Lasten kokemuksia köyhyydestä, huono-osaisuudesta ja osattomuudesta ennen ja nyt – arviossa Ryysyläisyydestä osattomuuteen

Kuva: Gaudeamus

Ryysyläisyydestä osattomuuteen -teoksen (Gaudeamus, 2026) tarkoituksena on nostaa esille lasten ja nuorten kokemuksia köyhyydestä suomalaisessa yhteiskunnassa 1860-luvulta nyky-yhteiskuntaan tultaessa. Antologia, kuten kirjoittajat sitä itse luonnehtivat, on monitieteinen: historian, sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimusta yhdistävä kokonaisuus, jossa mukana on myös ravitsemusaihepiirin asiantuntemusta.

Kirjan lähtökohtana on ollut Koneen Säätiön vuosina 2021–2024 rahoittama hanke ”Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään”. Kirjan otsikkoon ”arjen kokemukset”, ”huono-osaisuus”, ”kriisien jälkeinen” ja ”Suomi” eivät ole mahtuneet, mutta sisällöllisesti ne ovat läsnä tavalla tai toisella kymmenessä tutkimusartikkelissa.

Lasten köyhyyttä ja huono-osaisuutta taloudellisesti vaikeina ajanjaksoina lähestytään teksteissä niin paikallisena kuin valtakunnallisena ilmiönä. Historian tutkijat keskittyvät lasten arkeen varhaismodernista ajasta lähtien, 1860-luvun nälkävuosiin ja lapsiköyhyyteen Suomen maaseudulla vuoden 1918 sisällissodasta 1930-luvun alkuvuosien lama-aikaan. Lisäksi tarkastellaan sijaishuollossa elettyä lapsuutta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan tutkijat tutkivat köyhien lasten ja nuorten kokemuksia vuosien 2008–2009 taloudellisen taantuman, koronapandemian ja vuonna 2022 alkaneen Ukrainan sodan aikoihin.

Historiallisessa osuudessa tarkastellaan lasten asemaa ja lasten arkea Suomessa 1600-luvulta 1900-luvun alkuun (Kirsi Vainio-Korhonen), Turun tilapäisen lastenkodin ja sen lasten elämää nälkävuonna 1868 (Topi Artukka & Noora Viljamaa), marginaalisten lapsiryhmien kokemaa tiedollista epäoikeudenmukaisuutta viranomaisasioinnissa (Antti Malinen) sekä ”hiljaisuuksia” lapsia ja nuoria koskevissa huoltopoliisin kuulustelupöytäkirjoissa 1950–1960 (Saana Vaissalo).

Lapsuutta varhaismodernissa Suomessa tutkittaessa on jouduttu hyödyntämään ensi sijassa viranomaislähteitä. Esimerkiksi Kirsi Vainio-Korhonen on löytänyt laajimman ja yhtenäisen lapsuudesta kertovan lähdeaineiston suomalaisten seurakuntien arkistoista, joihin kirjattiin syntyneet, kuolleet ja rippikoulun käyneet. Lasten arkea ja”kokemuksellista historiaa” tutkineet Topi Artukka ja Noora Viljamaa hyödynsivät aineistonaan paitsi lastenkodin omia dokumentteja myös väestörekisteriaineistoja. Lasten itsensä tuottamia aineistoja ei tuolta ajalta ole, joten kirjoittajat pyrkivät tavoittamaan heidän kokemustaan ns. mahdollisuuksien historian näkökulman kautta. Lapsuuskokemuksia köyhäinavusta tutkineen Maria Syväniemen muistitietoaineistona ovat Suomalaisen kirjallisuuden seuran vuonna 1985 toteuttama Sosiaalihuollon perinnekeruu vuosilta 1922–1956. Huoltokasvatuksen viranomaissuhteita selvittäneen Antti Malisen aineiston muodostaa sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 1945 teettämä selvitys Palhoniemen perhekodin oloista. Lasten ja nuorten viranomaisasiointia tutkineen Saana Vaissalon aineistona ovat Turun huoltopoliisin asiakirjat vuosilta 1950, 1955 ja 1960.

