1

Meidän perheessä euroviisut on koko perheen harrastus. Tänä vuonna olemme valmistautuneet paremmin kuin koskaan, kiitos Ylen oivallisen Viisukupla-ohjelman, jonka kolmessa jaksossa tuomaristo – vakijäseninä asiantuntijat Eva Frantz ja Mikko Silvennoinen – ruoti läpi kaikki viisutarjokkaat. Jo tästä saimme runsaasti iloa, sen verran vääriä mielipiteitä tuomareilla ja studioyleisöllä oli.

Suomen menestys kiinnostaa tietysti aina. UMK:n aikaan olin pettynyt The Rasmuksen valintaan, mutta nyt kun euroviisukappaleet on kuultu, Jezebel vaikuttaa ihan kelpo valinnalta. Kappale ei ole yhtä iskevä kuin viimevuotinen Dark Side, mutta lavashow on tyylikäs ja Desmond Childin sävellys tyhmästä sanoituksesta huolimatta yksi euroviisuvalikoiman tarttuvimmista – nytkin se alkoi soida päässä. Ennen kaikkea biisi on tämän vuoden euroviisujen paras rokkiveto.

Jezebelille on helppo ennustaa finaalipaikkaa, mutta voittajaksi en sitä veikkaisi. Viisut voittaa nimittäin Ukraina. Miten muutenkaan? Ulkomusiikilliset seikat painavat Ukrainan vaa’assa raskaasti ja kun kappale on lisäksi aidosti yksi parhaista, tuomariääniäkin kertyy varmasti sen verran, että EBU pääsee miettimään, onko viisuja turvallista järjestää Kiovassa 2023.

Muita ennakkosuosikkeja ovat Italia ja Ruotsi. Minä toivon menestystä Ranskan maagisen hyvälle biisille.

2

Koen tarvetta ymmärtää Kiinaa. En pidä monessakaan kohtaa Kiinan tavasta toimia maailmassa, mutta Kiinan vaikutukselta on vaikea välttyä. Ainakin kannattaa yrittää ymmärtää, mistä on kyse.

Siksi esimerkiksi luen ison osan suomennetuista kiinalaisista romaaneista – se on helppoa, kiinasta kun kääntää suoraan Suomessa tietääkseni kaksi ihmistä, Rauno Sainio ja Riina Vuokko.

Yle Areenassa on nyt mielenkiintoista katseltavaa Kiinasta kiinnostuneille. Jessica Kingdonin Oscar-ehdokkaanakin ollut dokumenttielokuva Ascension – Nousu kuvaa elämää Kiinassa. Dokumentti on vahvasti ”näytä, älä kerro” -asenteella tehty; siinä ei selitellä, vaan näytetään. Kun selostavaa kertojanääntä ei ole kertomassa mitä milloinkin nähdään, katsoja saa vain ihmetellä.

Nimensä mukaisesti elokuva tekee mielenkiintoisen nousun raskaasta tehdastyöstä kiinalaisen yhteiskunnan huipulle. Matkan varrella kohdataan kaikenlaista kummallista.

Ascension – Nousu on katsottavissa Yle Areenassa.

3

Jatketaan television parissa. Minun onkin ollut vähän ikävä sekä Jukka Lindströmiä että ajankohtaissatiiria, joten on hauskaa saada molemmat takaisin kertaheitolla. Jukka Lindströmin Sivuhistoria on Ylen satiirinen mokumenttisarja, joka tarkastelee 2020-lukua 2040-luvun näkökulmasta. Kohteena on pääasiassa yhteiskunta ja politiikka. Sarjassa saavat kyytiä kaikki isoimmat puolueet ja monet tunnetut poliitikot.

Tuotantoon on käytetty rahaa ja aikaa ja se näkyy laadussa. Kaikenlaista sekopäistä menoa on toteutettu pieteetillä, ja raja aidon arkistomateriaalin ja sarjaa varten kuvattujen pätkien välillä on usein saumaton. Sketsipuoli tuo mieleen Studio Julmahuvin parhaat hetket. Satiirissa on otettu mallia Jonathan Swiftiltä. Sarjassa ehdotetaan arkailematta kaikenlaista reipasta, kuten heti ensimmäisessä jaksossa nähtävää viihdeohjelmaa, jossa yhdistetään julkkikset ja hydraulipuristin.

Jukka Lindströmin Sivuhistoria on ollut kevään hauskinta katsottavaa, eikä siinä ole muuta vikaa kuin se, että jaksot ovat vain parinkymmenen minuutin mittaisia, eikä niitä ole kuin kahdeksan.

Jukka Lindströmin sivuhistoria Yle Areenassa.

4

Kuva: Mikko Saari

Ark Nova -lautapeli on iskenyt meihin lujaa. Ostin pelin pääsiäislomalla pelattavaksi, emmekä ole juuri muuta sen jälkeen pelanneet. Jotain äärimmäisen koukuttavaa tässä eläintarhanrakennuksessa on.

Olen ollut kovin nihkeä uusia lautapelejä kohtaan, mutta näemmä hittipeleistä kannattaa aina silloin tällöin kiinnostua. Toisinaan hype on todellakin ansaittua ja kertoo pelin laadusta.

Lue Ark Novan arvostelu täältä.

5

Magic: The Gathering on saanut uuden päivityssarjan. Huhtikuun lopussa ilmestynyt Streets of New Capenna on jo 92. korttisetti. Näitähän tulee, uusia ilmestyy nykyisellään sen kolmesta viiteen vuodessa. Jos pelaisi pahvikorteilla, uusien settien ilmestyminen ja siitä seuraava rahanmeno saattaisi riepoa, mutta kun pelaa vain digitaalisesti nettiversio Arenassa, uudet kortit ovat mukavaa vaihtelua ja virkistystä.

Streets of New Capennan temaattisena aiheena on rikollisuus. Setin kortit jakautuvat viiteen erilaista rikollisuutta toteuttavaan rikollisklaaniin. Puitteet ovat kimaltelevaa fantasiantäyteistä 1920-luvun art decoa, mikä on mukavan raikasta verrattuna tavanomaisempiin fantasiakuvioihin.

Pelimekaanisesti klaanit ovat kolmivärisiä shard-settejä – tämä Magic-termi tarkoittaa siis väriyhdistelmää, jossa värit ovat Magicin viisivärisessä väriympyrässä vierekkäin, siis esimerkiksi vihreä-valkoinen-sininen tai sininen-musta-punainen (tämän vastakohta olisi piirakkalohkomainen wedge, jossa kaksi vierekkäistä väriä saa kolmannen värin väriympyrän toiselta puolelta, siis vihreä-valkoinen-musta tai sininen-musta-vihreä).

Magic: The Gathering on jo hyvin vanha peli, mutta se toimii edelleen ja pysyy yhä vain mielenkiintoisena. Olen pelannut sitä lähes päivittäin kesästä 2020 – silloin Arena-palvelu avautui myös Macin käyttäjille. Pahvikorttien pariin ei ole sen jälkeen ollut hirveä ikävä.

Koukuttavuudeltaan ja rahanmenoltaan joskus crackiin verrattu peli on Arenassa pelattuna edelleen todella koukuttavaa, mutta ilmaista. Peliaikaa Magicille on kertynyt jo 35 vuorokautta; rahaa olen käyttänyt peräti vitosen. Uusille pelaajille Arena tarjoaa hyvät opetusohjelmat, joiden kautta pelin säännöt on vaivatonta opiskella.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua