Kuvat: Juho Narsakka

Parasta juuri nyt on syyskuinen Japani, jossa vietän kesälomaa. Lämpötila on useimpina päivinä yli kolmenkymmenen asteen. Suosittelen Japanista muutamia matkakohteita sekä katsomaan ja lukemaan maasta kertovia elokuvia ja kirjoja.

* *

1. Elokuvat

Ryusuke Hamaguchin ohjaama Drive My Car (2022) on niittänyt maailmanlaajuista arvostusta. Viipyilevä elokuva leskeksi jääneestä näyttelijästä on kuvattu Hiroshimassa ja sen lähiseuduilla. Haruki Murakamin novelleihin perustuva elokuva on katsottavissa Yle Areenassa 14.11.2024 asti.

Vähemmän poeettinen mutta ei tuumaakaan huonompi on Kiyoshi Kurosawan (ei sukua sille tunnetummalle Kurosawalle) elokuva Tokyo Sonata (2008). Elokuva kertoo pelottavassa maineessa olevasta japanilaisesta työelämästä. Tarinan alussa mies saa yllättäen potkut, mutta ei kerro tästä keskiluokkaiselle perheelleen. Tästä seuraa tietenkin monenlaisia tragikoomisia käänteitä. Tokyo Sonataa on verrattu maanmiehensä Yasujirō Ozun elokuviin.

Ozun elokuva Ensimmäinen matka (1953) on eräässäkin cinefiilien julkaisuissa äänestetty maailman parhaaksi elokuvaksi. Hiljattain Yle Areenaan lisätty elokuva kuvaa Japanin modernisaatiota ja kaupungistumisen kasvukipuja hellyyttävällä tarinalla, jossa vanha pariskunta matkustaa Tokioon tavatakseen lapsiaan. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Pelkän ikonisen tunnuskappaleen ajattelu saa liikuttumaan.

Astetta erikoisemmin modernin ajan murrosta sekä kaupungin ja maaseudun välistä suhdetta kuvataan vuonna 1964 ilmestyneessä Hiroshi Teshigaharan ohjaamassa elokuvassa Suna No Onna, jonka nimi on suomennettu huvittavalla mutta sisältöä täysin vastaamattomalla nimellä Dyynien daami. Psykologisen trillerin ja avantgardismin välimaastossa olevan elokuvan katsomisen jälkeen santaan ei suhtaudu enää samalla tavalla.

2. Kirjat

Elokuvien tavoin myös Japanin kirjallisuus on pullollaan kuvauksia modernisaatiosta ja maan ristiriitaisesta suhteesta länsimaihin ja niiden kulttuuriin. Viime vuosina on suomennettu lisää varhaisia modernisteja, kuten Sōseki Natsumen lyhytproosaa sisältävä kokoelma Unta kymmenen yötä ja muita kertomuksia (2023, Teos) ja Ryūnosuke Akutagawan novellikokoelma Hammasrattaat (2018, Aporia).

Myös varhaisemmat käännökset japanilaiskirjailijoilta ovat edelleen yhtä viehättäviä. Matkustaessani Japanissa luin Jun’ichirō Tanizakin novelleja kokoelmasta Unien silta (1966, Tammi) sekä Yasunari Kawabatan vuonna 1962 ilmestynyttä romaania Kioto, Kiotossa tietenkin. Kioto on paitsi kunnianosoitus vanhalle pääkaupungille myös kuvaus nykyajan ja perinteiden välisistä enemmän tai vähemmän ristiriitaisista suhteista.

Yasunari Kawabatan romaani Kioto, kuvattuna kiotolaisen temppelin puutarhassa.

Kawabatan paatoksellisuudessaankin seesteisten romaanien rinnall voi lukea Takeshi Kaikōn romaania Kesän pimeys (Tammi, 1977), jossa vellotaan eksistentiaalissävytteisessä ahdistuksessa. Kaikōn romaani on jännitetty entisten rakastavaisten kohtaamisen ja kertojan traumoista johtuvan ahdistuksen välille.

3. Paikat Japanissa

Sento eli julkinen kylpyhuone Kosugi-yu Tokiossa.

Kylpeminen sentossa, julkisessa korttelikylpylässä, on omanlaisensa etiketin vuoksi ensimmäisellä kerralla jännittävä kokemus. Internet on kuitenkin pullollaan ohjeita, joiden perusteella myös gaijin osaa käyttäytyä. Japanissa kaupunkilaisten käyttämät korttelikylpylät ovat syntyneet alunperin samoista tarpeista kuin suomalaiset julkiset saunat. Ilmiselvistä eroista huolimatta kylpemisestä nousee mieleen Helsingin Yrjönkadun uimahalli ja Tampereen Rajaportin sauna. Sentoissa pääosassa on kuumat kylvyt, mutta joistakin paikoista löytyy lisäksi sauna.

Japanin isoissa kaupungeissa sentoja on paljon, mutta Tokiossa erityisen tunnelmallinen korttelikylpylä on Kōenjin kaupunginosassa sijaitseva Kosugi-yu. Kuumassa ja kylmässä altaassa oleskellessaan voi katsella senton seinää koristavaa muraalia Fuji-vuoresta.

Hiroshiman kaupungista monelle tulee edelleen mieleen toinen maailmansota ja atomipommin kohteeksi joutuneessa kaupungissa tätä käsittämättömän mittakaavan katastrofia muistetaan yhä monin tavoin esimerkiksi ajamalla kansainvälistä ydinaseriisuntaa. Kaupunkiin tutustuminen kannattaakin aloittaa laajasta Hiroshiman rauhanmuseosta ja sen ympärillä olevasta rauhanpuistosta.

Salvador Dalín maalaus Venuksen uni (1939) sijaitsee Hiroshimassa.

Hiroshiman museotarjonta on muutenkin laaja ja aivan rauhanmuseon kyljessä sijaitsee peräti kolme taidemuseota. Tokion länsimaisen taiteen museon tavoin myös Hiroshiman isoista museoista löytyy näyttävä kattaus eurooppalaisen taiteen klassikoita Picassosta Daliin. Niin hienoa kuin näitä länsimaalaisia teoksia onkin nähdä, mielenkiintoisempaa japanilaiseen kulttuuriin tutustumisen kannalta on katsoa Hiroshiman taidemuseossa käynnissä oleva näyttely japanilaisesta modernista taiteesta.

Yokoyama Taikan on keskeinen hahmo toista maailmansotaa edeltäneessä Japanin maalaustaiteessa. Kuva teoksesta Pyhä Fuji-vuori (1943) Hiroshiman taidemuseossa.

Näyttelymainos Hiroshiman taidemuseon edustalla.

Suurkaupunkien säpinälle erinomaista vastapainoa tarjoaa maaseudun kyliin tutustuminen. Matkustin itse Kōya-vuorelle, jonne pääsee julkisilla liikennevälineillä Osakasta reippaassa kahdessa tunnissa. Jo pelkkä menomatka vuoristossa puksuttavalla paikallisjunalla ja ylös vuorta nousevalla kaapelibussilla on viehättävä kokemus. Varsinainen matkani tarkoitus oli vierailu Kōyan vuoristokylässä ja siellä yöpyminen buddhalaisessa temppelissä, joihin otetaan pyhiinvaeltajien lisäksi myös turisteja. Kōyasan on Shingon-buddhalaisuuden keskus, jonne munkki Kūkai perusti ensimmäisen luostarin 800-luvun alussa. Paikalla voi tutustua suureen Kongōbu-jin-luostariin, jonka vaikutuspiiriin kuuluu kymmeniä temppeleitä. Päätemppelissä sijaitsee muun muassa Japanin suurin kivipuutarha. Temppelimajoitukseen kuuluu munkkien valmistama kasvisruokavalioa noudattava päivällinen ja aamiainen sekä mahdollisuus osallistua aamurituaaliin. Majoituksen voi varata parilla sähköpostilla paikallisen yhdistyksen kautta.

Suuri pääpagodi Konpon Daitō Kōyasanissa.

* *

Bonus! Ihmiskunnan uusi historia

Antropologi David Graeberin ja arkeologi David Wengroven yhdessä kirjoittama Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia (2022, Teos) ei varsinaisesti liity Japaniin, vaikka maahan liittyviä asioita kirjassa sivutaankin tuhannen muun asian ohella. Kirjan jujuna on käsitellä ihmiskunnan historiaa uusimman arkeologisen ja antropologisen tutkimuksen näkökulmasta. Tämän ohessa piikitellään tuoreen tutkimustiedon ohittamisesta muita viime vuosien suosittuja historian yleisesityksiä, kuten Yuval Noah Harari ja Jared Diamondin teoksia.

Kääntäjä Anna Tuomikosken suomennos viimeistelee nautinnollisen lukukokemuksen ja kirjoittajien yllättävät tulokulmat muuttavat yleisiä käsityksiä koskien esimerkiksi kaupunkien, byrokratian, eriarvoisuuden ja valtioiden alkuperää. Graeber ja Wengrove pyrkivät tietoisesti ottamaan etäisyyttä eurosentrisyyteen sekä valistusajatteluun ja sen kritiikkiin liittyviin myytteihin. Alussa oli… on niin matkakirjana kuin kotona luettavaksi oiva valinta, sillä se saa näkemään ihmiskunnan historiassa vallinneiden yhteiskuntien moninaisuuden ja ihmisten kyvyn kehitellä uusia elämänmuotoja vanhojen osoittauduttua syystä tai toisesta toimimattomiksi.

Juho Narsakka

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua