Tekoäly-Ahonen elokuvassa The Mystery of the Golden Key.
KOLUMNI | Janne Ahosen näköisen hahmon tähdittämästä tekoälyleffasta voi tulla kiinnostava, mutta ontto siitä katsomiskokemuksesta tulee, Pasi Huttunen kirjoittaa kolumnissaan.
”Ainutlaatuisten ruumiiden tuottamaan inhimillisyyteen ei tekoäly yksinkertaisesti pysty.”
Uutinen kesäteatteritoiminnan lopettamisesta Kinahmossa Polvijärvellä sattui maakuntalehti Karjalaisen printtiversiossa samalle aukeamalle, jossa oli juttu tiettävästi Suomen ensimmäisestä tekeillä olevasta täyspitkästä tekoälyelokuvasta. The Mystery of the Golden Key -elokuvan päähenkilön ulkonäkö perustuu mäkikotka Janne Ahoseen ja Ahonen on antanut luvan kasvojensa käyttämiseen.
Aukeama toimii osuvana ajankuvana. Kinahmon 50 vuotta toiminut kesäteatteri lopettaa toimintansa, koska tekijöiden ydinjoukko alkaa olla ikääntynyttä eikä uusia tekijöitä ole tuntunut riittävästi löytyvän. Toisaalta yleisön puute ei ole ollut ongelmana. Kinahmon kesäteatteri kattamattomine katsomoineen, äänentoistamattomuuksineen ja hyvin perinteisine ohjelmistoineen on kiinnostanut ihmisiä juuri sen takia, että se on ollut kesäteatteria kesäteattereimmillaan.
On vielä mahdotonta sanoa, tuleeko Ahosen näköisen hahmon tähdittämästä tekoälyleffasta hyvä vai huono, mutta sen voi sanoa, että tietyllä tavalla ontolta se katsomiskokemus tulee tuntumaan. Ihmisen kädenjälki on siinä sen verran epäsuorempi ja välillisempi.
* *
Äskettäisessä Joensuun kaupunginteatterin ensi-illassa en taas voinut olla ajattelematta, kuinka upeaa teatteri on olipa näytelmä hyvä tai ei. Elokuva tai sarja on hyvin erilainen väline ilmaisuun kuin elävänä, siinä paikassa ja siinä hetkessä katsottava teatteri, tanssi tai konsertti ja kun tekoälyelokuvassa elävät näyttelijätkin poistetaan elokuvan tai sarjan yhtälöstä, etääntyy se entisestään.
Näytelmäkirjailija on kirjoittanut sen näytelmänsä perin juurin inhimillisen, vajavaisen ihmisen ohjattavaksi, joka puolestaan yrittää välittää visiotaan suorana yleisölle kommunikoimalla aivan yhtä vajavaisten, inhimillisten näyttelijöiden kanssa, jotta nämä ymmärtäisivät mitä ollaan tekemässä ja toisivat siihen oman, täysin ainutlaatuisen panoksensa. Ja sitten vaikuttaa vielä esitystilanne, jossa tilan luonne ja yleisöstä tulevat impulssit ohjaavat tunnelmaa. Tähän kaikkeen sisältyvästä arvaamattomuudesta syntyy esitys, joka ei koskaan ole kahta kertaa sama. Tällaiseen ainutlaatuisten ruumiiden tuottamaan inhimillisyyteen ei tekoäly yksinkertaisesti pysty.
* *
Kun tekoäly kykenee tekemään yhä enemmän asioita paremmin kuin ihminen, jää meidän ihmisten osaksi juuri se ruumiillisuus tunteineen, aisteineen, ajatuksineen ja sosiaalisine kytköksineen. Tekoäly tuottaa liian virheetöntä, liian tasalaatuista ja liian ennustettavaa.
Miten tekoäly voisi tuottaa sitä kokemusta, jonka saa jossain kesäteatterikatsomossa sadekuuron ropsahtaessa niskaan ja hyttysten iskiessä ihon paljaisiin kohtiin samalla kun ihan oikeat, tavalliset ihmiset esittävät tarinaansa. Kone voi tuottaa tätä simuloivan elämyksen helposti, mutta ei se ole sama eikä tunnu samalta. Ja toki sen kesäteatterin kestäisi ilman niitä hyttysiä ja sadetta, mutta ei se ole kesäteatteria tai edes teatteria ilman niitä ihmisiä upeuksineen ja virheineen.
Eikä tämä ole vain kysymys siitä, saammeko riittävän laadukasta ja kiinnostavaa taidetta. Tämä kytkeytyy suoraan siihen, mikä ihmisen rooli tekoälyistyvässä yhteiskunnassa on. Ei elämää ole ilman meitä eläviä sitä yhdessä elämässä.
* *
Tekoäly tulee massiivisine hyötyineen ja yhtä massiivisine haittoineen. Muutos tulee olemaan perustavanlaatuinen.
Huolenaiheeni tässä ajassa on, että tekoälyn käyttö taiteessa ja kaikessa muussakin kehittyy niin nopeasti, että me hitaat ja rajalliset ihmiset pysymme siinä aika huonosti mukana. Sen vuoksi on riski, että meiltä ehtii näivettyä paljon arvokasta ennen kuin tajuamme menetyksen suuruutta.
Olemassaolevan ylläpitäminen ja uudistaminen on aina helpompaa kuin lopetetun, lakkautetun tai tuhotun rakentaminen uudelleen.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miksi lukea Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat nykyään?
ESSEE | Vaikka muistelmat ajoittuvat miltei 70 vuoden taakse ja glorifioivat brittiläistä sotahistoriaa, tekstin henkilökohtainen analyysi ja inhimillinen näkökulma ovat yhä ajankohtaisia.
Tähtien sodan Yoda, tähden ripuli ja jumalan peitto
KOLUMNI | Pekka Henttonen tarjoaa pieniä maistiaisia viime vuosina julkaistuista suomea ja sen sukukieliä käsittelevistä kirjoista.
Pentti Haanpäätä kaksi euroa kirjalta
ESSEE | ”Tunsin tehneeni elämäni parhaan kaupan, jossa hinnan ja laadun suhde oli epätasapainossa ostajan eduksi”, Haanpään teokset kahdellakympillä ostanut Arto Köykkä kirjoittaa.
Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot
ESSEE | Bram Stokerin Dracula toimii edelleen inspiroivana lähtökohtana, mutta nykypäivän elokuvaversiot käsittelevät vampyyreja monipuolisemmin henkilökohtaisista näkökulmista.