Luxury Collection -autoliikkeen ovenkahvaan. Joten eiköhän mennä.

Mikko Kyrönviita