Yhteenvetona historiaosuudesta voi todeta perheen säätyaseman määrittäneen pitkälle lapsuutta, joskin eniten yksittäisen lapsen köyhyyttä ja osattomuutta lisäsi avioton syntyperä. Työnteko kuului olennaisena osana ”rahvaanlasten elämään”, niin piikoina, renkeinä kuin tehdastyöläisinäkin.

Huonoimmassa asemassa olivat kuitenkin huutolaisina ja kerjuulla kulkevat lapset. Julkinen köyhäinhoito oli pitäjien eli seurakuntien vastuulla vuoteen 1865 saakka, jolloin kunnat ja seurakunnat erotettiin hallinnollisesti toisistaan ja köyhäinhoitoasiat siirrettiin yksinomaan kuntien vastuulle (Vainio-Korhonen). Lapset kokivat nälkää, puutetta, sairauksia ja kuolemaa. Vähitellen ympäröivä yhteiskunta ei voinut enää sulkea silmiä lasten hädältä, vaan se joutui järjestämään turvaa uudelta pohjalta (Artukka & Viljamaa). Nälkä ja puute ajoivat myös lapset kerjuulle tai hakemaan köyhäinapua ns. piirimiehiltä (Syväniemi).

Palhoniemen perhekodin epäkohdista tehdyssä selvityksessä selvitysmiehen kuulustelupöytäkirjoihin tallentui viranomaisten ja paikallisten lastensuojelun toimijoiden lisäksi sijoitettujen nuorten ja heidän omaistensa ääni ja kokemus, ettei heitä otettu vakavasti (Malinen). Lapset ja nuoret tulivat huonosti kuulluksi ja ymmärretyksi myös poliisiviranomaisten luona jouduttuaan kuulustelluiksi pidätys- ja karkuri-ilmoituksen perusteella (Vaissalo).

Historiaosuuden artikkelit olisivat ansainneet oman selkeän osionsa kirjan rakenteessa johdantoineen ja johtopäätöksineen. Tarkastelun aikajänteen siirtyessä varhaismodernista yhteiskunnasta 1940-luvulle näkökulma siirtyy köyhyydestä laajemmin lasten huono-osaisuuteen ja osattomuuteen, mihin kirjan otsikkokin viitannee. Artikkelit ovat mielenkiintoisia, huoliteltuja ja koskettavia.

* *

Nykyaikaa kohti siirryttäessä artikkeleissa tarkastellaan taloudellista huono-osaisuutta kokevien lasten ja nuorten kouluhyvinvointia Suomessa (Helena Hautala), toimintavalmiuksien köyhyyttä nuoruudessa (Anna-Maria Isola), köyhyyttä kokevien nuorten koulutussuunnitelmia ja luottamusta tulevaisuuteen (Enna Toikka & Johanna Kallio) ja pienituloisten perheiden lasten aamiaista (Antti Kähäri, Outi Pajala, Katja Niemi, Satu Kinnunen, Maijaliisa Erkkola & Mia Hakovirta). Aineistonaan kirjoittajat ovat hyödyntäneet Kouluterveys- ja Lasten maailmat -kyselyaineistoja (Hautala), Nuorten arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistoa (Isola), vuoden 2019 kouluterveyskyselyä (Toikka & Kallio) sekä toteuttamaansa pienituloisuuden kriteerit täyttävien perheiden 7–13-vuotiaiden lasten haastatteluaineistoa (Kähäri ym.).

Yhteenvetona näistä artikkeleista voi todeta, että niissä näkökulma siirtyy tavalla tai toisella köyhyyttä kokevien lasten ja nuorten osallisuuteen, olipa sitten kyse kuulumisesta kouluyhteisöön (Hautala), toimintavalmiuksista (Isola), tulevaisuuden odotuksista ja mahdollisuuksista (Toikka & Kallio) tai aamiaisesta arjessa (Kähäri ym.). Itseäni puhutteli eniten Enna Toikan ja Johanna Kallion artikkeli, sillä se palautti elävästi mieleeni kouluaikani vuosikymmeniä sitten.

Antologian päättävä Toni Rajalan artikkeli ”Katse tulevaisuuteen – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus nuorten köyhyyskokemuksista vauraissa maissa” on yllättävä valinta kokonaisuuteen, sillä sen aineisto käsittelee nuorten köyhyyskokemuksia Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Oseaniassa vuosina 2011–2023. Toisin kuin muissa artikkeleissa, tarkastelun kohteena ei ole Suomi, eikä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Sinänsä ansiokas artikkeli ei asemoidu kokonaisuuteen, vaan jättää lähinnä hämmentyneen lukukokemuksen. Ehkäpä tämä valinta on jäänne hankekokonaisuudesta. Sen sijaan olisin toivonut kirjallisuuskatsausta suomalaisista köyhyys- ja huono-osaisuustutkimuksista, sillä nyt tarkasteluun jää monen vuosikymmenen ja jää ainakin yhden tutkijasukupolven mentävä aukko. Rajaus lasten kokemusten näkökulmaan on perusteltu, mutta sitä taustoittamaan ja lapsinäkökulman puutetta perustelemaan olisi katsaus tuonut tarpeellisen lisän, etenkin kun köyhyyskäsite laajenee sivujen myötä huono-osaisuudeksi ja lopulta osattomuuden ja osallisuuden teemoiksi.

* *

Kuten edellä olen todennut, kirja olisi hyötynyt jaosta historia- ja nykyisyysosioon. Edelleen kirjan käsitteitä ja näkökulmia köyhyydestä, huono-osaisuudesta ja osattomuudesta olisi voinut selkeyttää. Kirjan toimittajien tuottamassa johdannossa on taustoitettu artikkeleiden kuvaamien ilmiöiden yhteiskuntapoliittista taustaa ja epilogissa summattu tutkimushavaintoja, joista yksi on absoluuttisen köyhyyden muuttuminen suhteelliseksi köyhyydeksi, joskin kategorinen erottelu niiden välillä kyseenalaistetaan.

Laadullisen aineiston havaintojen tulkitsemista auttaa lainsäädännön kehitystä kuvaava aikajana. Esimerkiksi oppivelvollisuuslaki (1921), köyhäinhoitolaki (1922), lastensuojelulaki (1936) ja lapsilisälaki (1948) tulivat voimaan jo ennen kuin Suomi alkoi siirtyä hyvinvointivaltion aikaan 1950-luvulta lähtien. Sittemmin 1960-luku merkitsi monia sosiaalipoliittisia uudistuksia. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus 1960-luvun lopulla toi mukanaan paitsi maksuttoman opetuksen, myös oppimateriaalit ja kouluruokailun. Lastensuojelun kehittyessä kaikki lapset ovat nykyään lähtökohtaisesti julkisen vallan suojeluksessa. Loppuluvun yksi johtopäätöksistä on harjoitetun politiikan vaikutus köyhyyden kasvuun yhteiskunnassa: ”Sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset, palvelujen saatavuuden heikentyminen ja koulutuksen eriytyminen vaikuttavat suoraan lasten arkeen ja heidän tulevaisuuteensa.”

Artikkeleiden loppuviitteet on sijoitettu kirjan loppuun ennen kunkin artikkelin kirjallisuusluetteloa. Pidän tätä huonona ratkaisuna. Loppuviitteet palvelisivat lukijaa parhaiten kunkin artikkelin lopussa, myös kirjallisuusviitteet olisi voinut sijoittaa sinne, tai vaihtoehtoisesti laatia ainoastaan yksi kirjallisuusluettelo koko teokselle.

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta pidän kirjan sisällöllistä antia erittäin hyvänä ja olen vakuuttunut, että teos löytää lukijansa erityisesti oppikirjana korkeakouluissa.

Irene Roivainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua